Kevään tuoksu

On taas aika vaihtaa kuukauden tuoksu uuteen!

Maaliskuussa käytössäni oli Chanelin Chance Eau Fraîche, pirteä ja raikas sitrustuoksu.

chance2.png

Ensimmäinen mielikuva tuoksusta oli ilmiselvä cK one, kulttituoksu yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä, jota käytin päivittäin miltei pari vuotta. Alkoholin haihduttua iholta Chancen tuoksu kuitenkin pehmeni huomattavasti, ja syveni päivän mittaan todella herkäksi kukkaistuoksuksi. Luvattua rosepippuria en varsinaisesti tuoksusta erota, mutta kokonaisvaikutelma on kyllä raikas ja pikantti.

Käytössäni oli pikkuinen testipullo, joka riitti juuri ja juuri kuukaudeksi. Suorastaan harmittaa että testikuukausi on ohi ja ihana tuoksu loppunut! Tätä aion siis hankkia lisää, tuoksu oli todella mieleinen, ja kelpaisi käyttöön pidemmäksikin aikaa.

Huhtikuun tuoksuksi olen valinnut Nina Riccin naisellisen kukkaistuoksun Premier Jour

ricci.png

Tuoksu on ollut markkinoilla kymmenen vuotta, ja noudattelee Nina Riccin muotitalon sensuellin naisellista linjaa. Tuoksun luvataan olevan hienovarainen mutta vangitseva kukkaistuoksu. Nimi toi minulle mieleen ensimmäiset keväiset päivät, kun aurinko paistaa pitkän talven jälkeen niin että melkein sokaistuu. Kunpa auringonpaistetta voisikin pullottaa!

Kuvat valmistajilta

kauneus testit meikki
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *