Virallisesti kuntoutushoitaja

Nyt se on virallista. Viime maanantaina kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätöksen siirtää minut hoitajan toimesta kuntoutushoitajan toimeen. Ihan mahtavaa ja fiilis on epätodellinen, vaikka työnkuvani on ollut viime keväästä asti enemmän kuntouttavaa kuin perushoitotyötä.
Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja vaihteleva.

Hain lähihoitajakoulutukseen jo yläasteen sekä puolen vuoden lukiokokeilun jälkeen. Olisin päässyt pääsykokeisiin, mutta pääsin myös parturi-kampaajien pääsykokeisiin ja valitsin sen. Parturi-kampaajaksi valmistumisen jälkeen tein töitä ja haaveilin kouluterveydenhoitajana työskentelystä. Kävin JAMK:n pääsykokeissa ja jäin vain muutaman varasijan päähän opiskelupaikasta. Tästä harmistuneena päätin, että minusta tulee lähihoitaja ja haluan työskennellä lasten parissa (joku ihmeellinen mielenhäiriö). Pääsin kouluun, mutta vuodeosastolla tehdyn harjoittelun jälkeen olin varma, että valitsen osaamisalakseni vanhustyön. Tuohon päätökseen olen ollut erittäin tyytyväinen. Työskentely iäkkäiden parissa on antoisaa.
Kohta tulee 12 vuotta siitä, kun valmistuin lähihoitajaksi. Aluksi tein keikkaa palvelutaloissa ja vuodeosastoilla. Mutta pian sain töitä vakituisena palvelukeskuksen yöhoitajana. Yövuorot sopivat minulle ja olihan se mukava pitää aina useampi päivä vapaata peräkkäin. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt kestää kauaa, kun muutimme etelä-suomeen mieheni työn perässä.
Sain jo ennen muuttoamme vakituisen paikan yksityisestä hoitokodista. Tuolla työskennellessä alkoi perushoitotyö tökkimään ja tuntui etten jaksa enään pitää huolta muista ihmisistä. Yhtenä päivänä olin erään asukkaan huoneessa ja aloin itkemään. Vaihdoin työpaikkaa aivan uuteen, pian avattavaan yksityiseen hoitokotiin, mutta pian huomasinkin olevani raskaana. Työnantajani ei ilahtunut asiasta ja sainkin vain määräaikaisen sopimuksen.
Äitiysloman jälkeen en viihtynyt kauaa kotona ja palasin tuohon ensimmäiseen yksityiseen hoitokotiin töihin. Kaipasin tuolloin lisää haastetta työhöni ja sainkin mahdollisuuden opiskella lisää lääkehoitoa.
Yllättäen haaveeni paluusta kotiseudulle oli mahdollista ja muutimme nykyiseen kotiimme Uuraisille. Viisi vuotta sitten sain nykyisen työpaikkani vakituisena varahenkilönä. Työskentely pienen paikkakunnan palvelukeskuksessa ja kotihoidossa oli aiempiin työpaikkohini verrattuna erilaisempaa. Tiesin pian, että olin löytänyt oman paikkani. Muutaman vuoden jälkeen alkoi kuitenkin tuntumaan, että kaipaan jotain lisää. Puhuin yhden työkavereistano ympäri ja lähdimme opiskelemaan työn ohella yhtä osa-aluetta vanhustyön erikoisammattitutkinnosta. Eräänä koulupäivänä oli puhetta mm. ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämisestä ja kuntoutuksesta. Silloin se oli selvää, että haluan tehdä enemmän ikääntyneiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämisen eteen.
Tutkin mitä vaihtoehtoja minulla olisi lähteä opiskelemaan. Monta iltaa mietin kumpi on parempi; lähihoitajien kuntoutuksen osaamisala vai fysioterapeutti. Päädyin helpompaan ja lyhyempään koulutukseen. Vuoden 2015 olin suurimmaksi osaksi opintovapaalla. Opiskelu sisälsi teoriatuntien lisäksi kaksi työssäoppimisjaksoa joiden aikana opin paljon uutta ja sain ideoita mitä voin omalla työpaikallani toteuttaa. Jokaisen hoitajana työskentelevän olisi hyvä päästä välillä tekemään töitä jossain muualla. Ihan vain siksi ettei jämähdettäsi niihin samoihin vanhoihin kaavoihin joita on iät ja ajat käytetty. Ja kummasti se oma työpaikka saattaakin olla oikein hyvä paikka olla töissä.

Opintovapaani jälkeen tein hetken normaalisti hoitotyötä ja viime keväänä alkoi kuntoutusprojekti: kuntoutus kotona selviämisen tueksi. Tuon projektin tuomien positiivisten kokemusten ja tulosten sekä kannustavien ja asioita eteenpäin vievien esimiesteni ja työkavereideni ansioista olen nyt tässä, virallisesti kuntoutushoitaja.
Ja ehkä vielä joku päivä olen fysioterapeutti….

-M-