Fazerin turvallinen brunssi
Fazerin brunssi oli pitkään ollut listalla kokeiltavien brunssien joukosta, mutta koska ketjubrunssi kuulostaa tylsältä, olimme vältelleet sitä hieman. Nyt kuitenkin päätimme suunnistaa Fasulle. Emme tehneet varausta ja menimme klo 12. Brunssille oli pieni jono, mutta saimme pöydän noin 15min odottelun jälkeen. Brunssilla oli hintaa 19,90 ja se maksettiin heti alkajaiseksi.
Brunssikattaukseen kuului suolainen linjasto, jossa oli tarjolla mm. tuoreita leipiä, leivänpäällisiä, savulohta, ceasar-salaattia, kanasalaattia, croisantteja, nakkeja, hedelmiä ja lettuja päällisineen.
Toisella tiskillä oli juomat eli mansikka-minttusmoothieta, mehua, vettä ja kahvia. Sekä jälkiruokana kolmea erilaista suklaista kakkua sekä juustotarjotin. Kakut olivat todella kauniita ja maistuivat hyviltä, mutta olisimme kaivanneet vähän vaihtelevuutta, sillä kaikki olivat suklaata.
Kokonaisuudessaan brunssi oli ihan perushyvä, raaka-aineet olivat tuoreita, ruokaa oli tarpeeksi ja se oli aseteltu kauniisti. Kuitenkin kokonaisuus jäi jotenkin vaisuksi. Ruoka ei ollut pahaa, mutta ehkä pääsääntöisesti vähän mautonta. Kaipasimme tuoreita yrttejä ja mausteita hieman enemmän. Tosin Fazer on paratiisi niille, jotka rakastavat tuoretta leipää, sillä sitä oli paljon ja montaa eri sorttia. Miljöönä keskustan Fazer ei ehkä ole tunnellisimmasta päästä, sillä se on niin iso ja avara, mutta kaveriporukalla perusbrunssina ihan mukiinmenevä. Rahoilleen sai vastinetta, eikä pahamieli jäänyt.
Fasuterkuin,
Omskis