Lupa löysätä

Stressi on luultua yleisempää

Tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa yksinhuoltajiltakin vaaditaan samaa kuin kahden huoltajan perheiltä, ei ole mitenkään helppo antaa itselleen lupaa löysätä. Vaatimustasosta tinkiminen tuntuu epäonnistumisesta. Hävettää päästää lasten kavereita sisään, kun meillä on aina sotkuista. Synttäreitä ei ole voinut viettää paitsi koronan vuoksi, myös siitä syystä, etten ole jaksanut siivota tarpeeksi. Tuntuu siltä, että kaikki asiat ovat aina yksin minun vastuullani. En jaksa. Joulukuusikin vielä nyhjöttää tuossa nurkassa. Tiskit eivät tiskaudu itsestään, pyykit eivät peseydy ilman että joku laittaa ne koneeseen ja ripustaa kuivumaan. Tämä siisteystaso ei riitä.

Tuntuu siltä, että minä en riitä.

Kun ”elimistö painaa hätäjarrua”

Tämä postaus on ollut tuloillaan jo jonkin aikaa. Olen työstänyt tätä tekstiä mielessäni, pohtinut näkökulmaa. Kirjoitin osan tästä tekstistä sairasvuoteelta, vällyjen välistä. Kävi nimittäin niin että sairastuin kuumeettomaan flunssaan ja jouduin ottamaan töistä sairaslomaa. (Näin korona aikana töihin ei ole kipeänä mitään asiaa.) Siitä huolimatta että minulla on kohtalaisen hyvä vastustuskyky, näin käy keskimäärin pari kertaa vuodessa. Syynä on usein ylikuormitus ja vastustuskyvyn pettäminen sen takia.

Silloinkun ei itse tajua pienentää vauhtia, elimistö painaa hätäjarrua. 

Syyskuun lopussa aloitin vakituisen työsuhteen kristillisessä palvelutalossa lähihoitajana. Olen edelleenkin tosi innoissani tästä työstä ja motivoitunut siihen. Siitä huolimatta perheen, kotitöiden ja työn yhdistelmä on tuottanut stressiä. Se on näkynyt myös töissä typerinä virheinä, joita ilman stressiä en olisi tehnyt. Onneksi esimieheni oli niin fiksu että ymmärsi heti mistä oli kysymys. Sen jälkeen kun ”kissa oli nostettu pöydälle” aloin tietoisesti tekemään töitä sen eteen, että lopetan tyhjänpäiväisen stressaamisen ja vapaa-ajalla keskityn työasioiden nollaamiseen. Töissä en murehdi kotiasioita, vaan töissä riittää, että hoidan työni. Kotiasioiden märehtiminen töissä ollessa ei ole sen hyödyllisempää kuin työasioiden miettiminen kotona.

Olen tietoisesti joutunut löysäämään kontrollitarpeestani,

koska olen ymmärtänyt että yksi ihminen ei pysty kaikkeen. En pysty samaan aikaan olemaan tehokas työntekijä ja pitämään lankoja kotiasioissa käsissäni töistä käsin. Minusta tuntuu siltä kuin olisin hypännyt jyrkänteeltä vapaahypyn luottamatta siihen, että liitovarjo kantaa. Olen pakottanut itselleni ajatuksen siitä, että varjo kantaa; lapset pystyvät olemaan kaveriensa seurassa tarvittaessa pari tuntia erossa vanhemmasta, lapset tietävät että jääkaapissa on ruokaa, eivätkä kuole nälkään yhdessä illassa,  lapseni ei hukkaa kotiavaimia tai jos hukkaa, ei silti jää ulos pakkaseen vaan pääsee tarvittaessa kaverille jne. Lapset ovat joutuneet ottamaan vastuuta koulutehtävien tekemisestä kotona koulun jälkeen, kouluun ajoissa lähtemisestä, omista tavaroista huolehtimisesta. Mieheni on ottanut vastuuta lasten herättämisestä koulupäivänä, aamupalan laitosta ja siitä että puhtaita alushousuja riittää. Kaikki on toistaiseksi sujunut ihan hyvin, paitsi ettei meillä edelleenkään ole kovin siistiä.

Minä riitän! Sinäkin riität!

Kukaan ei ole koskaan todennut, että vanhemmuuden ja kolmivuorotyön yhteensovittaminen olisi helppoa. Hyvin todennäköisesti muissakin perheissä, joissa vanhempi tai vanhemmat tekevät kolmivuorotyötä, on arkisin sotkuista.

