Sain tänään ekan espanjalaisen ystävän, Lizan. Meillä oli yhdessä tosi ihana päivä, tuntuu oikeesti niin hyvältä kun saa vihdoin jakaa tän kaiken jonkun kanssa. Oltiin ulkona koko päivä, nautittiin auringosta ja mä kerroin Lizalle asioita, joita mun mielessä on täällä pyörinyt. Tuntui tosi hyvältä vähän pysähtyä juttelemaan ja huomata, kuinka joku oikeen koko sydämestään kuunteli ja omistautui.

Kattokaa nyt miten Liza mua kuuntelee, eikä muuten sanallakaan keskeyttänyt.

PS. Oon ollut nyt 10 päivää Espanjassa. Kaikki mitä oon ostanut sinä aikana on ollut yks rannekoru ja kaks pizzaa. Eihän ketään haittaa, jos laitan kaikki viikkorahani täällä ihanaan ruokaan, eihän?

Pizzastani valitettavasti unohdin ottaa kuvan, sillä olin hyvin järkyttynyt ja suorastaan poissa tolaltani, kun huomasin että 1) sain eri pizzan, jonka tilasin ja 2) saamassani pizzassa oli anjovista. Mutta kyllähän kaikki tietää, miltä täydellinen italialainen pizza näyttää: huntumaisen ohueksi pyöritelty pohja, jonka läpi pystyy näkemään päivänvalon, ja jonka päällä tuoreista tomaateista ja yrteistä keitetty makean pippurinen sose. Vielä päällimmäisenä täydellisen rasvainen mozzarella, joka edelleen kiehuen kuplii viimeisiä voimiaan tarjoilijan juoksuttaessa pizzaa parhaansa mukaan suoraan uunista eteeni nautittavaksi……

Nyt kun oletan jokaisen edelleen jääneen kiinni ajatukseen siitä maailman herkullisimmasta pizzasta, ja näin ollen koen onnistuneeni tehtävässäni levittää tätä täydellisen suloista ruokakateutta ympärilleni, voin kylläisen onnellisena jatkaa petiini nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen rannalla makaamiseen…..ja ehkä seuraavaan pizzaan. Kuulumisiin!