Tiedättehän sen fiiliksen kun tietää että jokin on hyväksi mutta et vain syystä tai toisesta saa tehtyä sitä jotakin asiaa? Omana esimerkkinä käytän tähän liikuntaa. Tarkennan heti käsitettä, liikunta minulle tarkoittaa sellaista liikunnanmuotoa josta eritoten mieleni hyötyy, ei niinkään kroppa. Salikammoinen täällä hei! Elämässäni oli jakso jossa kävin säännöllisesti bodybalancessa. Bodybalancessa yhdistyy jooga, tai chi & pilates. rakastin sitä. Sitten se jäi. Niinkun aina tuppaa käymään liikunnan kanssa. Koko ajan olen tiennyt, että se on parasta terapiaa mistä mieleni kiittää ja  kroppa hikoaa. Uudestaan aloittaminen on oma haasteensa. Eilen minulla oli mahdollista käydä ilmaiseksi joogassa. Tarkennettuna Vinyasa-flow-joogassa, joka olo uusi joogamuoto minulle. Kaikenlisäksi joogan piti parhaan ystäväni äiti. Se sama vuoropuhelu päässäni alkoi, mikä aina. ”Menisinkö? Se tekisi kyllä hyvää. Menen. Ääh.. no kai mä. Pakko! Mene. Voita pelkosi.” Siinä vaiheessa kun istahdin salin lattialle kiitin itseäni. Hyvä minä. 

Bodybalance ja joogamuodot johon liittyy kehollisia harjoituksia avaavat tunnelukkoja. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.  Yleensä kyseinen avautuminen tapahtuu tunnin lopussa, kun on rentoutusharjoituksen vuoro. En odottanut että tämä tapahtuisi nyt, sillä yleensä tämä on tapahtunut vain bodybalancen jälkeen. Kuitenkin kun lause tuli ”nyt voitte puhdistaa mieltänne, kaikki ne asiat mitä mielessäne on pyörinyt…” huomasin että taas sitä mennään. Lause oli kuin lupa, lupa antaa kaikkien tunteiden tulla. Makasin joogamatolla, sinisten valojen loisteessa ja kyynelet valuivat pitkin poskia. Annoin niiden valua poskipäiden yli korviin saakka, pyyhkimättä kyyneleitä pois. Huuleni alkoivat väpättää ja kyyneleitä valui lisää ja lisää. Ennenkuin kerkesin ajatellakkaan ”voi hitto”, mieleeni tuli ajatus. 

”En halua tätä. En halua olla kriittinen itseäni kohtaan, en halua jatkaa tätä yhä vuosi vuoden jälkeen. Minun ei tarvitse olla niinkuin muut, pyrkiä samaan kuin muut. Haluan hyväksyä kroppani ja olla lempeä sille. Älä tee tätä itsellesi.”  Makasin siinä tunnelukot auenneena, täysin haavoittuneena, helpottuneena, ikäänkuin syvän huokauksen ottaneena, ja ajattelin että tämän täytyy olla jonkinlainen viesti. Jos ensimmäinen ajatus mitä mieleeni tulee kun suojamuurit ovat auki, on ole lempeä itsellesi ja hyväksy se ettei täydellisyyteen pyrkiminen ole sitä mikä sinusta tuntuu hyvältä. Tunnin jälkeen ajattelin että jokaisen täytyisi käydä tämä läpi. Sillä jokaisella on jokin asia, mikä on aina vaivannut tai tapa, mikä on haitallinen itselleen ja jonka tajuaa tai sitten ei. Ajattelin myös, että millän muistan tämä hetken. Millä muistan tämän tunteen, kun ne vanhat pahat ajatukset ja tavat pyrkivät takaisin. Seuraavana aamuna muistin hetken täysin kirkkaana, ja ainakin tällä hetkellä olen elänyt juuri niin kuin oma viestini itselleni sanoi. Yritän myös muistaa tämän hetken kun seuraava tili tulee, mene ja hae se kuukausikortti bodybalanceen. 

Jos joillekkin bodybalance ei ole tuttu, menkää katsomaan vaikka youtubesta videoita. Suurin osa kuntosaleista tarjoaa bodybalance tunteja. Se on ainut laji missä minun ei ole pitänyt pyrkiä mihinkään. Ei tarvitse tänään vetää jalkaprässillä 10 ylimääräistä. Ei tarvitse juosta tänään 5 km pidempään juoksulenkillä. Voi vain olla, tehdä ohjaajan mukana ja soveltaa liikkeitä oman kunnon mukaan. Itse joudun soveltamaan joitakin liikkeitä polveni virheasentoiden vuoksi, joka ottaa joka kerta aina yhtä paljon päähän, mutta silti joka tunnin lopussa koen saavani irti niin paljon. Lajissa ei myöskään tarvitse pyrkiä rentoutukseen, se kyllä tulee. Joillekkin tunnelukot avautuvat vihana, suruna, tai jopa ilona. Kerran minua nauratti ja hymyilytti loppurentoutuksen aikana niin että oikein hävetti. Ainut mitä bodybalancessa pitää muistaa on se että antaa sen tunteen tulla, mikä ikinä sieltä lopuksi tuleekin. Älkää yrittäkö estää. Ja toisekseen, se on hemmetin vaikeaa yrittää estää niiden tunteiden tuloa siinä vaiheessa. Suosittelen myös vinyasajoogaa, sitä pitää Tampereella ihana Anu Easyfit kuntosalilla, keskustan toimipisteessä.

Mitä siis opin?  Yritän muistaa olla itselleni lempeä. Yritän syödä yhä mahaystävällisempiä ruokia, sillä mahani on nyt pari kertaa osoittanut jälleen mieltään jatkuvasta kahvin kittauksesta ja salsadipin syönnistä. Grhm. Sori maha, mä tsemppaan kyllä. Ironista, juon kahvia tätä kirjoittaessa. Mutta yhden lempeän teon tein tänä aamuna mahalleni. Oikeastaan tämä oli mahdollista ihanan ystäväni ansiosta. Hän teki meille nimittäin niin ihanan aamupalan, että jaan teille sen reseptin seuraavassa postauksessa.