Seitsemän siskoa. Loppukesän ilta ja metsässä hyppivät tytöt ja kiukuspäissään potkimassa puuta, ryyppyreissut ja se kun kaikki on sairaan hauskaa ja sitten äkisti ei enää olekaan, riidat ja tyttöys ja kasvaminen ja se, miten räävittömyys koetetaan hyssytellä hengiltä. Se, millaista oli hetkittäin olla teini. Unelmat yhteiskommuunista. Ennen väliaikaa oli enemmän räkäistä naurua, sen jälkeen salaa jo itketti.

Slava – Kunnia. Tykitystä alusta loppuun, häikäisevää musiikkia ja kylmiä väreitä. Ison skaalan asioita; ei räpelletä pienissä piperryksissä, vaan tehdään isosti ja näyttävästi se, mitä tehdään. Leikki-Putinin samettinen ääni ja kävelytyyli. Conchita Wurst/Jeesus ja säkenöivä kimallus. Teatteriin meneminen on poikkeuksetta hyvä idea, mutta tällä viikolla molemmat näkemäni esitykset ovat kolahtaneet harvinaisen hyvin kohdilleen.

Opiskelu. Eilen kirjoitin paperille otsikon Gradusokkelo eli etäisesti kiinnostavia asioita. Aika harva asia on saanut parin viime kuun aikana innostumaan – lähinnä olen hengitellyt ja tuijottanut sitä paljon puhuttua merta, ottanut irti sen minkä voin. Mutta tulevaisuus ei ole herättänyt minkäänlaista odotusta, riemusta tai innostumisesta nyt puhumattakaan. Ikävä taaksepäin on ollut liian kova, että jaksaisi tähystellä eteenpäin. Gradusokkelo sen sijaan sai hengästymään: onhan maailmassa sittenkin aika paljon mielenkiintoisia asioita, ilmiöitä, kirjoja, teorioita ja kysymyksiä, joihin haluaisi tietää vastauksen. On se jotakin.

Huorasatu. Ensimmäisillä sivuilla vierastin tyyliä, sitten solahdin tarinaan sisään. Verellä allekirjoitettu paskatyösopimus, hädin tuskin pidätelty raivo, kirkon oveen naulatut Millan teesit ja kohu-julkkiksena sekoileva Afrodite. Naurattaa ja itkettää, tämäkin.

Maalaaminen ja piirtäminen. Värit ja symbolit. Keskittyminen. Olen löytänyt tämän pitkän tauon jälkeen. Se on tervetullutta vaihtelua ja muistuttaa, millaista on uppoutua johonkin, mikä ei sisällä sanoja.

Tähtien sota. Siis mikä draaman kaari! Katsoin leffat ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen ja olin ihan täpinöissäni.

Treenaaminen. Olen päättänyt kohdata henkilökohtaisen Nemesikseni akrobatian alkeiskurssilta ja opetella nostamaan itseni lattiasta käsien varassa niin, että pystyn siirtymään tällä tavoin permannon poikki. Samalla totesin salilla, etten koskaan ole painanut näin paljon kuin nyt. Samalla: en koskaan ole ollut yhtä tyytyväinen kroppaani kuin nyt.

Matkustaminen. Tänä kesänä kunnianhimon lisäksi multa on kadonnut krooninen matkakuume. Nyt huomasin hetki sitten, että olen alkanut taas varovaisesti unelmoida roadtripeista, rahtilaivoista, vieraista maista ja uusista paikoista.

Syksy. Parvekkeella huomasin, että koivun lehdet ovat muuttumassa keltaisiksi. Ei haittaa. Tämä kesä on ollut elämäni raskain kesä, sille mulla ei enää ole käyttöä. Tulkoon syksy ja kirpeys ja pimenevät illat, mä olen valmis.