Jalka oven välissä (älä lyö ovea lujaa kiinni)

Olin tuossa loppuviikosta haastateltavana koulutustani vastaavaan, erikoisalaani sivuavaan kokoaikaiseen vakituiseen työpaikkaan. Sinne, minne odotin haastattelukutsua piinaavat puolitoista viikkoa.

Olin taas ajoissa (”me ollaankin tässä jo opittu, että kaikki työhaastatteluun tulevat tulevat yleensä ajoissa” …öö, sori, aattelin että näytän tyhmältä jos jään tuohon ulkopuolelle teidän toimiston ikkunoiden eteen pönöttämään viideksi minuutiksi odottamaan että kello tulee tasan), tukka hyvin paperit suorassa järjestyksessä.

Meni mielestäni ihan hyvin, vastasin fiksusti, sain aikaan keskustelua. Mutta niinhän se on aina, haastattelu menee mielestäni hyvin, ja joo kiitos kuulemiin näkemiin ilmoittelemme sitten alkuviikosta my ass.

—

No, olen silti antanut itselleni luvan innostua – kahdesta vaihtoehdosta.

Jos saan tämän työpaikan, voin hankkia vaikka mitä (tarpeetonta ja) tarpeellista; aion tehdä tästä listasta oman postauksen.

Jos en saa tätä työpaikkaa, minulla on edessä ihana pitkä kesäloma.

…eli, toisin sanoen:

Jos saan tämän työpaikan, minulla on täysi kesäloma seuraavan kerran vasta kesällä 2014. 2014! Ihan sickkiä.

Jos en saa tätä työpaikkaa, en voi ostaa kaikkia niitä (tarpeettomia ja) tarpeellisia asioita, joista haaveilen.

—

Mutta mulla on siis kuitenkin ihan hyvä fiilis, I think I nailed it – naulasin sen. Mahtavaa! Yritän olla innostumatta liikaa, jotten sitten pety. No, petyn kumminkin. Se, että minä olen hyvä ja sopiva, ei tarkoita sitä, etteikö joku voisi olla vielä parempi ja sopivampi.

Lupasivat ilmoittaa alkuviikosta, mikä tarkoittaa sitä, että käyn taas kännykän kanssa vessassakin.