Menneen vuoden kohokohdat
Tämä vuosi antoi paljon ja monta ihanaa asiaa jäi muistoihin.
Tammikuussa työkuviot muuttuivat virallisesti ja minusta tuli kuntoutushoitaja. Vielä on paljon hiomista ja kehittämistä uuden työnkuvani suhteen. Muutamia harmaita hiuksia on tullut ja unettomia öitä olen viettänyt muutosen takia. Mutta eiköhän kaikki palaset loksahda paikoilleen jonkin ajan kuluttua.
Helmikuussa pääsin siskoni avustajana mukaan SDP:n puoluekokoukseen Lahteen. Reissu oli hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava.
Helmi-maaliskuussa matkustimme kahden viikon lomalle Thaimaan Hua Hiniin. Pitkä lentomatka jännitti pojan puolesta, mutta se menikin loistavasti. Pidemmät matkat pojan kanssa eivät siis jää tuohon ensimmäiseen kertaan. Ensi vuonna onkin tiedossa vielä hieman pidempi lentomatka.
Maaliskuussa tehtiin juttu Paikallisuutiset-lehteen. Siinä kerrottiin kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä löytää liikunnan iloa. Päiväkeskuslaiset pääsivät yllättämään minut huikeasti parantuneilla TOIMIVA-testin tuloksillaan. Osa heistä jumppaa kotonaan edelleen samoilla jumppaohjeilla jotka annoin reilu vuosi sitten.
Huhtikuussa juhlistettiin tyttöporukalla ihanan ystäväni syntymäpäivää. Perinteisesti kävimme syömässä Amarillossa ja siitä jatkoimme Antti Tuiskun keikalle.
Toukokuussa järjestimme toiselle hyvälle ystävälleni yllätyksenä baby showerit. Yllätys onnistui täydellisesti ja saimme tulevan kolmen lapsen äidin ilahtumaan. Pikku prinsessa syntyi kesäkuun alussa.
Heinäkuu oli kesälomaa. Loma alkoi muutaman päivän reissulla Helsinkiin. Ostin reissussa ensimmäiset Minna Parikkani ja eksyin parkkihalliin. SuomiPopeilla kävin jokaisena kolmena päivänä. Melko rankkaa oli, mutta hauskaa. Seurana oli oma mieheni sekä siskoni miehensä kanssa (samalla porukalla tehtiin paljon kaikkea tänä vuonna). Käytiin yhdessä myös Ähtärissä katsomassa eläimiä. Tuolla lapset olivat myös mukana.
Eteläisempää Suomea kierrettiin omalla porukalla. Käytiin mm. Muumi- ja panssarivaunumuseossa. Kesäloman lopuksi kävimme mieheni kanssa Haminassa loistavalla Toton keikalla. Lämppärinä siellä oli mm. Hector.
Elokuussa vietimme mieheni kanssa jo 17. vuosipäivää. Elokuussa oli siskoni kaksi päivää kestävät polttarit. Teemana oli 90-luku. Vaatteet, asusteet, kampaukset, meikit ja musiikki oli teeman mukaista. Ohjelmassa oli mm. Amazing race Jyväskylässä, olympialaiset ja ratsastusta. Tuleva morsian oli erittäin tyytyväinen ja kaikilla oli hauskaa (ainakin ensimmäisenä päivänä).
Syyskuussa oli ehkä kaikista tunteellisimmat ja rakkauden täyteisimmät häät, joissa olen koskaan ollut. Siskoni ja hänen miehensä sanoivat tahdon Vesalan riihikirkossa ja juhlat olivat Majakoskella. Olin jonkin verran mukana auttamassa järjestelyissä. Tulipahan leivottua 100 donitsia…
Lokakuussa pääsin jälleen kokemaan jotain ihan uutta. Olin avecina kauppakeskus Sepän (kutsuvieras)avajaisissa. Pääsin maistelemaan mm. tartaria sekä katsomaan Jenni Vartiaista Lorenz Backmanin vieressä. En ole koskaan aiemmin ollut shoppailemassa korkokengissä ja minimekossa.
Marraskuussa ilmestyi Paikallisuutiset-lehdessä toinen juttu jossa olin mukana. Tällä kertaa aiheena oli Kukoistava kotihoito- kärkihanke ja sen myötä töissä käyttöön otettu kuntouttava arviointijakso. Hankkeen myötä olen koko vuoden ajan ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä kotihoitoa maakunnallisesti. Marraskuussa alkoi myös pikkujoulukausi. Lähdimme tutulla porukalla (minä, mieheni sekä siskoni ja hänen miehensä) Riikaan. Reissusta olettekin jo lukeneet useamman postauksen verran.
Kyseisen reissun viimeinen päivä oli Joulukuun puolella ja silloin sain erittäin mieleen painuvan syntymäpäivälahjan mieheltäni. Menimme Louis Vuittonin liikkeeseen ja sain valita lahjani. Päädyin lopulta isoon harmaaseen shaaliin, jota voi käyttää huivina.
Joulukuussa oli vielä kahdet pikkujoulut. Minun työpaikan pikkujouluissa kävimme syömässä jouluruokaa Varjolan tilalla ja Lauri Tähkän keikalla Peurungassa. Miehen työpaikan pikkujoulua vietettiin Tampereella. Kävimme teatterissa katsomassa komedianäytelmän Ulkomaalainen ja söimme kolmen ruokalajin illallisen Pikkubistro Kattilassa. Maistoin ensimmäisen kerran etanoita. Ne olivat ihan yllättävän hyviä. Lopuksi kävimme vielä Room Escapessa piilottamassa rahasaaliin poliiseilta.
Vuoden viimeistä päivää saan viettää osittain työn merkeissä, sillä henkilökohtaisen avustajan velvollisuudet kutsuvat aamupäivästä. Iltaa ja vuoden viimeisiä tunteja menemme viettämään ystäväperheen luokse. Muutama raketti ammutaan ja herkkuja vedetään mahat täyteen.
Toivottavasti ensi vuosi on ainakin yhtä hyvä ellei vieläkin parempi.
-M-
ps. Tämän vuoden aikana on tainnut hiusten väri ja malli vaihtua useammin kuin mikään muu vuosi. Eka kuva on otettu helmikuun alussa, toinen maaliskuun lopulla ja kolmas syyskuun lopulla.