Olen elänyt alkuvuoden jonkinlaisessa sumussa ja usvassa, mennyt sieltä missä rima on matalimmillaan keräten kaikki voimat edessä olevaan koitokseen. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Joulukuun alusta asti ollut tieto keväällä edessä olevasta ivf-hoidosta antoi kuukausia aikaa varautua ja valmistautua, mutta vasta jälkikäteen tajuaa, miten raskas prosessi se oli.

Kerroinkin aikaisemmin järjettömästä piikkikammostani, miten hirveältä tuntui ajatus piikittää itseään. Tiesin pystyväni siihen, mutta kauhulla odotin ensimmäisen pistoksen laittamista. Tärisevin käsin sitä on muuten melko tuskallista laittaa. Ja sitten vinkkinä muille, jotka vihaavat piikkejä ja joutuvat esim. Fyremadelia (tai muuta, jossa kirjaimellisesti tylsä kärki) pistämään. Sivelkää jääpalalla pistoskohtaa ennen kuin pistätte ja laittakaa musiikkia luureista, niin on oikeasti helpompaa!

Mutta vähänpä tiesin, kun alkuvuoden varauduin. Sitten tuli korona. Aloitin pistokset päivänä, jolloin jauhelihapaketit ja vessapaperit oli hamstrattu ja kaikki etätöihin kykenevät virittelivät koteihinsa etätoimistoja. Julkisen puolen lapsettomuushoidot oli laitettu heti tauolle (ainakin uudet, osa aloitetuista hoidoista tehtiin loppuun), myös osa yksityisistä klinikoista laittoi uusien hoitojen aloittamisen tauolle. Itse olin onnekas, sillä hoidot luvattiin viedä loppuun, mikäli ei tule sairastumisia joko itselle tai hoitohenkilökunnalle.

Tämän kaiken lisäksi olen itse alalla, joka luokitellaan kriittiseksi alaksi ja kieltämättä korona on aiheuttanut lisätöitä. Kaikki tämä yhdessä; kiireiset työpäivät ja jatkuvasti muuttuvat tilanteet, hormonien piikitys, jatkuva pelko hoitojen keskeytymisestä ja omasta sairastumisesta, oli todella rankkaa. Lisäksi päässä pyöri ajatukset siitä, miten mahdollinen korona vaikuttaisi mahdolliseen raskauteen. En muista milloin viimeksi olen ollut yhtä kierroksilla.

Loppujen lopuksi kävikin niin, että se mitä eniten pelkäsin, piikitykset ja punktio, olivatkin ne helpoimmat koko ivf-prosessissa. Punktiossa olin niin hyvin lääkittynä, etten tuntenut juuri lainkaan kipua (tai välttämättä tiennyt omaa nimeänikään, jos olisi kaiken kipulääkityksen ja rauhoittavien jälkeen kysytty). Toimenpiteen jälkeen kuitenkin sain todella kovat kivut ja turvotukset alavatsaan, ja olinkin korkeassa riskissä saada munasarjojen hyperstimulaation. Riittävällä levolla ja vedenjuonnilla selvisin siitä.

En tiedä millainen ivf-hoidon henkinen puoli olisi ollut ilman tätä yleistä poikkeustilannetta. Nyt kuitenkin koin, että ivf:n henkinen puoli oli yllättävän raskas, eikä siihen osannut varautua. Olen kiitollinen siitä, että lähipiiristä löytyy ihmisiä, joille olen voinut puhua ja jotka ovat jaksaneet kuunnella. Myöskään vertaistuen merkitystä ei voi vähätellä tässäkään asiassa.

Muutaman sanan haluan sanoa vielä yleisesti tämänhetkisestä tilanteesta. WHO:n näkemys tällä hetkellä olevan tiedon perusteella on se, ettei koronaviruksesta olisi merkittävää riskiä äidille tai lapselle. Fimea ja Valvira (jotka valvovat Suomessa tehtäviä hedelmöityshoitoja) ovat ohjeistaneet klinikoita välttämään hedelmöityshoitojen antamista epidemian aikana. Perusteluina se, ettei tiedetä koronan mahdollisista vaikutuksista raskauteen tai lapseen. Taustalla on eurooppalaisen lisääntymislääketieteen järjestön linjaus, joka perustuu yleiseen varovaisuuteen. Suurin osa raskauksista kuitenkin alkaa ilman hedelmöityshoitoja eikä esim. THL ole antanut ohjeistusta, että luomuraskautta tulisi välttää. Tällä asialla saa oman päänsä ja ajatuksensa todella solmuun ja itseni lisäksi moni muukin hoidoissa käyvä olisi kaivannut yhtenäisempää linjausta hoitojen antamisen osalta.

Jatkossa toivon, että on voimia päivitellä kuulumisia useammin. Muihinkin aiheisiin liittyen olisi kirjoiteltavaa, joten ehkä tämä blogin sisältö laajenee, nyt kun päivät ovat lähinnä töitä ja ulkoilua.

Pysytään terveinä <3