#lääppijä

Lauantaiaamu ei alkanut hyvin. Heräsin, keitin kaikessa rauhassa kahvia, tein guacamolea ja istuin aamiaispöytään avaten Hesarin. Ja olin vetää saman tien kahvit väärään kurkkuun.

Sain lukea, että seksuaalinen häirintä rantautui Suomeen vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden myötä. Aha. 

Tällä hetkellä olen niin vihainen, että on vaikea kirjoittaa. Sen lisäksi, että lausunto on harhaanjohtava ja tosiasioita vääristelevä, se on myös aivan äärimmäisen loukkaava. 

Kun olin viisitoista, ja samassa koulussa työskentelevä tyyppi kommentoi Irc-gallerian kuvaani vitsit mitkä tissit, se ei ollut ahdistelua. Kun olin lukiolainen ja ohikulkija kysyi välitunnilla, paljonko maksaa. Tai kun sama kysymys esitettiin myöhemmin baarin edessä tupakalla, ja sen esittäjä suuttui, kun kävi ilmi, etten ollutkaan töissä (ja myös huusi poismennessään miettisit sinäkin vähän, miltä näytät). Tai kun sama kysymys esitettiin eilen Kamppi-keskuksessa iltapäivällä, kun kävelin bussille. Tai kun samalla kohdalla tokaistiin jokin aika sitten reteästi, että anna pillua. Kun olin yöjunassa teininä ja nuokuin kaverini olkapäätä vasten, ja vieressä istuva mies alkoi hiplata reittä. Kun juoksin junaan ja vanhempi mies tarttui kiinni hameen helmasta ja nosti sen niin, että alushousut näkyivät. Kun klubin narikkajonossa kourittiin perseestä ohikulkiessa.

Ne eivät siis olleet ahdistelua?

Se mikä tekee väitteestä niin loukkaavan on se helppous, jolla voi kävellä yli näistä kokemuksista ja mitätöidä ne. Niillä ei ole väliä, ne eivät merkitse. Se, jos on itse välttynyt kourimiselta ja seksuaaliselta ahdistelulta, ei tarkoita, että sitä ei tapahdu. Luettelin edellä vain tapauksia, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen – en jokaista elämässäni tapahtunutta asiaa. Enkä ole ainoa, vaan näitä tarinoita riittää. Ja jopa niitä nyt kirjoittaessani tunsin oloni kiusaantuneeksi. Muistin, miten paljon hävetti niiden tapahtuessa, erityisesti nuorempana. Olin jopa mainitsemassa, miten olin pukeutunut. Vinkkinä kyseisen asian relevanttiudesta: osassa tapauksissa olen ollut kääriytynyt sen seitsemän vaatekerroksen alle ja villamyssyyn, osassa olen ollut korkkareissa ja minihameessa. Toisin sanoen vaatetuksella ei ole ollut minkäänlaista korrelaatiota tapahtumiin (saati sitten, että klubin jonossa olisi jotenkin hyväksyttävämpää kouraista korkkareihin pukeutunutta tyttöä perseestä). Tätä ei, herran vuonna 2016, toivottavasti tarvitse perustella.

Ai mitä? Ai että viimeksi eilen Rakel Liekin oikeus määrätä omasta kropastaan kyseenalaistettiin julkisesti?

Vuosi 2016 ja yhä näytetään olevan siinä pisteessä, että itsemääräämisoikeus on täysin tuntematon käsite. Jos on ”väärällä” tavalla esillä, pukeutunut ”väärin”, tehnyt menneisyydessään jotakin ”väärää”, sen menettää – vääryys määritellään tässä suhteessa täysin mielivaltaisella tavalla, joka ei ainakaan ole henkilön itsensä päätettävissä. Joku voisi väittää, että tällainen logiikka itsessään on aika törkeän väärin. 

Olin aikoinani Työväenopiston piirustuskurssilla alastonmallina. Oikeastaan edellä esitetyn logiikan perusteella mun pitäisi siis ymmärtää olla hiljaa kaikista edellä luetelluista ahdistelutapauksista, sillä olenhan kertaalleen riisuutunut julkisesti ihan omasta tahdostani. Tai oikeastaan, jos on koskaan harrastanut seksiä kenenkään kanssa, olisi velvollinen toistamaan sen aina omasta tahdostaan riippumatta.

Tunnen niin suunnattoman suurta turhautumista tällä hetkellä. Vuosi 2016. Kuinka paljon tarvitaan rautalankaa tämän asian vääntämiseen?

Kommentit (3)
  1. Joo totta puhut – se hetki kun toi tapahtuisi Suomessa, niin kaikki ois hälisemässä eikä todellakaan itse asiasta vaan taas jostain ihan turhasta. Göteborgissa oli myös niin hienoa opiskella, koska asioita osattiin käsitellä jossain määrin neutraalisti. Kävin siellä kurssin ”Culture and Sexuality in modern Swedish Society” ja meillä oli myös paikallisen queer-liikkeen edustaja puhumassa luennolla. Oli aivan huikea kurssi! Miks nämä maat, Ruotsi ja Englanti handlaa tän jotenkin paremmin? 😀 Mielenkiintoista! Ja varsinkin kun Göteborg ei ole suurkaupunkia nähnytkään, mutta noh ruotsalaiset tietysti nyt vaan on niin mukavan ruotsalaisia.

  2. Huhhuh. Kiitos tästä Karla! Täällä jenkkikuplassa ehtii suuttua vaan Trumpin huuteluista, mennyt ihan ohi toi Telegraphin uutinen. 

    Oon katsellut Suomea nyt pitkästä aikaa ulkomailta ja vaikka tietysti globaali-ilmiö, niin tuntuu että erityisesti Suomessa ”vääryys” määritellään todella herkästi. Mulle se heijastuu ennen kaikkea siinä, että ihmisiä halutaan tunkea tiettyihin laatikoihin. ”Asuu Kalliossa, opiskelee Valtsikassa, pakko olla punavihreä hipsteri” tai ”Asuu Eirassa, suomenruotsalaiset kaverit, tän on pakko olla tietynlainen ihminen” -tyyppinen ajattelu on aika herkkää esimerkiksi Helsingissä. Vaikka Nykissä raha määrittelee tosi pitkälti elämänlaatua (tää on niiin kallis kaupunki), tuntuu että ihmiset ei jaksa/ehdi/innostu ajattelemaan niin stereotyyppisesti. Vähän off the topic, mutta jännittävää, miten ihmisten ajattelutavat myös määrittelee yhteiskunnan rakenteita. Ja muuttuuko laatikoiden, vääryyksien, tiettyjen oletuksien rikkominen koko ajan vaikeammaksi, mitä enemmän ihmiset niitä omaksuu? Uskoisin niin. Sori avautuminen! 😀

    1. Cool, en tiennytkään, että sulla on blogi täällä! Pitää käydä tsekkaamassa, etenkin, kun New York on jo vuosia ollut mun heikko kohta, kiinnostavaa siis kuulla meininkejä sieltä!

      Mutta joo, allekirjoitan ton fiiliksen siinä mielessä, että viime vuonna Lontoon perspektiivistä mulla kävi jotakin samantapaista mielessä. Voisikohan sillä olla vaikutusta, että suurkaupungissa on aina niin paljon porukkaa, että oletuksia on kaikilla väkisinkin vähemmän? Siis siinä mielessä, että aina törmää mitä arvaamattomampiin yhdistelmiin vastaantulevissa tyypeissä, ja se asettaa stereotypioita jatkuvasti kyseenalaiseksi? Näin ainakin itse voisin mutuilla…

      ”Väärän” määrittelemisestä Suomessa tulee mieleen myös, miten esimerkiksi UCL:ssä yksi yliopiston societyista järkkäsi tapahtuman, jossa oli seksityöläisten asemasta ja prostituution dekriminalisoimisesta puhumassa paikallisen seksityöläisten liiton puheenjohtaja, joka itsekin teki alan töitä. Jostakin syystä mun on hyvin vaikeata kuvitella, että sama homma toteutuisi Suomessa. Suurkaupungit tietty tuo itsessäänkin anonymiteettiä, joka tekee tunnelmasta vähän erilaisen.

      Tulipa maraton-viesti, avautumiseksi taisi täälläkin mennä:D Kiitti siis kommentista, herätti ajatuksia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *