…not so cool. Vaikka olin mielestäni valmistautunut hyvin, pari paperia puuttui. Lisäksi setä repi kovasti iloa siitä, että mulla ei ole ajokorttia – valtio velvoittaa työttömän työnhakijan olemaan aulis käymään töissä 80 kilometrin päässä kotoaan, ja kysyinkin suoraan, että tarkoittaako tuo sitä, että mulla on velvollisuus ajaa kortti ja hankkia auto. ”No heh heh, ei sitä nyt noin kirjaimellisesti tarvitse ottaa, mutta kyllä se sitä tarkoittaa, että 80km päässä pitäisi pystyä käymään töissä.” Se jäikin sitten epäselväksi, että pyörälläkö se 80km pitäis sotkea, jos julkisia ei kulje sopivasti.

Ystäväni tietävätkin jo, että mulla on hyvä tapa kasvattaa silmänräpäyksessä kahden metrin kikkeli otsaani, jos maailmassa on mielestäni virhe. Työminälle ei tätä tapahdu, mutta siviiliminä kiihtyy nollasta sataan yllättävänkin nopeasti… tais niin käydä tänäänkin.

Ymmärränhän mä sen, että te-toimisto työpaikkana ei ehkä asiakaskunnaltaan ole se kaikkein antoisin. Sedän puheista jäi kuitenkin ”likainen” olo, luuseri olen kun sillä lailla jäin työttömäksi. NO SORI!

Onneksi asiakaspalvelun laatu taitaa olla vakio, sillä kävin ehkä mukavimmalla mahdollisella sairaanhoitajalla poistattamassa tikkejä jalasta ennen te-toimistoepisodia. Alan helposti huonovointisesti terveydenhuollollisissa toimenpiteissä, mutta nyt olin kuulemma niin reipas, että jos ikää olisi vähemmän, olisin saanut kiiltokuvan. Jes 🙂

Nyt nukkumaan, ja huomenna kohti Kööpenhaminaa. Bussi Helsinki-Vantaalle lähtee hävyttömän aikaisin.