Blogi palaa kesätauolta….

Kirjoitan tätä sängynpohjalta. Olen ihan puhki! Takana on kuuden päivän työputki ilman taukoa vaativassa kotihoidossa sijaisena. Työkokemuksen lisäksi toivon saavani muutaman viikon sijaisena toimimisesta  muutaman ylimääräisen killingin perheemme rahalliseen haaviin, jota koronan ensimmäisen aallon aikainen viiden kuukauden yhtämittainen kotinaolo verotti. Ihan kivuttomasti yksinhuoltajan vuorotyö ei tietenkään sujunut.

Kuopukseni aloitti koulun samaan aikaan kun tein aamuvuoroa. Minun tapauksessani aamuvuoro tarkoittaa heräämistä klo. 4.30 mennessä ja tunnin matkaa töihin kahdella bussilla. Kuopukseni koulu alkoi kahdeksalta ja kolmasluokkalaisen koulu yhdeksältä. Mitenkä tällaisesta voi selvitä yksinhuoltajana?

Yhteiskunta ei ole mitenkään auttanut tai mahdollistanut työssäkäyntiäni.

Yhteiskunta ei ole mitenkään auttanut tai mahdollistanut työssäkäyntiäni. Sen sijaan olen kuullut useista tapauksista, joissa lastensuojelu on vaatinut yksinhuoltajaa lopettamaan työssä käynnin lapsien kärsittyä siitä. On sanomattakin selvää ettei yksinhuoltaja voi olla samaan aikaan töissä ja saattamassa lapsia kouluun. Jos on opiskellut vuorotyöammatin, kuten minä, ei päivätyön löytyminen ole itsestäänselvää.

opiskelijapudjetistani minulla ei todellakaan ole varaa maksaa lastenhoitajasta

Mieheni vei lapset kouluun ja haki sieltä vuorotyöni ajan. Iltapäiväkerhossa lapset eivät käy, koska kolmasluokkalaisella ei ole enää oikeutta siihen, enkä halua pitää vain toista lasta Ip-kerhossa. Mieheni ei kuitenkaan aina ymmärrä isomman lapsen erityisyyttä, ja mm. siitä johtuvaa vaikeutta olla yksin kotona tai lähteä itsenäisesti kouluun. Hän saattaa verrata lapsiani siskonsa samanikäisiin lapsiin ( yksinhuoltaja hänkin), jotka viettivät koko kesän yksin neljän seinän sisällä pleikkaa pelaten, äitinsä tehdessä vuorotyötä.  Tästä syystä tuli kerran tilanne, että jouduin taikomaan lapsille maksuttoman lastenhoitajan aamulle. (Vaikka yksinhuoltajalla ei yleensä ole ilmaisia lastenvahteja jonoksi, sain asian onneksi sillä kertaa järjestymään, kiitos naapurin Piian!) Maksuttoman siksi, että opiskelijapudjetistani minulla ei todellakaan ole varaa maksaa lastenhoitajasta. Koska meille on tehty päätös perhetyöstä, jonka toimenkuvaan ei kuulu lastenhoito, emme saa lastenhoitoapua mistään. Myöskin Mll.n kautta saatu lomaperhe lopetti heinäkuussa, joten senkin suhteen olemme täysin omillamme. Tukiperheisiin on kolmen vuoden jonot. En saa lastenhoitoapua tällä hetkellä mistään muualta kuin mieheltäni. Jos olisin sinkkuyksinhuoltaja, en saisi em. apua mistään. Tästä huolimatta sosiaalitoimi ei suinkaan ole tukenut parisuhdettani vaan päin vastoin jokaisessa käänteessä tuodaan esiin, miten miehelläni ei ole minkäänlaisia juridisia oikeuksia lapsiin, vaikka hän on ollut elämässämme kohta 7 vuotta ja hoitanut lapsia siinä missä minäkin.

Hoitaminen ja juridinen vastuu ovat kuitenkin eri asioita. Juridisesti olen yksin vastuussa lapsistani. Minun vastuullani on, että esiteini-ikäinen tyttöni, joka kesän aikana venyi kahden vaatekoon verran, saa uusia tuliteriä merkkivaatteita kouluun (sitähän kaikki tuntuvat odottavan. Odotukset yksinhuoltajaa kohtaan ovat täysin absurdin ylimitoitettuja.), vaikka minulla ei niitä ole minimituilla varaa ostaa. Minun vastuullani on että erityislapseni ei ole yksin kotona, koska ei näytä siihen juuri pystyvän, vaikka hänellä ei ole enää Ip-kerho-oikeutta eikä vuorohoito-oikeutta, ja vaikka en saa yhteiskunnalta rahallista enkä käytännön tukea asian hoitamiseen. Minun vastuullani on että asuntomme näyttää samalta kuin sisustuslehtien kansikuvat (ylimitoitetut odotukset) vaikka erityislapseni ei kykene ylläpitämään siisteyttä ja itselläni on sairaus, joka vaikeuttaa asioista huolehtimista, mutta ei siitä huolimatta oikeuta yhteiskunnalliseen tukeen asiassa.

On helpompaa ajatella yksinhuoltaja supernaiseksi kuin hyväksyä se tosiasia, että yksinhuoltajaa pitäisi auttaa, ehkäpä juuri sinun, jos kukaan muukaan ei sitä tee.

Yritän valaista sinulle, lukijani, sitä heinäsuopaa, josta minun odotetaan löytävän silmäneula, koska olenhan yksinhuoltaja, super-nainen, jne. (mitä en muuten ole). On helpompaa ajatella yksinhuoltaja supernaiseksi kuin hyväksyä se tosiasia, että yksinhuoltajaa pitäisi auttaa, ehkäpä juuri sinun, jos kukaan muukaan ei sitä tee.

I went through it. I know how you feel.

Olen aiemmin kertonut tukalista tilanteista yksinhuoltajana, ja siitä miten en ole saanut apua. Ainoa apu, jonka olen saanut, on tullut mieheltäni. On ylipäätään ihme että olen päätynyt parisuhteeseen olemattomista turvaverkoistani huolimatta. Entäpä sitten sinkut yksinhuoltajat, miten heidän käy?! Siinäpä kysymys, johon en osaa vastata. Sympatiani ovat kuitenkin etenkin kaikkien päivähoitoikäisten lasten yksinhuoltajien puolella. I went through it. I know how you feel.

yksinhuoltajat lapsineen ovat tässä yhteiskunnassa heitteillä!

Taloudellisista vaikeuksistamme johtuen joudun ehkä lopettamaan opiskelun (päivätyön saamista varten) kesken ja olemaan poissa lasteni luota, joiden kasvatus vaatii läsnäoloani, jotta pystyn elättämäön heidät. Lasteni elatus on täysin omilla harteillani. Kokemukseni on, että minimielatuksesta, jonka keplottelu onnistuu elatusvastuulliselta käden käänteessä, johtuen elatusvastuu on 90%.sti sen vanhemman harteilla, jonka luona lapsi asuu. Tässäkään kohti yhteiskunta ei siis tule edes puolitiehen vastaan. Sanalla sanottuna, yksinhuoltajat lapsineen ovat tässä yhteiskunnassa heitteillä!

Vantaan kunnallisvaaliehdokas, Petriina Punna, on tehnyt hartijavoimin töitä etävanhempien saattamiseksi kongreettiseen ja rahalliseen vastuuseen lapsistaan, sekä yksinhuoltajien aseman parantamiseksi. Kiitos Petriinalle hänen tekemästään vaikuttavasta työstä ja näiden asioiden esillä pitämisestä mm. sosiaalisessa mediassa! Arvostan suuresti kaikkia, jotka ovat valmiita laittamaan likoon työpanoksensa yksinhuoltajien aseman parantamiseksi yhteiskunnassamme!! Eli kaikki kynnellekykenevät ylitse puoluerajojen nyt äänestämään Petriinaa!!! Petriinan facebook -profiiliin pääset tästä.

terveisin, One Woman