Juoksuharrastukseni on jatkunut kymmenisen vuotta siten, että neljänkympin kriisissäni päätin haastaa itseni juoksemaan jonkin vähän pidemmän matkan. Koska maraton tuntui silloin täysin mahdottomalta ajatukselta, päätin yrittää Pirkan hölkän 33 kilometrin suorittamista. Kokemuksena tuo varsin haastavissa maastoissa ja osin poluilla juostu perinteinen reitti oli niin raskas, että toisen kerran tartuin samaan haasteeseen vasta kuusi vuotta myöhemmin. Samana vuonna  eli 2015 juoksukipinä oli leimahtanut uudelleen sen verran voimakkaana, että uskalsin kokeilla puolimaratonia ja jopa haaveilla ihan kokonaisen maratonin juoksemisesta.

Ensimmäisen puolimaratonini juoksin Hämeenlinnassa heinäkuussa 2015. Hämeenlinnan kaupunkimaraton valikoitui tapahtumaksi varmaan siitä syystä, että kyseisenä vuonna tapahtuma juhlisti Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlaa ja osallistumismitalissa komeili tämä Hämeenlinnan kuuluisin Janne. 

Tapahtumasta jäi todella hyvät muistot, osallistujia oli mukavasti ja järjestelyt laadukkaat. Vaikka tapahtuman ajankohta keskellä kesää ei omiin juoksuvauhteihini ainakaan hyvää tee, niin Hämeenlinna on sittemmin muodostunut perinteiseksi kesäretkeksi. Kaksi kertaa olen siellä juossut puolimaratonin ja nyt kahtena viime vuonna kympin. 

Viime vuonna olin saanut harjoitella varsin vähin vaivoin ja tuntui, että nopeuskestävyys alkaisi pikkuhiljaa petraantua. Toukokuussa oli mennyt kymppi 53 minuuttiin ja lähdinkin tavoittelemaan kuumassa ilmassa ihan liian kovalla alkuvauhdilla 52 minuutin aikaa. Kostautuihan se ja viime kesän kymppien heikoin lappujuoksu kirjattiin juuri Hämeenlinnassa aikaan 54.47.

Tänä vuonna reenikausi alkoi varsin repaleisesti kantapäävaivojen takia. Viimeistään toukokuun influenssa katkaisi vähäisenkin kehityksen positiivisen kaaren ja tämän vuoden kaksi juostua maratonia ovat olleet järkyttävän tuskallista taapertamista. Lähdin siis varsin epävarmoin ja nöyrin mielin testaamaan kympin vauhtiani. 

Aloitin viime vuodesta oppineena huomattavasti varovaisemmin ja onnekseni eteeni sattui juoksemaan mieskaksikko, joka piti juuri sopivaa ja tasaista vauhtia. Varsinkin ManU-paidassa juossut mies piti hyvää juoksufiilistä yllä morjestelemalla lähes kaikkia reitin varrella seisoskelleita. Sain positiivisen ja sopivan alun juoksuun poikia peesaillessa.

Reitti Hämeenlinnassa on ensimmäiset viisi kilometriä iloista rallattelua tasaisia asfalttireittejä pitkin. Vain rannan tuulinen pätkä Helsingin tien kupeessa tuo pientä haastetta. Loppureitillä on kaksi pientä nyppylää ja minun vauhtini hiipuu jo tällaisissa pienissä ylämäissä. Koska vauhtikuntoni ei ole kasosella tasolla, vaati hiukan piiskausta pysyä alle 5.40 kilometrivauhdissa. Kovin yllättävää ei oman vauhtini hiipumisen myötä ollut, että iloinen ManU-paitainen mies meni kevyellä jalalla lopussa ohitseni. Olisi kiva ollut seurata tätä reipastahtista ikätoveria, mutta oma kunto riitti äänekkääseen huohotukseen ja edes jonkinlaisen juoksuaskelten pakottamiseen.

Loppuaikaa ennustava kello näytti tiukasti yli 55 minuutin aikaa, enkä saanut millään kirittyä lopussa sitä enää paremmaksi. Stadionille kaartaessani kuuluttaja totesi lakonisesti seuraavan juoksijan alittavan tunnin ajan ja minun täytyikin tarkistaa loppuaikani UltimateLIVE-palvelusta. Hämeenlinnan kymppi sujui aikaan 55.07 mutta suurempi yllätys oli, että sijoituin sarjassani N50 kolmanneksi! Olisipa kuuluttajakin huomannut hehkuttaa 🙂 

Ennen tämän kauden alkua hahmottelin itselleni tavoitteeksi N50-tulokaskaudelle saavuttaa kymmenen juostua maratonia ja salaa toivoin, että osuisipa johonkin pikkutapahtumaan niin vähän osallistujia, että pääsisin palkintokorokkeelle. Harjoittelussa oli ajatus keskittyä kympin ajan parantemiseen, mutta siitä ei ole tullut yhtään mitään. Palkintopallille pääsystä koen lapsenomaista riemua, nyt voin keskittyä jatkossa itseni voittamiseen. Lapsuuden urheilumenestymättömyyden harmitus on haalistunut ja toivottavasti osaan nauttia kaikenlaisista suorituksista jatkossa entistä paremmin. Ei näillä tuloksilla kuuhun mennä tai kovien juoksijoiden kastiin kuuluta, mutta huiken kivaa tämä omalla tasolla onnistuminen on. Voittajaolo!

PS. Hämptonin järjestelyt olivat taas ensiluokkaiset – kympillä kaksi juottopistettä! Hyvin kastellun sienen & juomat sai suoraan käteen iloisten hymyjen ja tsemppien kera. Myös reitin varrella puistonpenkeiltä saadut kannustukset jättivät jälleen lämminhenkisen fiiliksen. Kesäperinne jatkukoon.