Ero ja uusi alku

Tuli päivä, jolloin liika oli liikaa, ja pakkasin kamat. En voinut muuta.

Ahdisti, pelotti, itketti. Kurkkua kuristi ja tahdoin vain päästä pois. Ja sitten en kuitenkaan. 

Mutta olin jo soittanut päikkyyn ja eskariin, läksiäisiä oli vietetty. Tavarat oli pakattu, matkalaukku odotti eteisessä. Kyyti hankittu. Eihän kukaan olisi ottanut todesta, jos olisin perääntynyt ja perunut kaiken. 

Oli vaikea lähteä. Oli vielä vaikeampi jäädä. Lähdön jälkeen itketti, kaksi viikkoa. Toisinaan itkettää vieläkin. Mutta yritän olla optimisti. Ehkä meillä on vielä toivoa. Ehkä tässä ei ollutkaan kaikki, vaikka yhdessä asuminen ei enää onnistu. Ehkä. 

Uusi koti on upea, kuin hotelli. Kaikki on täydellistä, mutta ei vain tunnu omalta. 

Haaveilin siitä, että olisi aikaa ja mahdollisuus keskittyä ainoastaan lapsiin. No nyt on, mutta tuntuu tyhjältä. Ihan kuin pää olisi juuttunut pakastimeen. 

Lapsetkaan eivät vielä oikein sisäistäneet tätä muutosta. Pienemmällä oli vaikeuksia käsittää, että ne tavarat mitä täällä on, ei ole vain ”samanlaisia mitä kotona on”, vaan niitä samoja..

Meillä on tilava asunto, riittävästi tilaa lastenhuoneessa, olohuoneeseen avautuva keittiö, makuuhuone, tilava kylpyhuone, parveke kauniilla näköalalla, puistoja vieri vieressä ja päikky/eskari lähellä. Silti jotain puuttuu. 

Jossain vaiheessa, kun on aikaa, aion rekisteröityä kuntosalille, jossa on lapsiparkki. Unelmoin kuorossa laulamisesta ja Ukuleleen soitosta. Lapset saavat uusia harrastuksia. Pidän tuparit. Vietän joulun lasten kanssa. Sisustetaan asuntoa ja varataan liput risteilylle.

Kyllä kai se siitä. Sopeutuminen ottaa aikaa. Katson C.I.A New Yorkia. Tytöillä on ”isiä” ikävä. Huomenna haetaan seuraava muuttokuorma ja nähdään ”isi”. Luurangot tulevat kaapista, ikävät tunteet on kohdattava vaikka ei haluaisi. Mutta täytyy tulla toimeen, vaikka on vaikeaa. En voi kieltää lapselta ihmistä, joka on korvannut sitä toista, joka on ollut poissa. 

Joskus täytyy päästää irti rikkinäisestä, jotta voisi itse olla ehyt. Joskus voittaa se, joka luovuttaa. 

Uskon silti että elämä kantaa. ❤