Vuosi vaihtui jälleen
Ei ole mennyt viimeiset kaksi viikkoa aivan suunnitelmien mukaan. Olen nimittäin potenut aivan kamalaa viruksen aiheuttamaa keuhkoputkentulehdusta. Juuri mitään muuta en ole jaksanut tehdä kuin nukkua ja maata viltin alla. Jouluruoat ja -herkut jäi syömättä (ehkä vähän karkkia kuitenkin meni) ja lomalle suunnitellut tekemiset jäi tekemättä. Mutta nyt tuntuu, että elämä jatkuu taas pikkuhiljaa.
Meillä vuosi vaihtui melko rauhallisissa tunnelmissa. Omalla porukalla olimme kotona ja katseltiin ikkunasta rakettien pauketta. Täällä Uuraisilla on melko rauhallista tuo paukkuminen verrattuna kaupungin rytinään. Sen verran poistuttiin kotoa, että käytiin omat äkäiset anopit ja roomalaiset paukuttelemassa uimarannalla. Ennen paukuttelua nautimme hetken hiljaisuudesta ja pimeydestä katsellen tähtitaivasta, linnunrataa ja revontulia. Muutama tähdenlentokin näkyi, joten nähtäväksi jää toteutuuko toiveet taas…
Tuon kauniin maiseman myötä kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2017. Tuokoon se kaikkea hyvää tullessaan.
-M-