Jos minun täytyy valita siisteyden ja mielenterveyden väliltä, valitsen mielenterveyden. 

Silloin kun paukut eivät riitä, suorituspaineita täytyy madaltaa. Minulle riittää että meillä on siistiä edes silloin tällöin tai juhlapäivinä. Silloin kun olen töissä en murehdi kodin siisteydestä. Kun tulen kotiin, otan ensin levon kannalta. Pidemmillä vapailla jaksan siivota. Työpäivänä riittää, kun laittaa tiskikoneen päälle ja pesee alushousut pesukoneessa.

Ruuhkavuosina on tärkeää oppia sietämään kaaosta ja epäsiisteyttä. Vaikka kuinka tolkuttaisit lapsille että lautaset laitetaan syömisen jälkeen suoraan tiskikoneeseen, he eivät opi hetkessä. 

*****tin kova jätkä

Eräässä face bookin ryhmässä kymmenkunta yksinhuoltajaa kertoi, miten vaikeaa perheen ja työn yhteensovittaminen on. Yhdellä yksinhuoltajalla työsuhde oli päättynyt vain kahden viikon jälkeen stressioireiden takia. Tähän tosin vaikutti leikkauksessa poistettu kilpirauhanen, joka alensi stressinsietokykyä. Luettuani keskustelun,

ymmärsin olevani ihan ”*****tin kova jätkä”, jos onnistun kokopäiväisen vuorotyön ja perheen yhteensovittamisessa.

Puoliso on vetovastuussa kotiasioista toistaiseksi. Tämä on ollut pakko järjestää näin, koska ylikuormituin siitä että yritin hoitaa kaiken yksin. Loppujen lopuksi, ilman puolisoni panosta en olisi voinut edes ottaa vastaan nykyistä työtäni. Vuorotyö ja alakoululaisten lasten hoito ei ole niin vain yhteensovitettavissa ilman minkäänlaista tukiverkkoa. Lapsen erityisyys vaikeuttaa asioita entisestään. Sosiaalitoimesta ei saa minkäänlaista apua perheen ja työn yhteensovittamiseksi. Kuulemma

sosiaalipalveluiden tehtävä ei ole tukea esim. yksinhuoltajan  työssäkäyntiä, vaan työn tekeminen on järjestettävä muutoin. Poikkeuksena tähän on päiväkoti-ikäisten vuorohoito, joka joissakin kunnissa kattaa myös alakouluikäiset johonkin tiettyyn vuosiluokkaan asti. Tässä on epäkohta, joka tulisi korjata.

   Minulla on vuoden takainen kokemus burn outista tilanteessa, jossa opiskelin ja lapset olivat toisella luokalla ja esikoulussa. Lähihoitajaopiskelun harjoittelujaksot olivat kaksivuoroa, mutta opiskelu toteutui päiväaikaan. Jostain syystä tunnit kestivät kuitenkin puoli viiteen asti. Jouduin viemään koulun johtoportaaseen sen asian, että

aikuisopiskelu ilta-aikaan ei ole ok, koska kaikilla perheellisillä ei ole tukiverkkoja,

jotka hakisivat lapset päiväkodista. Toisin sanoen hoidin koulussa muitakin asioita kuin vain oman opiskeluni. Kuka tahansa voi puuttua yhteiskunnassa ilmeneviin epäkohtiin, jotka syrjivät perheellisiä tai yksinhuoltajia.

Vaikeneminen ei auta!!

Asioista vaikeneminen ei auta mitään eikä ketään. Olen sen tyyppinen ihminen että kun koen jonkun tilanteen epäreiluna, en jätä sitä asiaa siihen. Tämä perheiden sosiaalipalveluiden parantamiseksi ja yksinhuoltajien aseman kohottamiseksi tehtävä työ ei koskaan lopu. Aina tulee vastaan uusia epäkohtia joihin puuttua. Haluaisin mielelläni tehdä enemmänkin ruuhkavuosia elävien  perheiden arjen helpottamiseksi, huoltomuodosta riippumatta, jos minulle annettaisiin mahdollisuus siihen. Osaan samaistua vanhemmille hyvin tuttuihin minuuttiaikatauluihin, työn perhe-elämän ja kotitöiden ristipaineessa elämiseen, siihen että oma elämä ja parisuhde on jäänyt ruuhkavuosissa taka-alalle, riittämättömyydentunteeseen ja jatkuvaan huoleen raha-asioista.

Yhteiskunnassa vanhempien omien lasten hyvinvoinnin eteen tekemää työtä arvostetaan liian vähän, niin rahallisesti kuin puheissa. Vanhemmuutta pitäisi tukea riittävästi,

koska lasten elämä sijaishuollossa ei ole mitään herkkua, ja se tulee lisäksi hyvin kalliiksi yhteiskunnalle. Viime aikoina olemme saaneet lukea otsikoita lasten huonosta kohtelusta sijaishuollossa esim. lastenkodeissa. Olenkin sitä mieltä että jokaisen lapsen paras paikka on kotona, omien biologisten vanhempien luona.

Jos haluat asioihin muutosta, äänestä!

Nyt on erinomainen tilaisuus käyttää sitä vaikutusvaltaa, joka meille kaikille täysi-ikäisille on suotu, käyttämällä äänioikeutesi kunnallisvaleissa! Helpoin tapa saada asioihin muutosta, on äänestää riittävä määrä edustajia kunnallisvaltuustoon, jotka ajavat kaikki jotakin tiettyä asiaa. Jos haluat kunnallistasolla lisää tukea vanhemmuuteen, äänestä vanhempaa! Jos haluat vaikuttaa yksinhuoltajien asioihin, äänestä yksinhuoltajaa! Jos haluat vaikuttaa lähihoitajien työhyvinvointiin ja palkkaukseen, äänestä lähihoitajaa! Jos haluat edistää sukupuolten välistä  tasa-arvoa, äänestä naista! Minä olen niin vanhempi, yksinhuoltaja tai entinen yksinhuoltaja näkökulmasta riippuen, lähihoitaja ja nainen! Äänestämällä minua Tampereen kuntavaaleissa annat äänen näille sidosryhmille. Muita asioita, joita sitoudun ajamaan mikäli minut valitaan, on mm. luonnonsuojelun edistäminen,  taloudellisen ja muunlaisen tasa-arvon edistäminen, monimuotoisten perheiden tunnistaminen yhteiskunnassa niin lainsäädännön osalta kuin muutenkin, uskonnon -ja omatunnonvapaus yhteiskunnassa, eriarvoistumisen ehkäisy, asunnottomuuden lakkaaminen, kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonnan nousu, velkasaneerauksen kehittäminen, velallisten korkokatto, matalapakka-alojen palkankorotus ja työehdot paremmiksi, sivutoimisen ja pienyrittäjyyden tukeminen, vuorohoidon kehittäminen, omaishoidon kehittäminen, koulukiusaamiseen nollatoleranssi,  erityislapsiperheiden tukeminen.

Äänestä siis kunnallisvaaleissa: Tiina Mwanakayaya

Miten helpotan stressiä?!

Miten sitten stressiä voi parhaiten helpottaa, tässä muutamia vikkejä:

– Priorisoi. Laita asiat tärkeysjärjestykseen.

– Delegoi: esimerkiksi osan kotitöistä voi delegoida puolison tai lasten hoidettavaksi. Esimerkiksi viikkoraha tai viikonloppukarkit  voivat perustua tiettyjen, ikätasoisten kotitöiden suorittamiseen. Muista että äiti ei ole yhtä kuin Kaikkivaltias Jumala eikä yksi ihminen pysty kaikkeen.

– Älä stressaa asioista, joihin et voi vaikuttaa. Pidä työasiat työasioina ja kotiasiat kotiasioina.

– Opi sietämään epätäydellisyyttä. Mikään ei ole tässä maailmassa täydellistä eikä tule sellaiseksi. Kun teemme parhaamme, se riittää.

– Ota säännöllisesti omaa aikaa ja lievennä stressiä: avantouinti, hölkkä, hiihtolenkki luonnonkauniissa metsässä, uinti, hyvän kirjan lukeminen, huolivartti, nukkuminen ja ystävän kanssa keskustelu lieventävät stressiä ja auttavat nollaamaan. Tee sitä, mikä toimii sinulle parhaiten.

– Ota käyttöön rauhoittumiskeinot silloin kun eniten ahdistaa.  Mene ulos raittiiseen ilmaan, käännä musat kaakkoon mieluiten kuulokkeet päässä, lähde lenkille tai opettele esim. neliöhengitystekniikka ahdistuksen lievitykseen. (Googlaa jos et tiedä mikä se on. Palaan tähän myöhemmin blogissa.)

Terveisin, tämän blogin kirjoittaja ja  Kd.n ehdokas Tampereen kunnallisvaaleissa,

Tiina Mwanakayaya