Laihduttajan ketopizza

Pizza on aina ollut suosikkiruokani, ja se on yhä suosikkiruokani siirryttyäni noin vuosi sitten ketogeeniseen ruokavalioon. Siitä miksi aloitin ketoruokavalion kirjoitan toisessa postauksessa.
Olen kokeillut fat head-pohjaa, yogurttipohjaa jayhden ainesosan munapohjaa, mutta väittäisin että kukkakaalipohja on sekä maistuvin, terveellisin, -että toimivin vaihtoehto kaikista. Ketogeeninen ruokavalio ei ole mikään laihdutuskuuri vaan elämäntapa, mutta siitä huolimatta otsikoin postauksen ’Laihduttajan ketopizza’ koska tässä pizzassa on vähemmän rasvaa ja kaloreja kuin esimerkiksi fat head-pohjassa, kukkakaali on terveellistä ja täyttää vatsaa minimaalisilla kaloreilla. Tässä kukkakaalipohjassa on käytetty mozzarella-juustoa, joka sopii maultaan kuin nenä päähän kukkakaalin kanssa sekä makua antamaan hieman parmesan-juustoa.
Tämän pizzapohjan haasteena on se että se ei välttämättä irtoa leivinpapaperista, joten kehoitan voitelemaan leivinpaperin vielä oliiviöljyllä ennen pizzapohjan lusikoimista leivinpaperile. Seuraavalla kerralla kun teen pizzaa tämän reseptin mukaan aion lisätä taikinaan myös hieman profiberiä (perunan tärkkelys). Toivon sen muuttavan taikinan koostumusta niin että pohja irtoaisi paremmin paperista. Pizzan voisi kokeilla myös paistaa uunissa öljytyn pizzakiven päällä, jolloin pohja ehkä saisi rapeamman rakenteen. Onneksi nämä rakenneongelmat ovat kuitenkin pieniä siihen tosiasiaan verrattuna, että ketopizzaa voi syödä täysin hyvällä omalla tunnolla. Koska pizzassa on alhainen hiilihydraattipitoisuus rasva ei jämähdä vyötärölle samalla tavalla kuin sekä runsaasti hiilihydraattia että runsaasti rasvaa sisältävillä pizzoilla, edellyttäen että kehosi on rasva-adabtoitunut ja osaa hyödyntää rasvaa polttoaineenaan. Vaikka et noudattaisikaan ketodieettiä niin kukkakaali-mozzarella pohjainen pizza on siitä huolimatta terveellisempi vaihtoehto kuin perinteinen pizza koska laihtuakseen on yleensä karsittava hiilihydraattien syöntiä jonkin verran.
Pizzapohjan ohje:
5 dl kukkakaalia raastettuna
1 iso kananmuna tai 1,5 pientä
2,5 dl raastettua/pilkottua mozzarellaa
2 rkl parmesaania
suolaa ja pippuria maun mukaan
Tee näin:
Levitä leivinpaperi pellille ja esilämmitä uuni 225 asteeseen.Voitele leivinpaperi oliiviöljyllä. Kypsennä kukkakaaliraaste mikrossa tai kattilassa pienen vesitilkan kera kunnes se on pehmeää. Anna jäähtyä. Sekoita muna, juustot ja mausteet. Lusikoi taikina leivinpaperin päälle pyöreään muotoon, pohja jää 0,5 cm.n paksuiseksi. Esipaista pohjaa ylätasolla 10-15 min. kunnes se on rapea. Tämän jälkeen pizzan voi täyttää haluammillaan täytteillä ja paistaa vielä noin 10 min, jonka jälkeen pizza on valmis!
Parastahan tässä pizzassa on tietenkin maku! Se on jopa parempaa kuin tavanomainen vehnäpizza! Tämä on ketogeeninen pizza-päivän pelastus!!
(Lapsille olen tehnyt edelleen pizzaa tavallisella ohjeella puoliksi hiivaleipäjauhoista ja vehnäjauhosta. Jos lasten pizzapohjaan yrittää ujuttaa jotakin terveellistä, kuten soseutettuja auringonkukansiemeniä, sekaan, niin se heti maistuu siinä pohjassa ja sitten pizza jää syömättä. Opetelkoon uusia makuja sitten vanhempana… Lapsilla ei yleensä ole myöskään liikalihavuuden aiheuttamaa muutosta rasva-aineenvaihdunnassa joten senkin puolesta normaali ruokavalio on heille ihan ok. Toki ruokavalio saisi lapsillakin olla vähäsokerinen ja hiilihydraatteja siinä pitäisi olla rajoitetusti, koska vuosia kestävä runsashiilihydraattinen ruokavalio voi aiheuttaa pysyvän muutoksen rasva-aineenvaihduntaan.)
Ja eikun leipomaan! 😊
Terveisin, One woman