Pöydältä on pyyhitty kaikki vuoden aikana kertyneet liat ja roskat. Loppu vuotta kohti pyyhin yötä myöten sitä pöytää.

Sitte ku raketit oli ammuttu ni tuli totaalinen ahaa – elämys. Miks ihmeessä mä elän niin, että pyyhin pöytiä ja haluan aloittaa puhtaalta pöydältä? Miks ihmeessä en oo tähän ikään mennessä oppinut, että elämä ei ole ikuista?

Elämässäni on ollut yksi iso kriisi, Kuus vuotta sitten. Sillon ajattelin, että elämä ei oo tehty hukattavaksi. Jotenki se ajatus on pölyttyny mielessä. Pitää pyyhkiä mielikin.

Aika klisee sanoa, että nyt mä alan elää mun näköstä elämää.

Mikä on mun näköstä elämää?

Mistä minä tiedän, kun en koskaan ole sitä varmaan elänyt. Tosi paljon mun elämää on ohjailu muut asiat kuin minä itse.

Miksi?

Niinpä.

Miltä näyttää mun näköinen elämä?

En tiedä, uusi vuosi sen mulle näyttäköön.

Tästä lähtien pidän pöydän puhtaana läpi vuoden.

Kakskyt luvun piti olla elämäni vuosi.

Osittain se sitä olikin. Tuli jopa toteutettua muutama unelma, niistä olen erityisen ylpeä.

Muuten tämä vuosi oli kyllä suunapäänä menemistä. Koko ajan. En tiedä, meninkö jopa siksi, että ei tarvisi pysähtyä. Ei tarvii nähdä totuutta. Väsymykselle ei saa antaa valtaa ettei se vie kokonaan mennessään. En anna vieläkään, ei mun luonteella anneta.

Mutta. Mutta annan nyt itelleni luvan levätä. Pyydän apua ja näin ollen myös saan apua.

Kakskytyks.

Uusi vuosi tuo aina tullessaan halun muuttaa asioita. Haluan laihtua, elää terveellisesti, kokeilla uusia asioita ja olla hyvä minä. Tänä vuonna mä en halua noista mitään.

Aion olla itselleni lempeä, aion levätä, aion olla tyytyväinen itseeni. Aion reissata. Kokea, nähdä ja tuntea.

En enää odota kun asiat on niin ja näin. Asiat on nyt näin ja näillä mennään.

Tule jo kevät, mä odotan sua!