Kovempaa, kun pitäis olla hiljaa
Mies käski mun olla hiljaa!
”Älä puhu, älä edes yritä!” Ei sitten. Yritin mä silti vähän. Tiedättekö, miten ääni heittelee flunssassa ja omien mielialojen ilmaisu sanallisesti alkaa olla hieman vaikeaa. Vuorotellen kiljahduksia, murinaa, pihinää, puhinaa ja vähän kuin olisi heliumpallosta imaissut. Lopulta se ääni kuulostaa siltä, kuin sitä kännettäisiin tuossa tilassa hissukseen pienemmälle. ”Kohta sä et pysty puhumaan ollenkaan!”
Huomasin. Yritin puhua kissalle, niin tuntui kuin joku olisi vääntänyt volumeni mutelle. Onneksi se ei estä kirjoittamista. Tosin, yksikin yskäisy vielä päin näyttöä, niin en näe kirjoittaakaan. Ei sillä, enhän mä näe muutenkaan. Mitäs pienistä virheistä, kun virheetkään meistä. Itse luen ainakin sujuvasti omaa tekstiäni. Niin koska en näe niitä virheitä. Loput menee taiteilijanvapauden piikkiin. En mä halua sanoa, että kielioppisäännöt on mulle hepreaa. Mä voin haluta sanoa, että ne sanat riiteli keskenään, joten erotin ne ja laitoin voita väliin.
Onkohan muuten mikään voi nyt tarjouksessa? Meillä pääsi loppumaan. Mä olen vähän tällainen oman elämäni tarjoushaukka-vilen heittomerkillä. Mun näppäimistössä ei ole sitä merkkiä! Pakko ostaa kun halvalla saa. Tyyliin kärryllinen hernekeittoa Tuurista. Ensi viikolla päristään!
Ainiin, se Ruusun aika on hassu. Musta tuntuu koko ajan, että olen liian nuori katsomaan sitä. Nyt ymmärrän, miksi meillä ei aikoinaan kotona sitä katseltu.
Sanavarastoni on tältä yöltä tyhjä.
