Rikki meni

Laskin eilen montako nappia Norflexiä on jäljellä, että lähteekö tarvittaessa henki. Iteltä, siis. Pitäis mennä juttelemaan jonkun kanssa, mutta ilmeisesti osa masennusta on sekin, että aattelee, että omat ongelmat on niin mitättömiä muiden ongelmien rinnalla, ettei ketään niitä kiinnosta kuunnella – vaikka ne saa oman elämän vaikuttamaan täysin mitättömältä. Mitätön elämä, mitättömät ongelmat, mites se on ketään ikinä kiinnostanut. Ja kun kert ollaan pedantteja niin jos ollaan mitättömiä niin lakataan sitten olemasta kokonaan samalla, ei tää oo mikään uniikki ongelma.

Miksi mä sitten silti yritin eilen itkeä silmät päästäni ja tosiaan tarkistin paljonko pitää orfenadriinisitraattia mällätä, jotta pääsee hengestään? Mä en ole koskaan pitänyt itseäni masennukseen taipuvaisena ihmisenä, mutta eilen kun seisoin pilleriliuskat kädessä, kelasin, että hei joo tää on jo masentavaa.

Koska: Ei vauvaa. Mä en uskalla seuraavaan kiertoon varmaan edes harrastaa seksiä siinä pelossa, että en tule raskaaksi. Koska jos ei veikkaa niin ei tarvi jännittää voittaako, eli pettymys on jo tiedossa etukäteen eikä ehdi hermostua sen kahden päivän aikana kun kuukautiset on myöhässä, eikä sitten pillahda itkuun työpaikan vessassa tauolla kun pikkareissa on verta. Eikä pelota miestä pois kotoota juomaan kaljaa ja revi siitä sitten järkkyjä raivareita ja avaudu siitä messengerissä niin, että kun mies tulee kesken illan kotiin se ei uskalla (tai halua) hädin tuskin edes koskea. Ja ettei sitten tarvi ite mennä yöksi sohvalle nukkumaan koska ei saa pillitykseltään unenpäästä kiinni, ja pitää samalla miestäkin hereillä.

Ja ettei sitten tarvi seuraavana päivänä kertoa tästä ”koko maailmalle” anonyymisti, koska omana itsenään ei pysty puhumaan kenellekään, koska eihän me olla edes aloitettu lapsettomuushoitoja vielä, ja yritystäkin on takana alle kaksi vuotta, ja me ollaan vielä nuoria ja meillä on aikaa reippaasti, ja me rakastetaan toisiamme ja meillä on riittävästi rahaa ja ulkomaanmatka varattuna ja ekan vuoden opiskelujen keskiarvo päälle 3 ja KAIKKI on vaan niin vitun hyvin että jättää pillerit ottamatta sen takia, ettei oo ihan varma kuoleeko niillä varmasti vai saako vaan happivajeen aivoihin ja joutuu loppuelämäkseen pyörätuoliin.

Kommentit (3)
    1. Kiitos. Kyllä tää tästä, olo on jo parempi. Pistää vaan miettimään, miten ne jaksaa, ketkä saa keskenmenon kerta toisensa jälkeen.

      No, kert en usko fiiliksen voivan muuttua eilisestä merkittävästi huonommaksi, sovittiin nyt miehen kanssa että vaakamambotaan tähän uuteen kiertoon koko pirun 3vk joka toinen päivä. Kyllästetään mut siittiöillä. Kyllä se siitä.

      Ja jos se ei siitäkään sitten, niin hajotaan taas hetkeksi.

      1. Niinhän se menee. Vain yrittämällä voi onnistua, niin pahalta kuin se epäonnistuminen aina tuntuukin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *