Pi(ii)tkä talviloma lapsiperheessä pienellä pudjetilla, sekä 10 vinkkiä lomatekemiseen

Varoitus! Jos et halua lukea ”valitusta”, kelaa suoraan alaotsikkoon: laatuaikaa.

Talviloma alkoi henkisellä kaaoksella

Perjantaina esikoinen tuli meille ja starttasin talviloman  Pyynikin uimahallista pienempien ollessa iltapäiväkerhossa. (Ja kyllä, näin ”törkeästi” käytän järjestelmää hyväkseni. Lapset ovat iltapäiväkerhossa myös  etäpäivinäni.)

   Isompien lasten kanssa on rentoa käydä uimahallissa kun voi vesijuosta ja sukellella, eikä tarvitse olla koko ajan lastenaltaassa. Saan kurottua umpeen fysioterapeutin määräämää 2,5 tunnin viikottaista vähimmäisliikuntamäärää! Hiihtoloma starttasi lupaavasti, mietin. En vielä silloin tiennyt mitä kaikkea sählinkiä  oli tulossa!

  Esikoulu/koulupäivän jälkeen  nuorimmat lapset halusivat hakea kavereita ulos. Tässä yhteydessä kuljimme ristiin, jouduin etsimään tyttöjä ja soittelemaan perään noin parin tunnin ajan. Lapsilla oli kännykästä akku loppu, huolestuin isosti ja melkein soitin poliisille.  Lopulta tytöt kuitenkin löytyivät naapurista.

   Lauantaina mieheni soitti että tulee meille saunaan. Keskimmäinen vietti melkein koko päivän kaverin kanssa. Illalla saimme parisuhdeaikaa lasten mentyä nukkumaan (harvinaista sekin!). Keskimmäisen lapseni kaveri oli kertonut jotain kauhujuttuja, minkä takia lapseni heräili yöllä painajaisuniin. Otin hänet hetkeksi viereen, jonka jälkeen hän meni vastentahtoisesti omaan sänkyyn. Pian löysinkin itseni lapseni sängyn vierestä opettamassa  rauhoittumiseen soveltuvaa hengitystekniikkaa (”kahteen laskiessa nenän kautta sisään neljään laskiessa suun kautta ulos”) kello neljä yöllä. Käytän itsekin tätä tekniikkaa rauhoittumiseen. Sitten lapsi onneksi rauhoittui sänkyynsä.

Suunnitelmat muuttuivat lennosta

 Olin asennoitunut siihen että vietän seuraavat 9 päivää kerrostalokolmiossa kolmen lapsen kanssa. Mutta  suunnitelmat muuttuivat taas lennosta. Olen oppinut siihen että tässä perheessä ei kaikkea (mitään) voi suunnitella etukäteen.

 Sunnuntaiaamuna mies ilmoitti että lähtee Vilppulaan ja ottaa pienemmät lapset mukaan. Vaikka mies keitti lapsille aamupuurot valmiiksi, esikoinen ei antanut meidän kuitenkaan heräillä rauhassa. Unenpöpperöisenä sain ratkoa sisarusten välisiä erimielisyyksiä ja tuomaroida muotinäytöstä sekä barbien muotishowta ennen kuin olin kunnolla herännyt ja  saanut silmiäni auki aamukahvista puhumattakaan. Mies lähti karkuun hektistä lapsiperhe-elämää,sehän on selvää.  Jouduin tekemään lennosta B-suunnitelman talvilomaa varten. 

 Esikoisen kanssa on välillä haastavaa, koska hän on tottunut lähiperheessään tiettyyn elämänrytmiin, joka poikkeaa omastamme. Esikoinen on lisäksi esimurrosiässä, mikä hankaloittaa asioista neuvottelua. Esikoisella on useimmiten oma, vankka näkemys asioista.

 Sunnuntai jatkui mm. ulkoillen ja Supernanny  Suomi – ohjelman parissa. Supernanny- ohjelmasta saa hyviä vinkkejä omankin lapsiperhearjen hallintaan.  Illalla katsoin esikoisen kanssa vielä Madeley-leffan Netflixistä. Netflix maksaa yhdestä ruudusta katsottuna alle kympin kuussa. Leffatarjontaa on laidasta laitaan, myös lapsille. 

Katsellaan esikoisen kanssa Supernanny-ohjelmaa.

Laatuaikaa

 Miehen ”karkaaminen” pienempien kanssa Vilppulaan antoi kuitenkin mahdollisuuden antaa laatuaikaa esikoiselle ja nauttia samassa itsekin astetta huolettomammasta tai ainakin hiljaisemmasta talvilomasta.

 Maanantaina leikittiin mielikuvituksellisia ulkoleikkejä ja leivottiin aika erikoisia laskiaispullia. Siitä on erillinen blogipostaus täällä!!

Keto-pulla

 Tiistaina syötiin valmissalaattia ja otettiin lunkisti sekä katseltiin tv. stä mm. Putousta ja Vaarallisesti lihava – ohjelmia. Keskiviikon suunnitelmat vaihtuivat siivous – ja pyykkäysinnostukseen sekä ruoan tilaamiseen kotiin. Kun sain keittiön kunnolla siivottua, siitä tuli tosi hyvä mieli!! 

 Torstaina kävimme syömässä Solafissa, shoppailemassa Pirkan kirpputorikeskuksessa sekä uimassa Kuohussa. Kirpparilta tarttui mukaan itselle retkeilytakki, keskimmäiselle lapselle välikauaitakki ja kumisaappaat sekä mulle ja esikoiselle London- kauppakassit. Ostokset ei maksaneet paljoa, mutta iloitsin siitä sain jotakin uutta ja tarpeellista hankittua.

