FEB 25

feb25.jpg

 

Tänään on maanantai. Maanantai 25. helmikuuta.

Tiedän, joillekin jo itsestään sana m a a n a n t a i  nostattaa pienimmätkin ihokarvat pystyyn. Arkeenpaluu ahdistaa, ruokakaupassa on kuitenkin se vitsimäinen kello viiden ruuhka ja sitärataa. Oli miten oli, aion jatkaa (ja toivon myös, että niin aiotte tekin.)

On mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, kuinka yksi ja sama päivä merkitsee ympärillämme taapertaville kanssaeläjillemme täysin erilaisia asioita. Yksi viettää tänään nimipäiväänsä, toinen juhlii synttäreitään. Kolmas nukkuu tänään ensimmäistä yötä uudessa kodissa. Varmana jossain on myös joku onnenpekka, jonka vuoro oli aiemmin päivällä tutista kämmenet hikisinä auton ratin takana, apukuskinaan viiksiään harova inssimies.

Kivenkova fakta on, että joukostamme löytyy edellisten lisäksi myös varsin monia (veikkaan nyt valtaosaa), joiden mielestä tänään on vain tavanomainen maanantai. Mitä viikonpäivien herättämiin fiiliksiin tulee, on minun myönnettävä, ettei maanantai itsellenikään kuulu henkilökohtaisiin suosikkeihin. Pyrin silti nauttimaan jokaisesta päivästä, myös jokaikisestä maanantaista. Kyllä, silloinkin kun on vuorossa ”vain se tavanomainen”.

Tänään ei ole Hannan nimppari, ja 22-vuotis syntymäpäiväänikin saan vielä odottaa seuraavat 101 päivää. Inssi on ajettu kunniakkaasti ekalla läpi (kiitos Isin mahtavat opit!), ja omat Prahan kodin avaimetkin ovat löytyneet laukkuni sivutaskusta jo viime lokakuusta saakka. Silti tämä maanantai on ollut minulle erityinen. Hienointa tässä on se, että te arvoisat lukijat, olette tässä ja nyt sitä kanssani jakamassa. Tänään, 25. helmikuuta, julkaisin tämän tekstin. Ikioman blogini ensimmäisen jutun, tai no postauksen, niinkuin on oikeilla bloggareilla tapana sanoa. Tämä on ollut suurensuuri haaveeni jo lähes puolen vuoden ajan, ja nyt se on totta. Voi että olen onnellinen.

 

Nautinnollista maanantai-iltaa ja aurinkoa teidän kaikkien alkuviikkoon :)

 

Hanna

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.