Olen kenguru
Terkkuja Tarifalta! Täällä mä edelleen olen, blogihiljaisuudesta huolimatta. Aloitin kolmisen viikkoa sitten vihdoin espanjan kielen opiskelun, ja koulu onkin ollut se pääsyyllinen vapaa-aikani vohkimiseen. Mutta ennen kuin kuvittelette mielessänne minut johonkin pimeeseen luokkahuoneeseen pänttäämään kielioppia, niin annan kuvan selkeyttää
Ei se nyt niin kamalaa lainkaan ole! Leppoisalla asenteella mennään ja ihan huvin pohjalta luetaan, joten jos nyt edes joitain perussanontoja mieleeni jäisi niin mukavaa olisi, sen kunnianhimoisempia tavotteita ei tässä olla metsästämässä!
Kielikoulun aloittaminen on kyllä ehdottomasti paras päätös, jonka olen Tarifa-aikanani tehnyt. Kielen lisäksi vähintään yhtä suuressa asemassa tunneilla on kaupunkiin tutustuminen, mikä kävi jo ensimmäisinä päivinä selväksi. Suurin osa tunneista ollaankin käytetty seikkailemalla ympäri kaupunkia, milloin kahvilla espanjalaisia churroja maistellen, milloin kauppatorilla silakoiden kilohintoja tiedustellen. Kieli ei kuitenkaan koskaan jää taka-alalle, vaan kaikki keskustelut pyritään käymään sitä espanjaa käyttäen, vaihtelevalla menestyksellä.
Arpaonni oli aikamoinen, kun sain opettajakseni tämän pienen kiharatukkaisen elämäntapaintiaanin, jolla on hurja määrä elämänkokemusta ja tarinoita kerrottavana. Hän muunmuassa vasta täysikäisyyden saavutettuaan otti ja lähti, muutti etelään, jossa eli vuoden elämästään kadulla kitaraansa soittamalla tienaten juuri sen, millä sai murua leivän päälle. Asuntoon ei ollut varaa, mutta soittajakavereineen hän asui rannalla sijaitsevassa luolassa, täällä kun se näyttää olevan mahdollista vuoden ympäri. Silmät loistaen hän minulle tykkää jakaa näitä kertomuksiaan mm. tästä elämänsä parhaasta vuodestaan, my guitar is my credit card, onko mitään inspiroivampaa! Toisinaan Elina 20v Harjunpäästä ei edes kykene näihin fiksusti reagoimaan, tätäkin vaan ihannoiden kommentoin, että olisi unelmaa päästä kokeilemaan vastaavaa jossain elämänvaiheessa. Ai soitatko sinäkin kitaraa? Eeen, mutta kuulin et käytettyjä pikkuhousuja voi myydä netissä, niistä saa ihan kivasti rahaa…
Aamuni käynnistyy siis parituntisella kielikylvyllä, josta vapauduttuani mulla riittää vielä aikaa ja energiaa seikkailla kolmisen tuntia kaupungilla ennen töiden alkua. Jännää, miten sitä onkin harhautunut ajattelemaan, että muutaman kuukauden täällä asuttuani tuntisin kaupungin joka kolkan kuin omat taskuni. Päivä päivältä oon joutunut todistamaan tämän vääräksi. Tavaksi onkin tullut valita koululta käveltäväksi aina sellainen katu, jota en ole koskaan käyttänyt ja tutkia minne tie vie. Uskomattomiin paikkoihin nämä on mua johtanut. Pitää muistaa vaan pitää kamera AINA takataskussa mukana!
Omilta seikkailuiltani on kuitenkin niin mahtava palata takaisin kotiin, kun virkistävä vastaanotto on aina taattu. Kerran se näytti esimerkiksi tältä
PS. Toki espanjan kielestä löytyy vastine sanalle lapsenvahti, mutta itse tykkään ammattiani kuvailla tällä lämpöisemmällä tavalla, suoraankäännettynä tokaisten, että olen kenguru. Mun mielestä termi sopii kuin nenä päähän just mun hommaan juuri näiden mukuloiden parissa: täällä mä hypin ja pompin kakaroita milloin mistäkin raajasta roikkuen. Oli miten oli, mutta tää kenguru rakastaa poikasiaan just nyt niin paljon.
