Huh hellettä,maratonia heinäkuussa!

 

20180714_124744.jpg

Viime lauantaina oli vuorossa taas tätijuoksijan maratonmatkailua. Suuntana Satakunta ja Säkylän mansikkamaraton. Jo viime vuonna ajattelin, että vähemmän perinteistä maratoonarin kroppaa muistuttavalle, runsaasti erityisti päähikoilevalle naisihmiselle on vain itsensä kidutusta lähteä lappujuoksuille helteisiin keleihin. Viime kesänä ei juuri lämpimiä aurinkoisia päiviä näkynyt, mutta takuuvarmaa oli, että ne vähäiset osuivat minun – hellejuoksua inhoavan – tapahtumapäiviin. 

Poikkeusta hikiseen puhteeseen ei tehnyt tämäkään kerta. Tuskien taival, mutta ihana tapahtuma! Satakuntalaisesta jäyhyydestä ei ollut tietoakaan, niin sydämellisesti ja yhteisöllisesti tämä pieni juoksutapahtuma oli järjestetty. Aluksi itseäni kauhistutti ajatus vain neljän kilometrin välein sijoitellusta huollosta ja raahasinkin täysin poikkeuksellisesti omaa urheilujuomapulloa reitin läpi. Talkooväki ja järjestävät seurat Hiisirasti sekä Köyliön Lallit olivat kestvyyslajien asiantuntijoita ja niinpä reitille oli polkaistu lisää virkistyspisteitä. Ja tarpeeseen tulivat! Erityiset kiitokset niille kahdelle ihanalle isännälle, jotka olivat järjestäneet ihan omat viilennyspisteet; suihku puutarhaletkulla reitin alkupäässä viilensi juuri passelisti ja kauhallinen vilvoittavaa vettä sienelle reitin loppupuolellaantoi tarvittavan lisäpotkun viimeisille kilometreille.

Reitti oli tosi kaunis, kaksi kertaa kierrettävä puolimaraton Köyliöjärven eteläpuolella. Tasainen kuin mikä, mutta lauantain paahteessa varjopaikkoja oli turha etsiä. Oma juoksu kulki ennakkoaavistusten mukaisesti. Alkutalven pitkä pakkolepo ja kupeille kertyneet muutamat herkkukilot pakottavat himmaamaan tämän vuoden tavoitteita lähinnä maaliin päästyjen juoksujen keräilyksi. Ensimmäinen puolikas oli vielä kohtuullista juoksua ja puolimatkan krouviin meni aikaa  2h 18 minuuttia. Loppupuolikas sisälsi ihan hirveän paljon nääntynyttä kävelyä, kantapään kipuilua mutta ihan voimattomuuttakin, joten maaliin pääsin vasta ajassa 4 h 55 minuuttia. Jäin viime syksyn Kankaanpään maratonin ajasta 40 minuuttia. Toki tämän vuoden aikojen selkeät huononnukset hitusen harmittavat, mutta maaliin päästy maraton on aina voitto. Ja kummasti näistä juoksutapahtumiin osallistumisesta saa aina lisää motivaatiota harjoitteluun.

Pienet tapahtumat ovat myös siitä kivoja, että palkinnoille voi satunnaisesti päästä myös tällainen hidasvauhtinen juoksija. N50-sarjan kolmas sija oli erityisen ikimuistoinen, pääsin oikein palkintokorokkeelle pokkaamaan kahvipurkkipalkintoni <3 Tunsin oloni melkein urheilijaksi.

Kaksi pientä asiaa tapahtumassa jäivät mietityttämään. Maraton on nimetty mansikkamaratoniksi mutta mansikoita ei ollut tarjolla juoksijoille eikä edes tapahtumakeskukselta ostettavissa. Toki matkan varrella vieno mansikan tuoksu pelloilta leijaili, mutta kyllä olisivat virkistävät mansikat maistuneet maaliin asti taivaltaneille. Minulle ei myöskään ihan avautunut ilman jälkiselvittelyä, miksi osallistumismitalia koristaa peikko ( taitaa olla Hiisirastin tunnus). Jotenkin Lalli ja Piispa Henrik -aihe puhuttelisi ainakin tällaista historiaromantikkoa enemmän.

Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi kesäjuoksuista pitäville tätä kivaa kylätapahtumaa. Arvostan tällaista kylän yhteistä ponnistusta ja välillä on juoksemisen kannaltakin tosi hyvä kokeilla erikokoisiin tapahtumiin osallistumista. Täällä ei tönitä ja tuupita juomapisteillä ja saat tehdä ihan oman juoksun. Plussaa tapahtumalle myös monista matkavaihtoehdoista sekä lasten sarjoista. Todellinen koko perheen kesätapahtuma!

20180714_160356.jpg

Maaliin tullut tätijuoksija nakkisopan ääressä. Kevyt jälkihiki!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *