*Edit: linkki korjattu toimivaksi

Arki erityislapsen kanssa ei ole vain arkea, vaan se on erityistä arkea. Sitä arkea ei voi mitenkään verrata arkeen normaalin lapsen kanssa.

  Myötätuntoni on  erityisesti kaikkien niiden vanhempien puolella, jotka ovat päättäneet laittaa lapsensa lähiopetukseen sinniteltyään ensin erityislapsen kotikoulun kanssa. Te otatte riskin, mutta hyvin perustellun tietoisen riskin. Ei ole aivan vähäpätöinen asia sujuuko arki erityislapsen kanssa vaiko ei. Arki erityislapsen kanssa vaatii mm. rutiineja, joista voi olla rankaa pitää kiinni poikkeustilan vallitessa.

Haluaisin sanoa sinulle, erityislapsen äiti/isä: ole armollinen itsellesi. Arvosta sitä, mitä teet. Myönnä virheesi. Pyri kehittymään. Ja lopuksi: ole kiitollinen siitä, että olet saanut kasvaa ihmisenä erityislapsesi myötä. Ole kiitollinen myös myötätunnosta muita saman kokeneita kohtaan. Myötätuntoa todella tarvitaan, eikä se ole itsestäänselvyys. Ole kiitollinen jokaisesta päivästä erityisesi kanssa.

   Ei meilläkään ole kaikki mennyt ihan putkeen, siitä kertoo mm. tämänpäiväinen postaukseni you2be-kanavallani. Syy minkä takia edelleen jaksan kotiopettaa erityislastani on se että olen onnistunut kehittämään rautaiset hermot kaikkien näiden vuosien aikana. Helppoa se ei tietenkään ole, mutta osaan pysyä rauhallisena riippumatta siitä minkälaiset itkupotkuraivarit erityiseni saa. Rauhallisena pysyminen ja huomion muualle kiinnittäminen auttavat erityislasta pääsemään tilanteen yli. Muita keinoja ovat mm. kylmän jääpalan puristelu, kylmän veden juominen yms.

    En vaadi erityislapseltani liikaa ja tiedostan sen missä keskittymiskyvyn raja menee. Kun tuo raja on ylitetty, peli on pelattu. Jäljelle jääneet kotiopetuksen tehtävät siirtyvät seuraavaan päivään. Meillä kotiopetus on sujunut ihan kohtalaisesti (erityiseni kohdalla). Hermot paloivat muutaman kerran kun erityislapseni mm. teki matematiikan tehtäviä väärinpäin tuolissa, huomio keskittyi toisarvoisiin asioihin tai hän yksinkertaisesti kieltäytyi tekemästä koulutehtäviä. Rutiinit auttoivat kuitenkin tässäkin ja ensimmäisen viikon päästä alkoi jo sujua.

  Mieheltäni ja erityislapseltani olen saanut mm. sellaista palautetta että lapsen pitää saada työskennellä itsenäisesti sen verran kuin hän itsenäiseen työskentelyyn kykenee (koskee lähinnä matematiikkaa) ja että puhun liikaa: erityislapset pystyvät vastaanottamaan yleensä lyhyitä lauseita/käskyjä. Olen pyrkinyt kehittämään toimintatapojani näissä asioissa. Nyt meillä sujuukin jo vähän paremmin.

   Haluaisin sanoa sinulle, erityislapsen äiti/isä: ole armollinen itsellesi. Arvosta sitä, mitä teet. Myönnä virheesi. Pyri kehittymään. Ja lopuksi: ole kiitollinen siitä, että olet saanut kasvaa ihmisenä erityislapsesi myötä. Ole kiitollinen myös myötätunnosta muita saman kokeneita kohtaan. Myötätuntoa todella tarvitaan, eikä se ole itsestäänselvyys. Ole kiitollinen jokaisesta päivästä erityisesi kanssa.

Terveisin, One Woman