Taivaan alla

Olen leikitellyt erilaisilla ajatuksilla liittyen tähän projektiin. Lähinnä mielessä pyörivät ajatukset, että ollaanko me nyt mietitty tätä asiaa ihan loppuun asti ja olisiko sittenkin kivempi varata viikoksi se luksushotelli jostakin ja olla vaan? Mutta sitten tulee taas se homman juju mieleen. Että me haluamme nähdä paljon paikkoja, tutkia pikkukyliä ja jutella paikallisten pappojen kanssa. 

Ensin esittelen teille sellaisia tyypillisiä häämatkakuvia, joita löysin googlesta hakusanoilla ”dream honeymoon” ja ”honeymoon”. Kollaasista löytyy kyllä niin makeita rantakuvia auringonlaskuineen, tuoksuineen ja makuineen, että kyllä kelpaisi. Olisi varmasti ihanaa herätä puolilta päivin puhtaista, valkoisista lakanoista. Jostakin kävisi pieni tuulenvire sisään ja olisi aivan hiljaista. Se olisi niitä päiviä, kun olisi lomalla ja tietäisi, ettei tarvitse koko päivänä tehdä yhtään mitään. Tarvitsisi vain soittaa respaan ja tilata aamupala omaan huoneeseen tietäen, että sinä päivänä voisi lähteä vaikka sukeltelemaan turkoosin siniseen mereen. 

befunky_collage.jpg

Ja sitten TADAA! Osittain vitsillä haluan näyttää teille, mitä InterRail Euroopassa voi olla parhaimmillaan. Ihan yhtä ihanaa kuin Mauritiuksella tai Indonesiassa, mutta budjettilomailijan lompakko kiittää. Majoitus on hyvin ilmastoitu ja maanläheinen ja kännykkä ei toimi (eli kartalla kyllä pärjää). Somettajien unelmaloma. Nähtävää riittää samalla tavalla ja ruoka maistuu, kun on nälkä. Kyllä vähemmälläkin pärjää, eikö niin?

befunky_collage7.jpg

Olen edelleen itse sitä mieltä, että InterRail on ehdottomasti meidän juttu. Pitää näyttää nämä kuvat Pekalle ja kysyä siltäkin vielä, että kumpaa laitetaan? 

suhteet rakkaus hopsoa matkat
Kommentit (1)
  1. Kyllä se on toi jälkimmäinen mikä herättää hyvän häämatkafiiliksen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *