Mustat sukat

Se hiipii takaraivoon ja istuu olkapäälle. Pieni piru joka huutaa korvaan ”sillä on nainen, se kokee jonkun kanssa jotain paljon parempaa kuin sinun kanssasi. Hän on paljon onnellisempi jonkin toisen kanssa” Varmaan hän juuri nyt laittaa kaipaavaa viestiä jollekin toiselle naiselle ”Oi en ole koskaan rakastanut ketään kuin sinua. En voinut tietää tälläistä edes olevan. Voiko tälläistä edes tuntea, olet niin ihana.” Miksi se on facebookissa kesken työpäivän?? Eihän hän ikinä ole kesken päivän mulle viestitellyt, paitsi ihan alussa kun olimme niin hullaantuneita toisistamme. NO NIIN SILLÄ ON JO NAINEN. Vastahan hän sanoi että haluaa minut ja ei tahdo muita. Nyt se ei edes hiivi takaraivoon vaan vyöryy kuin tsunami MUSTASUKKAISUUS…

 

Meidän piti olla se MadeInHeaven-pari. Kaikki piti meitä niin toisillemme tehtyinä ”Te olette niin toisillenne tehty, te olette niin ihana pari” En ole ketään rakastanut niinkuin häntä enkä kenenkään vuoksi valvonut niin montaa yötä ja itkenyt ja tuntenut epävarmuutta kenenkään vuoksi kuten hänen. Rakastan rakastan rakastan, mutta… Liikaa kaikkea.. Liikaa uusperheen ongelmia, liikaa sinun lapsia ja minun lapsia ja yhteensopimattomia kasvatusperiaatteita ja liikaa exiä ja exän nyxiä ja liikaa uussukulaisia, nenän vartta pitkin katsovia exiä. Liikaa hiljaisuutta ja liikaa kaikkea.. 

 

Hän uppoutui omaan maailmaan, omiin harrastuksiin ja omiin toiveisiin ja minä en niihin mahtunut. Olin kuin stuntnäyttelijä omassa elämässäni ja omassa perheessäni. Olisin halunnut meistä perheen mutta minun ei annettu olla äiti hänen lapsilleen, koska hänen ex ei halunnut minuun tutustua, ei edes tervehtiä ja siksi se, että hänen lapsensa olisi pitänyt minusta olisi ollut liian suuri uhka hänelle.  Kun ex toi lapsia niin nainen ei edes vaivautunut tervehtimään. Mieltä kaihersi miksei mies voinut sanoa exälleen vastaan, miksi minun pitää olla se viisas ja fiksusti käyttäytyä vaikka mielessä näytin naiselle keskaria ja ajatuksissani haistattelin pitkät v###t.

 

BLIM- puhelin päästää viestin merkkiäänen.

 

Minulla on sinua ikävä. Valtava ikävä. Minä haluan vain sinut. Minä rakastan sinua <3

Ei taas… Olisi helpompaa kun hän ei laittaisi viestiä. Tai soittaisi. Tai astelisi elämääni lähes päivittäin. Kun vain pystyisi unohtamaan.

 

Niin minullakin on ikävä sinua ja rakastan sinua kaikesta huolimatta.

 

Miksi?? Miksi vastaan? Miksi en voi hävittää häntä elämästäni? Poistaa numeron, poistaa facebook-listalta, poistaa kuvat, poistaa näkyvät muistot? Miksi en vaan voi jättää reagoimatta hänen yhteydenottoihin? Miksi?

Olenko typerys joka nauttii itsesäälissä pyörimisestä vai niin tolkuttoman rakastunut häneen etten tule koskaan eroamaan hänestä oikeasti. Vai?

Pelkäänkö vain sitä että joku muu ottaa hänet?

Pelkäänkö että se mitä meidän välillä oli ja mitä sanottiin ja mitä tapahtui häviäisi?

Pelkäänkö että ihmiset, eritoten se pissipääEx hymistelee tyytyväisenä ja ajattelee saaneensa vähintäänkin yhden pojon siitä että sai edes vähän olla hämmentämässä meidän välejä huonompaan suuntaan.

Pelkäänkö että olenkin niin huono ihminen etten voinut tehdä häntä onnelliseksi. Voinko koskaan tehdä kenetkään onnelliseksi? Olenko niin huono ihminen kuin hänen exänsä minut vuosia sitten haukkui? Olenko todella niin huono puoliso?

Pelkäänkö etten löydä enää koskaan ketään? Pelkäänkö yksin olemista vai pelkäänkö etten koskaan saisi nukahtaa kenenkään kainaloon?

Miksi en vaan voi tukeutua niihin mietteisiin jotka minulla oli silloin kun sanoin että taitaa olla parempi että ollaan erillään. Miksi en voi pitää yllä sitä mielialaa joka minulla on töissä tai läheisten seurassa ollessa kun en edes muista häntä? Voisiko elämäni olla hyvää ja ihanaa jos häntä ei olisi?

Olenko riippuvainen hänestä? Vai hän minusta? Haluaako hän kontrolloida minua sillä että lähettää kaipaavia viestejä ja viestejä että haluaa minut takaisin? Haluaako hän etten jatka elämääni eteenpäin vaan jään vellomaan tähän pisteeseen pääsemättä eteenpäin elämässäni, koska tietää miten hän edelleen saa minulta jalat alta. Hän tietää kuinka järki ja tunteet taistelee sisälläni ja kuinka tunteiden tekisi mieli sanoa OLLAAN IHAN AINA YHDESSÄ järjen huutaessa MUTTA EI SE OLE TOIMINUT TÄHÄNKÄÄN MENNESSÄ!!!

 

Kuinka sinä koet mustasukkaisuuden? Oletko antanut elämäsi suurimman rakkauden mennä ja katunut tai kiittänyt luojaasi että teit niin? Kuinka itse käsittelet omia tunteitasi?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *