Koti, täältä tullaan!

Tämähän on lähtenyt vauhdikkaasti liikenteeseen *köh köh*! Alkukankeutta sanoisinkos ja seliseli-kiirettä, mutta nyt taas mennään! 🙂

Tänään aloitin virallisesti asuntosäästämisen ihan siihen tarkoitetulle tilille. Ajatus tuntuu näin reiluna parikymmpisenä jotenkin omaan päähän hassulta. Olenko tosiaan jo niin vanha, että minun pitää alkaa miettimään asuntosäästämistä? Eikö ne asiat kuulu vasta sitten aikuisille? Niin. On varmaan aika kohdata se fakta, että 23-vuotiaana pitää alkaa suunnitelemaan elämää jo eteenpäin. Ja onhan se oma asunto ollut haaveena.

Haaveena niin, että oli aika siirtyä tekemään jotain sen eteen, että asunto joskus olisi. Nyt tiedossa siis (ainakin) muutama vuosi säästämistä ja sitten oman kodin osto olisi toivottavasti ajankohtaista.

Mutta mitä sitten haen? Jos pysytään näissä suhteellisen realistisissa ajatuksissa, niin hyvillä tilaratkaisuilla varustettua yksiötä tai kaksiota. Ei hukkaneliöitä, kiitos. Sijainti lähellä keskustaa tai ainakin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Nämä ovat ne kaksi tärkeintä, jotka menevät rinnan. Sijainti ehkä piirun verran edellä. Siitä huolimatta en olisi valmis ostamaan asuntoa hyvällä sijainnilla, mutta jossa tilaratkaisut eivät miellyttäisi. Mutta, niinkuin kaikessa, kompromissejä pitää olla valmis tekemään. Muttei liikaa.

Kaupunki, johon tämä koti sijoittuu, ei ole vielä varma. Haluaisin takaisin etelään täältä pohjoisesta, mutta toisaalta veri jollain tapaa vetää tänne. Yksiö on fiksu ratkaisu jos päädyn etelään (Helsinkiin siis nyt lähinnä), mutta pohjoisessa ehdottomasti kaksio tai jopa pieni kolmio.

Mutta niinkuin aluksi sanoin, säästämistä on tiedossa ainakin muutama vuosi, joten eiköhän asiat ehdi siihen mennessä (toivottavasti) selkiytyä ja löytää oman paikkansa. 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *