Ehjänä perillä

Tiesittekö, että aavikolla näkee oikeesti kangastuksia?

Tai että kamelit voi elää ilman vettä jopa kolme kuukautta.

Jos ei halua juuttua jeepillä hiekkaan, niin on ajettava todella lujaa ja pieniä mutkia tehden.

Hokasin myös yks päivä ettei täällä tosiaan ole lainkaan varjoja!

 

Kolmenkymmenen tunnin ja kolmen lentomatkan aikana sitä hiljalleen pääsi jyvälle siitä, että koko ajan ollaan menossa kauemmaksi kotoa. Lissabon nyt oli vielä perushuttua. Siisti lentokenttä, paljon eurooppalaisen näköisiä turisteja ja euroja lompakossa. Todellisuus siitä, että nyt ei olla kyllä menossa ihan Mallorcalle iski siinä vaiheessa kun näin koneen, joka kuljettaisi minut ja laskujeni mukaan 17 muun Euroopan rajojen ulkopuolelle.

Eikö olekin komee jumbojetti? Potkurit ja kaikki

 

 

Juuri kun olin päässyt kehumaan samaisen lentoyhtiön viiden ruokalajin ateriaa niin jos ei pelkkä kone niin myös kyllä eväsboksi tuotti mulle muutamia hupaisia hetkiä.

 

Oli meinaan ihan syystä nuo korvatulpat tuonne laitettu, tuskin kellään tuossa koneessa kolmea tuntia matkustaneella jäi käyttämättä.

 

Torkahdin lennon aikana hetkeksi, mutta silmät avattuani ja ulos kurkattuani ei ollut kyllä epäilystäkään siitä, että oltiin siirrytty Afrikan puolelle. Kuivaa, ruskeaa, autiota… Sitä se on ollut edelleen tähän päivään saakka. Mitä lähemmäs päiväntasaajaa matkasin, sitä karummaksi maisema muuttui. No olihan päämäärä jo ihan tiedossa: Saharan autiomaa.

 

Ekat päivät on kulunut nyt lepäillessä, tutustuessa leiriin (eli hiekkaan), ympäristöön (eli hiekkaan), sekä paikallisiin nähtävyyksiin (eli hiekkaan).

 

Kirjottelen paremmalla aikaa lisää, tämä oli nyt esimakua mun silmät ristissä peiton alta kirjoitetussa ”äiti, oon elossa” -viestistä. Toivottavasti linja ei pysy aina samana.