Kurahousurumbaa päiväkotiarjessa sekä respectiä kaikille lastenhoitajille!

Kuva:Yle

Kokemuksia työharjoittelusta päiväkodissa

Vanhemmille vinkiksi, että mahdollisimman kirjavat, räikeät tai kuvioidut kuravaatteet eivät mene sijaisiltakaan sekaisin.

Päiväkotiarki on yhtä vauhdikas kuin Tampere-Helsinki Pendolino, eteenee päätepisteeseensä eli lasten klo 16-17 tapahtuvaan hakuun yhtä vääjäämättömästi, ja sisältää yhtä paljon yhtä aikaa tapahtuvia asioita kuin Sorin Sirkuksen joulunäytös. Viimeistään ulosmentäessä päiväkodin kuraeteisessä iskee epätoivo:  kuraeteisestä löytää sen yhden lapsen mustat tai tummansiniset kurahousut (joita on yhteensä 10 kpl, ja joista kolme nimikoimattomia, viidestä nimeä saa etsimällä etsiä) yhtä todennäköisesti kuin neulan heinäsuovasta. Vanhemmille vinkiksi, että mahdollisimman kirjavat, räikeät tai kuvioidut kuravaatteet eivät mene sijaisiltakaan sekaisin. Selkeä ja helposti löydettävä nimikointi esim. permanenttitussilla vaatteen näkyvään paikkaan on myös tärkeää. Sukunimen lisäksi etunimi kannattaa kirjoittaa, koska esim. Virtasia voi olla päiväkodissa monta.

Jokainen päiväkodissa työskennellyt tietää, että aluksi työntekijät sairastuvat jokaiseen liikkeellä olevaan tautiin, ennenkuin vastustuskyky kasvaa. Tämä tietää paljon poissaoloja ja ansionmenetystä. Oma lukunsa on mm. kihomadot ja päätäit, joilta ei voi välttyä. Epidemiat jylläävät etenkin syksyisin ja keväisin ja ne pitkittyvät, kun kaikkia sairastuneita lapsia ei hoideta asianmukaisesti. Jouduin tekemisiin näiden asioiden kanssa heti harjoittelun alettua.

Mikäli joltakulta löytyy päätäitä tai kihomatoja, hoidon jälkeen nämä ihmiset palaavat ryhmään normaalisti heti seuraavana päivänä. Mutta mitä jos hoito ei onnistu heti ensimmäisellä kerralla!? Päätäin tai kihomatotartunnan saamisen todennäköisyys lähikontaktissa tartunnan saaneiden kanssa on paljon todennäköisempää kuin esimerkiksi Korona-viiruksen saaminen, ja silti suojautuminen on minimaalista. Päätäistä selviää kuitenkin huomattavasti pienemmällä kotisiivouksella kuin kihomadosta. Päiväkodissa puhdistusoperaatiot edellyttävät lisätyötunteja ja syövät resursseja muulta tekemiseltä. Henkilökunnan hoidot maksavat paljon rahaa, ja se on palkasta pois.

Vaatii paljon hermoja kuunnella sitä älämölyä ruokailu – ja leikki tilanteissa päivästä toiseen, sekä pitkää pinnaa, jotta jaksaa selittää mölyäville ja käytöstavat unohtaneille lapsille yhä uudestaan ja uudestaan, miksi ruoalla ei leikitä, ruokaa ei heitellä, ja että kaverille pitää antaa ruokarauha. Siitä huolimatta oppi tuntuu välillä menevän kuuroille korville. Asiaa ei mitenkään edesauta henkilömitoituksesta tinkiminen tai sijaisten vähyys. Tässä kontekstissa respectini menee kaikille lastenhoidosta vastaaville lähihoitajille päiväkodeissa! Teette mittaamattoman arvokasta, mutta kuormittavaa, työtä pienellä palkalla!

Vaikka erityislapset lasketaan kahden hoidettaviksi henkilöstömitoituksessa, väliinputoajiksi joutuvat helposti ne lapset, jotka vaativat enemmän resursseja, mutta joilla ei vielä ole diagnoosia. Jos ryhmässä on esimerkiksi yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja yksi lastenhoitaja, yksikin erityislapsi saattaa viedä toisen työntekijän huomion niin että yksi työntekijä joutuu vastaamaan koko muusta ryhmästä. Silloin on vaikea antaa yksilöllistä tukea kenellekkään muulle kuin erityislapselle.

Koko työpäivänä kerkisin pitää 15 minuutin ja 5 minuutin tauot, joiden aikana söin yhdessä lasten kanssa. Tauko keskeytyi tuon tuostakin, koska lapsille oli välillä muistutettava pöytätavoista, riitoja selvitettävä ja vettä kaadettava lapselle liian kookkaasta vesikannusta.

Kaksi kolmasosaa työpäivästä kului vaatteiden pukemiseen ja ruokailussa avustamiseen. Kuravaatteiden pukeminen eteni niinkuin liukuhihnalta, oikeiden kurahousujen – ja hanskojen paikannusta lukuunottamatta.

Ulkona oma haasteensa oli ulkoleikkivälineiden vähyys. Ulkoleikkivälineitä rikkoontui jatkuvalla syötöllä. Vähäiset taloudelliset resurssit edellyttävät hoitajilta mielikuvitusta, jotta ulkona olisi muutakin tekemistä, kuin hyppiä kuralätäkössä tai syödä lunta. Ajatus ei kuitenkaan aina oikein kulje paksujen toppa – ja kalvovaatekerrosten alla.

Siinä kohtaa kun samat palapelit on pelattu viisikymmentä kertaa, toivoisi että lapsille voisi tarjota muutakin aktiviteettia. Mutta tämä on jälleen kustannuskysymys. Ehkä tässä on mahdollisuus kerätä pisteitä opiskelijana, jos ehdotan esimerkiksi kierrätysteemaista projektia ja askartelua pahvilaatikoista tai maitotölkeistä. Siinä ei ainakaan kustannukset ole esteenä.

Kaiken hulinan ja resurssien puutteen keskellä on hyvä pitää mielessä se syy miksi tätä työtä tehdään – siis lapset, varhaiskasvatuksen perusteita ja pedagogiaa unohtamatta. Varhaiskasvatus on niin paljon enemmän kuin pelkkää lastenhoitoa, tai sitä sen pitäisi olla, jos toimintaa järjestetään varhaiskasvatuksen perusteita silmällä pitäen. Tämä on myös niiden rakkaiden palleroiden parhaaksi. ❤️ Vanhempia on turha syyllistää Vasu-keskustelussa siitä että lapsi ei kolmivuotiaana tunnista värejä jos asioita ei ole päivähoidossa sanoitettu riittävästi ja nimetty tietyn värisiksi.

Paras kokemukseni päiväkodissa tähän asti oli 2-vuotiaan pojan riemu siitä, että hän jaksoi kerätä lelut reippaasti koriin kehuttuani ja kannustettuani häntä, sekä se positiivinen innostus, mikä kannustavista ablodeista seurasi. Tällä palautteella jaksaa päiväkotiarkea taas pitkään. Kiitos, ihanat lapset! ❤️

Kuva: Yle

Terveisin, One woman