Joulu -17
Tänä Jouluna selvisin kaikesta ilman mitään sen kummempaa hössötystä tai stressaamista. Lahjat olivat pääosin hankittu ajoissa ja ruoka / herkut päädyttiin pitämään yksinkertaisina. Pojan kanssa paistettiin ja koristeltiin piparkakkuja. Tein itse peruna- ja porkkanalaatikot sekä sinappia. Siskoni perheineen tuli meille aattona ja jäivät yöksi. He toivat mukanaan kinkun ja savulohta. Muina herkkuina oli vielä erilaisia juustoja, suolakeksejä, viinirypäleitä, suolapähkinöitä ja rusinoita, sipsejä ja dippejä sekä tottakai karkkia ja suklaata.
Aaton aamupäivä meni mukavasti ja rauhallisesti Joulupukin kuumaalinjaa katsellen ja saunoessa. Olimme sopineet etukäteen, että aatto vietettään yökkäreissä ja niin tehtiin. Siskon kanssa ostimmenkin Jouluun sopivat yökkärit Riikan reissulla.
Lapset jaksoivat hienosti odottaa joulupukkia. Pukki ei kuitenkaan ehtinyt tulla sisälle asti, vaan jätti lahjat ovelle. Ollaan oltu koko porukka ihan superkilttejä lahjamäärästä päätellen. Parasta lahjoissa on se, kun saa seurata kuinka lapset (pienet ja vähän isommatkin) avaavat pakettejaan innoissaan.
Lahjojen avaamisen jälkeen syötiin. Ruoan jälkeen osa otti päiväunet ja osa lähti pulkkamäkeen. Itse lähdin pulkkamäkeen, vaikka päiväunetkin olisi houkutellut kovasti. Laskin itsekin pari kertaa mäen alas. Aattoilta meni herkutellessa ja Aliasta pelatessa. Pienoinen ähky saattoi välillä tulla, mutta se ei paljoa haitannut. Aina pystyi jatkamaan syömistä, kun ähky hieman helpotti.
Joulupäivänä jatkettiin syömistä ja pelailua yökkäreissämme. Iltapäivällä yövieraiden lähdettyä lähdimme anoppilaan syömään. Poika halusi jäädä yöksi mummilaan, joten illalla katselimme mieheni kanssa leffaa kahdestaan. Tapaninpäivänä jatkui yökkärissä oleilu ja leffojen katselu. Saunasta kävin pyörähtämässä lumihangessa. Edellisestä kerrasta on aika monta vuotta, joten se ei ollut ihan niin helppo juttu minulle. Kolmannella kerralla suoriuduin niin, että voin sanoa pyörineeni lumihangessa nakuna.
Tämä Joulu oli juuri sellainen kuin haluan sen aina olevan. Rentoa yhdessä oloa rakkaiden ihmisten kanssa. Ei kiirettä minnekään. Paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Olen erittäin onnellinen.
-M-
Lahjoja tuli ihan hirmuinen kasa. Mutta olihan meitä kuitenkin seitsemän, joille ne jaettiin.
Muumilasinalusissa on aika hauskat tekstit. Joku tiesi, että tykkään muumeista.
Sain aika paljon suklaata. Näitä en ole vielä raaskinut maistaa. Kuvasta puutuu ehdoton suosikkini: valkoinen Toblerone. Sen tuhosin jo…
Mieheltäni sain nämä ihanat Bambi Designin unisiepparit.
Kerrankin koko porukka samassa kuvassa. Ainakin kuvan aikuisilla on aina ruoka mielessä. Saattaa tästäkin postauksesta saada sen mielikuvan, että me ei muuta yhdessä tehdäkään kuin syödään.