Valokuvausretki Pyynikin näkötorniin ja erityislapsen tunteidenhallintakeinoja
Tein eilen lasten kanssa valokuvausretken tuuliselle ja aurinkoiselle Pyynikin harjulle, jossa tokaluokkalainen erityislapsi harjoitteli myös tunteidenhallintakeinoja (tästä kirjoitan blogitekstin loppupuolella). Saimme mieheltäni kyydin Pyynikin harjulle (jonne on muuten todella olemattomat bussiyhteydet. Tämä on tamperelaisten kannalta huono juttu koska pyynikinharju on niin kuvauksellinen paikka! Jos mielii päästä paikalle julkisilla kulkuyhteyksillä niin pakollista kävelyä tulee linjasta riippuen noin 500-2000m.
Otin muutaman kuvan Näsinneulasta, jonka etualalla näkyy Tipotien terveysasema, jonka jälkeen lähdemme kävelemään näkötornille navigaattorin opastamana. Sinne oli Pyynikin harjulta matkaa noin 500m. Pyynikinharjulta on upeat näkymät, mutta paikka on hyvin tuulinen ja etenkin lapset tärisivät vilusta. Pyynikin harjulta vie metsäautotie suoraa tornin takapuolelle. Tokaluokkalainen seurasi kulkuamme innokkaasti navigaattorista (google kartat).
Näytti aika huikealta tuo meininki!
Saavuttuamme tornille jäimme hetkeksi ihailemaan vapaalaskua tornista. Eräs yritys järjesti vapaalaskua tornista köysien varassa 25 euron hintaan. Näytti aika huikealta tuo meininki!
Sitten siirryimme munkkijonoon, jonka aikana tokaluokkalainen ilmeisesti pitkästyi ja alkoi äksyilemään siinä määrin, että kehotin häntä siirtymään jonosta ulos, laskemaan kymmeneen, vetämään ilmaa syvään keuhkoihin nenän kautta ja puhaltamaan hitaasti suun kautta ulos. Tokaluokkalainen ei halunnut siirtyä jonosta yhtään minnekään, vaan jatkoi äksyilyä. Jälkeenpäin mietin että minun olisi ilmeisesti pitänyt jättää eskarilainen yksin munkkijonoon ja siirtyä tokaluokkalaisen kanssa ulos vetämään henkeä. (Tässä on taas yksi esimerkki siitä, että kaksi aikuista on sopiva määrä vastuullisia henkilöitä lapsiperheessä! Yksinhuoltaja voi joutua kiperiin tilanteisiin jos perheessä on yksikin erityislapsi tai muuten erityistä tukea tarvitseva lapsi tai lapset ovat pieniä ja uhmaikä iskee.)
Koska tokaluokkalainen selvästi tarvitsi rauhoittumisaikaa, mutta ei halunnut siirtyä rauhoittumaan, siirsin hänet työntämällä ulos rauhoittumaan ja pyysin eskarilaista odottamaan munkkijonossa. Tästä tokaluokkalainen suutahti, ja lähti kävelemään poispäin pyynikin näkötornista ilman pipoa ja hanskoja, jotka olivat repussani. Hetken jo pelkäsin että joudun soittamaan poliisille jos hän lähtee jonnekin ja katoaa enkä löydä häntä. Seurasin tokaluokkalaista tornin takapuolelle, mutta todettuani että minut nähtyään hän lähti kävelemään vielä kauemmas, palasin torniin ja eskarin kanssa munkkijonoon. Sitä ennen huusin tokaluokkalaiselle että lähden nyt kahville, tule perässä kun olet rauhoittunut. Kun olimme saaneet munkit ja kahvit ostettua ja istuimme eskarilaisen kanssa kahvilan pöytään tokaluokkalainen ilmestyikin sinne rauhoittuneena. Hän totesi iloisesti, että oli ihan itse löytänyt keinon rauhoittuiseen: lähteä kauemmas ja pysyä siellä niin kauan kuin on rauhoittunut. Tähän totesin, että se oli hyvä idea, kunhan tokaluokkalainen ei lähtisi niin kauas että eksyisi, ja joutuisi hukkaan, tai että äiti ei löytäisi häntä. Samalla totesin että on hyvä olla tietoinen erilaisista vaaratekijöistä, kuten jyrkkä harju ja alhaalla sijaitseva järvi. Rauhoituttuaan tokaluokkalainen oli kuin uusi ihminen: hymyilevä ja tottelevainen. Tokaluokkalaisen diagnosointi on vielä kesken mutta ”keittiöpsykologina” vanhemman ominaisuudessa päättelen hänellä olevan ainakin aistiyliherkkyys ja mahdollisesti ADD/ADHD.