 Uimahallireissut ovat olleet ehdottomasti tämän viikon kohokohtia. (Tampereella uimahalliin pääsee pikkurahalla, lastenlippu on alle kolme euroa ja aikuistenlippu alle 5 euroa. Halvemmalla pääsee jos maksaa bussikortilla. Kangasalan Kuohuun maksaa vähän enemmän, mutta toisaalta Kuohu on lähes kylpylätasoinen paikka.)

 Olin aivan poikki sen jälkeen kun uin, vesijumppasin ja vesijuoksin esikoisen  kanssa Kuohussa 1,5 tuntia. Kuohun terapia-altaassa (johon pääsevät myös lapset esim. kellukkeiden kanssa) on sellainen näyttö, johon saa pyörimään virtuaalisen vesijumppavideon. Tällä kertaa joku mummo oli laittanut pyörimään 40 minuutin käsitreenin, ja meitä oli siinäsitten 8-9 henkeä pyörittämässä käsiä veden alla sen mummon valitseman videon tahtiin. Kylmähän siinä tuli, mutta kukaan ei vissiin kehdannut sanoa, että vaihdetaanko videota välillä. Tein sitten omatoimijumppaa 29 minuutin käsitreenin jälkeen. Olen jumpannut Kuohussa niin usein että osaan vesijumppavideot jo ulkoa. 🙂 Esikoisen kanssa oli myös kiva sukellella. Tyttöni  ei uskonut että pystyn sukeltamaan neljään metriin kunnes toin hänelle renkaan Kuohun hyppyaltaan pohjasta. Oli mahtavaa sukeltaa syvällä, altaan pohjassa! Viime aikoina olen pystynyt sukeltamaan entistä pidempiä matkoja. 

 Perjantaina puuhasimme ilmastonmuutoksesta kertovaa kuvakirjaa, (nähtävissä myöhemmin blogissa), kävimme kävelylenkillä ja tapasimme lähellä asuvaa ystävääni. Julkaisin kävelylenkistä videon, se on nähtävissä täällä.

 Lomapuuhat lasten kanssa eivät välttämättä vaadi paksua lompakkoa, kunhan löytyy hieman luovuutta! ❤️😀

 Lauantaina kävimme luistelemassa lähellä sijaitsevan Isolammen jäällä. Otimme termarin mukaan ja kutsuin ystävänikin sinne. Luisteluvideo on nähtävissä täällä. Loppuillasta päädyimme ystäväni kanssa vielä Tohlopinjärven jäälle. Kotona meitä odottivat kotiin palanneet muut perheenjäsenet ja sauna.

     

Jään pinta näytti ihan mosaiikilta.
Isolammen luonto oli kaunista.
Luonnon omaa jäätaidetta.

Lapsilla oli ollut kova ikävä äitiä. Välillä on ihanaa tuntea olleensa kaivattu! ❤️

Loman huipennus kolmen lapsen kera

Sunnuntaiksi suunnittelin koko perheen retkeä Kirskaanniemen laavulle. Mutta kun sununtai valkeni, miehellä oli selkä ihan jumissa ja ulkona melko sankka lumipyry. En halunnut lähteä mihinkään lumisateeseen nuotiotulia virittelemään, joten otimme B-suunnitelman käyttöön. Suuntasin sitten lasten kanssa elokuviin, vaikka tämä tekikin melkoisen loven budjettiin. (Mies jäi kotiin potemaan selkäkipua. Toisinaan tykkään antaa lapsille sitä paljon puhuttua laatuaikaa ilman miestä.) Toisaalta lapset näkivät elokuvan, jonka olivat kauan halunneet nähdä, nimittäin Frozen kakkosen. Sen jälkeen kävimme vielä Raxissa syömässä. Kerrankos sitä.

 Elokuvissa käynti lasten kanssa oli hauskaa, eväineen kaikkineen se kustansi noin 10 euroa henkilöltä. Rax maksoi lasten jäätelöiden kera saman verran, ei siis ihan halpaa lystiä kumminkaan. Itse tyydyin salaattilounaaseen ilman jäätelöä. Rax on ihan hyvä salaattipaikka, mutta parempiakin salaattibuffetteja olen nähnyt samalla hinnalla. Olimme päätyneet Raxiin mm. siellä olevan leikkipaikan takia. Kun mietin asiaa, en kuitenkaan halua opettaa lapsilleni mitään ylensyömisen kulttuuria, joten meidän perheen Rax-visiitit taitavat jäädä historiaan. Teki pahaa katsoa miten muutama ihminen, mukaanlukien ainakin 170 kiloisen näköinen ”herrasmies”,veti sitä ruokaa siellä kaksin käsin. Yhdellä tyypillä oli kananluita pöydässään ainakin kymmenen syöjän edestä.

Vinkit lapsi -ja lompakkoystävällisistä ruokapaikoista Tampereella olisivat tervetulleita. 🙂

Kolmikko.
Leffaan menossa. Cine Atlas.

Listataan vielä 10 vinkkiä lomatekemiseen pienellä budjetilla:

  1. TV – katsasta ennakkoon leffatarjonta!
  2. Netflix – ei ilmainen mutta halpa!
  3. Leipominen lasten kanssa – peruselintarvikkeilla pääsee halvalla!
  4. Siivous – lapset mukaan!
  5. Kirpputorit, etenkin lapsiparkilliset
  6. Uimahallit – sarjakortilla edullisemmin!
  7. Askartelu
  8. Akvarellimaalaus (suomeksi: vesivärit)
  9. Luontoretket perheen kesken
  10. Luistelu ja muut liikuntalajit
Esikko. Rax.

Miten teidän talvilomaviikko meni?

Oliko lapset etä/lähivanhemmalla?

Selvisitkö ”hengissä” pitkästä lomasta?

Jätäthän kommentin! 🙂

Terveisin, One woman

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *