Pikkujoulumatka Riikaan, pvä 4

Pikkujoulumatkan viimeisenä päivänä emme ehtineet tekemään muuta kuin nukkumaan hieman pidempään sekä syömään aamupalan. Hotellissamme aamupala oli hyvä. Tarjolla oli oikeastaan kaikkea mitä hotelliaamiaiselta toivon. Seurueemme ehdoton suosikki oli munakokkeli ja letut. Tai ainakin niitä söimme eniten. Ainoat miinukset olivat, että pekoni oli hieman liian paksua eikä sitä oltu paistettu tarpeeksi rapeaksi sekä kahvi oli kitkerää.

50BF5A03-AF46-40AF-89F2-E3589D8814F3.jpeg

Olimme yötä Semarah Hotels Metropolessa. Se sijaitsee vanhan kaupungin laidalla, mutta kävelymatkat eivät silti olleet mahdottoman pitkiä. Aivan vierestä löytyi mm. Stockmann, iso leffateatteri sekä ostoskeskus. Hotelli on siisti ja rauhallinen sekä henkilökunta ystävällistä ja palvelu sujuvaa. Meidän huone oli melko pienehkö, mutta mahduimme siihen mieheni kanssa kahdestaan oikein hyvin. Sängyssä oli kova patja ja pehmeät tyynyt. Tykkään nukkua ennemmin kovalla kuin pehmeällä patjalla, mutta nyt patja oli aivan liian kova. Huoneemme sisustus ja värimaailma oli mieleeni. Ikkunalla oli iso ikkunasyvennys, jossa pystyi istumaan ja seuraamaan ohi kulkevia autoja sekä raitiovaunuja. Wc:ssä oli kylpyamme, joka jo edellispäivän tekstistä kävi ilmi. Wc:tä ei ehkä oltu viimeisimmässä remontissa uusittu, mutta sekin oli kuitenkin siisti. Ei tullut tunnetta, että täytyisi alkaa pesemään sitä itse ennen käyttöä. Jossain hotellissa olen joskus niin tehnyt… Vahva suositus hotellille. Kannattaa ainakin harkita, jos tarvitset majoituspaikkaa Riikassa.

42E14309-23EC-44F5-A518-78D6FDAA01BE.jpeg

D56B7B88-BB48-49D5-ACFE-C4C5B04E24EB.jpeg

Pikkujoulumatkamme Riikaan oli mukava. Mieheni otti paljon ihania kuvia, joten saattaapi olla, että vielä seuraavakin juttu liittyy matkaamme. Paluulennon jälkeen kävimme päiväseltään Helsingissä ja jäimme Vantaalle lentokenttähotelliin yöksi. Se onkin sitten jo toinen tarina ja varsin ikimuistoinen sellainen.

-M-

7F7F961C-D5BF-4FCA-B020-A07C6FCFB86B.jpeg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Matkat

Pikkujoulumatka Riikaan, pvä 3

Edellisenä iltana Stendersiltä ostettu kylpypallo pääsi testiin. Aamupalan jälkeen pulahdin vihreä tee- kylpyyn. Kylpypallo pudotettiin veteen ja siellä se poreili muutaman minutin. Tuoksu oli hyvä. Ei ollenkaan liian vahva. Kylvyn jälkeen olo oli rentoutunut ja iho pehmeä. Aion ostaa kylpypalloja uudelleen. Harmi vain ettei kotona ole kylpyammetta. 

2BBC957C-28B6-4D7B-938C-CF2EA0529B90.jpeg

Aamukylvyn jälkeen suuntasimme shoppailemaan. Melko nopeasti kiersimme siskoni kanssa yhden ostoskeskuksen. Kierros päättyi reilun tunnin jälkeen kahvilaan, jossa miehemme meitä odottelivat. Alla olevassa kuvassa oleva pieni leivos oli herkullinen, ei yhtää liian makea. Loistava välipala laten kanssa. Leivos maksoi reilun euron. Joten hinta-laatusuhde oli kohdillaan.

54092DDC-9086-4262-8084-E151FBCB327E.jpeg

Pienen kahvilapaussin jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia. Matkalla näimme Riikan nähtävyyksistä mm. ruotsalaisen portin ja Riikan linnan. Etsimme samalla jo lounaspaikkaa. Päädyimme syömään Peter’s Brewhouseen. Ravintola oli koko reissun huonoin. Alkuun tuli hieman erikoisia leipäsiä, jotka olivat itsessään ihan hyviä, mutta niiden kanssa oleva yrttinen öljy ei ollut hyvää. Oma annokseni, grillattua lohta, sinappista kastiketta ja kasviksia, oli hyvää. Lohessa oli kerrankin tarpeeksi suolaa. Pihvit ja paistetut perunat olivat hyviä myös. Mutta mm. annos jossa oli useampaa eri lihaa, ei ollu kovinkaan hyvä. Peter’s Brewhouse ei saa suosituksia meidän seurueelta.

4FB0F9E7-AA12-47A9-9A97-DD6F9082B7F0.jpeg

8BEDABE9-4768-40B0-A8CC-2469BEA3CC5E.jpeg

Edellisinä päivinä olimme jo kierrelleen joulumarkkinakojuilla. Myöhäisen lounaan jälkeen kävimme ostamassa niistä tuliaisia. Kojuja oli ainakin kolmella eri torilla. Myynnissä olevat tuotteet olivat sunnilleen samoja joka torilla. Hinta saattoi hieman vaihdella, mutta ei hirveästi. Kojushoppailun jälkeen täytyi jälleen istahtaa. Päädyimme pubiin nimeltä Beerhouse No. 1. Siellä oli ensimmäiset edulliset oluet. Muut juomat olivat suunnilleen samoissa hinnoissa kuin muuallakin. 

Matkalla hotellille löysimme ihanan kynttiläkaupan, jossa myytiin paikallisia tuotteita. Myös miesväki innoistui shoppailemaan siellä. Hotellilla nautimme muutaman juoman. Päädyimme jälleen maistelemaan uusia ja erilaisia makuja. Iltapalaa haimme McDonald’sista. Maku oli sama kuin Suomessa (yllätys..), mutta hinta edullisempi. Big Mac- ateria maksoi noin viisi euroa. 

5282C3AE-BE4C-4E79-A72D-F514ACAE55DF.jpeg

Joulumarkkinakojuilla tuliaisia ostessa saattoi iskeä pienoinen valinnan vaikeus. Mutta selviydyin kuitenkin, ja sain ostettua mitä ajattelinkin. 

-M-

Koti Ruoka ja juoma Matkat