Lopuksi kävimme vielä näkötornissa, jossa otin kuvia uudella Nikon 3000D-kamerallani, jonka ostin käytettynä Facebookin Market placen kautta. Olen todella tyytyväinen tähän hankintaani sekä 105mm zoomiin, jolla sain täysin riittäviä lähikuvia mm. Näsinneulasta ja Torni-hotellista Pyynikin näkötornista kuvattuna. Todennäköisesti pärjään tällä hankinnalla pitkään eikä minun tarvitse ostaa muuta kuvauskalustoa kameran jalkaa ja vara-akkua lukuun ottamatta. Sellaisen lentävän kuvaushärpäkkeen ostamista olen tosin harkinnut, sellaisen saisi ostettua edullisesti esim. Wish- shopista. Drownilla saisi kuvattua ylhäältä esim. metsäretki-videoita. Tulevaisuudessa saatte siis nauttia tässä blogissa laadukkaammista digikuvista!
Aion tehdä kotiin tällaisen tunnelämpömittarin ja opettaa erityislapselle, että tunnelämpömittarin ollessa keltaisella (kiukuttelu pikkuasioista, äksyily, siskon kiusaaminen, ärtyneisyys) on syytä ottaa tunteidenhallintakeinot käyttöön jotta vältyttäisiin isommalta purkaukselta
Olen varmaan maininnut että opiskelen tällä hetkellä lähihoitajan lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisalaa Tampereen Tredussa. Meillä oli tällä viikolla aiheena muun muassa lastenkirjallisuus, jossa käsitellään tunnetaitoja. Tutustuimme mm. Katri Kirkkopellon lastenkirjaan nimeltä Molli ja ihmeellinen tunnelämpömittari. Siinä on lämpömittari, jossa on liikennevalon värit: vihreä, keltainen/oranssi ja punainen. Aion tehdä kotiin tällaisen tunnelämpömittarin ja opettaa erityislapselle, että tunnelämpömittarin ollessa keltaisella (kiukuttelu pikkuasioista, äksyily, siskon kiusaaminen, ärtyneisyys) on syytä ottaa tunteidenhallintakeinot käyttöön jotta vältyttäisiin isommalta purkaukselta (tällainen olisi täpötäydessä kahvilassa voinut olla esim. kaikkien vaatteiden heittäminen ympäri kahvilaa, siskon munkin tiputtaminen tahallaan maahan, tarjottimen tarkoitushakuinen tönäisy, jolloin kahvi olisi läikkynyt vaatteilleni ja munkit lentäneet, tuolin heittäminen tai rikkominen, huutaminen ja kiroilu). Isompi purkaus olisi verottanut myös omia voimiani, yleensä olen aivan poikki henkisesti niiden jälkeen. Sen takia yritämme välttää tunteenpurkauksia ja käyttää tunteidenhallintakeinoja silloin kun se on vielä mahdollista. Tunnelämpömittarin mennessä punaiselle kohtausta ei voi enää välttää, koska lapsi menee silloin ikään kuin lukkoon, eikä ole kykenevä ottamaan vastaan ohjeita niin kauan kuin kohtaus on päällä.
Aistiyliherkät ihmiset reagoivat kärjistyneesti erilaisiin ärsykkeisiin: tyttäreni ei esimerkiksi voi sietää karheaa villapaitaa
Luin joskus aistieyliherkkien tunteidenhallintakeinoista. Niitä oivat olla esim. paikalta poistuminen, yksin rauhoittuminen, jääpalojen puristelu käsissä, syvään hengittäminen, ääneen laskeminen jne. Aistiyliherkillä toimivat keinot ovat usein yhteydessä aisteihin. Kun jääpaloja puristellessa huomio keskittyy jääpaloista erittyvään kylmyyden tunteeseen, tunnekuohu laimentuu ja menee pian ohi. Aistiyliherkät ihmiset reagoivat kärjistyneesti erilaisiin ärsykkeisiin: tyttäreni ei esimerkiksi voi sietää karheaa villapaitaa, mutta pehmoinen karvapaita on hänen suosikkinsa, sormet ja varpaat jäätyvät pakkasella muita herkemmin tai ainakin hän valittaa asiasta herkästi; kylmäntunnetta sormissa on mahdotonta kestää: jos esim. kädet alkavat kylmettyä hiihtolenkillä, tyttäreni on päästävä sieltä heti pois, muuten seuraa purkaus, jota voi kestää sisälle pääsemiseen asti. Myös kosketuksen kanssa täytyy olla varovainen, koska tyttäreni tulkitsee herkästi kosketuksen tahalliseksi satuttamiseksi. Täydestä uimahallin uima-altaasta oli päästävä heti pois; hän itki niin kauan kuin pääsi sieltä pois sen jälkeen kun uima-altaaseen tuli liikaa ihmisiä. Silloin kun kuuloärsykkeitä on liikaa tyttäreni pitää kuulosuojaimia, jotta voisi nukkua tai keskittyä koulussa jne.
Erityislasten vanhemmat lapsineen ovat yhteiskunnallisesti vaikeassa välikädessä: erityislapsi ei välttämättä kuulu vammaishuoltoon mutta ei käyttäydy myöskään normaalisti ja vaatii usein normaalia lasta huomattavasti enemmän apua ja valvontaa.
Tietoa ADD.stä ja ADHD.stä löytyy esim. Googlaamalla. Lyhyesti ADD liittyy keskittymisvaikeuteen, kun taas ADHD-diagnoosi yleensä edellyttää jonkun asteista ylivilkkautta. Lääkäri tekee diagnoosin tutkimusten jälkeen ja käyttää apuna oireiden pisteytystä. Arki erityislapsen kanssa on usein työllistävää, ja tästä syystä kaikille erityislapsen vanhemmille pitäisi mielestäni järjestää omaishoidon vapaat riippumatta lapsen diagnoosista. Erityislasten vanhemmat lapsineen ovat yhteiskunnallisesti vaikeassa välikädessä: erityislapsi ei välttämättä kuulu vammaishuoltoon mutta ei käyttäydy myöskään normaalisti ja vaatii usein normaalia lasta huomattavasti enemmän apua ja valvontaa.
Ehkäpä minäkin opin näissä tilanteissa kärsivällisyyttä, joka on varsin toivottava ja tarpeellinen ominaisuus hoitoalalla!
Lopuksi kävelimme noin 2 km Metso-kirjaston bussipysäkille, josta matka jatkui kotiin. Tokaluokkalainen laittoi kangaskassin, jossa hänen vaihtovaatteensa ja eväänsä olivat, selkäänsä repuksi, ja valitti koko ajan että kassi ei pysy selässä ja että sen hihnat tippuvat. Samoin hän valitti koko kävelymatkan että matka on liian pitkä, hän ei jaksa kävellä, ja että on kylmä. Tuon kävelymatkan ajan hermoni olivat koko ajan koetuksella ja mielessäni vannoin että en enää tee mitään retkiä kolmestaan lasten kanssa. Toisaalta retket ovat toivottavaa vaihtelua ja piristystä arkeen, ainakin silloin kun kaikki menee erityisen kanssa hyvin (harvoin menee aistiyliherkkyydestä johtuen!). Ehkäpä minäkin opin näissä tilanteissa kärsivällisyyttä, joka on varsin toivottava ja tarpeellinen ominaisuus hoitoalalla!
munkinnälän iskiessä voi poiketa myös Tampereen keskustorilla sijaitsevaan Munkkikahvilaan
Luontoretkipaikkana Pyynikin harju ja Pyynikin näkötorni ovat vertaansa vaille, mutta munkinnälän iskiessä voi poiketa myös Tampereen keskustorilla sijaitsevaan Munkkikahvilaan mikäli patikointi tai luonnon ihailu ei kiinnosta ja pelkästään mehevä munkki olisi se juttu!
Terveisin, One Woman