Tarvitseeko lapselle olla koko ajan läsnä?
Hoplopissa.
Lilyn bloggari kirjoitti Iidan matkassa blogissaan, ettei ole 100%.sti läsnä lapselle. Iida kertoi että yrittää olla läsnä niin paljon kuin mahdollista, mutta joutuu joskus ripustamaan pyykkejä tai tiskaamaan tiskejä lapsen läsnäollessa. Ei siinä mitään, hyvähän se on jos pystyy olemaan lapselle läsnä. Mutta mielestäni tuo postaus oli kyllä hieman tekopyhä.
En tunne Iidaa enkä tiedä hänen elämästään mitään muuten kuin blogin perusteella. Sen kuitenkin tiedän että hän on totaaliyksinhuoltaja niin kuin minäkin. Minulla tosin on kolme lasta, joista kahdelle olen totaaliyksinhuoltaja. Lapset eivät vieraile isällä, niin kuin ei ilmeisesti Iidankaan lapsi. Yksinhuoltajan aika on koko ajan kortilla, samoin voimat. Lisäksi yksinhuoltajat usein kamppailevat taloudellisten resurssien kanssa.
Se kuinka paljon lapselle pitää olla läsnä riippuu lapsen iästä. Pienet lapset hätääntyvät jos vanhempi on poissaoleva. On silti eri asia olla poissaoleva ja esimerkiksi jutella lapselle samalla kun ripustaa pyykkejä. Isommat lapset voivat olla pidempiä aikoja omissa oloissaan tai kavereiden kanssa. Lapsen täytyy kuitenkin tuntea olonsa turvalliseksi ja aikuisen tulee olla tavoitettavissa lapsen iästä riippumatta.
Kuitenkin sellainen vanhempi, jolla ei ole kuin yksi lapsi, ei tiedä mitä se on, kun sisarukset tappelevat aamusta iltaan ja koko ajan saat olla erotuomarina. Siitä huolimatta olen iloinen että sisaruksista on seuraa toisilleen, ja he viihtyvät yhdessä ulkona jo pidempiäkin aikoja. Sisarusten väliset riidat ja välienselvittelyt ovat osa elämää. Kotona asuvat lapseni ovat jo 6 -ja 8 vuotiaita enkä ole niin sidottu lastenhoitoon kuin lasteni ollessa pienempiä. Silloin tällöin saan tunnin pari omaa aikaa lasteni ollessa harrastuksissa, kavereilla tai leikkimässä keskenään sisällä tai ulkona. Päivisin lapseni ovat eskarissa ja koulussa. Silti en aina jaksa olla läsnä.
Joskus haluan olla hetken rauhassa omissa ajatuksissani, lukea kirjaa, katsoa elokuvaa tai kirjoittaa blogia,ja silloin tytöt menevät yleensä jomman kumman huoneeseen leikkimään. Jos minulla on ollut rankka päivä, saatan ottaa päiväunet lasten leikkiessä keskenään. Sairastan myös on-off-masennusta, ja ollessani huonovointinen lapset viettävät enemmän aikaa keskenään. Yritän kuitenkin järjestää joka päivä yhteistä aikaa lasten kanssa ja ihan vähintään luen heille iltasadun ennen nukkumaanmenoa ja katson keskimmäisen läksyt.
Äitikin on kuitenkin vain ihminen.
En myöskään suostu syyllistymään siitä jos joskus bussissa tuijotan kännykkää tai siitä jos keskityn välillä lukukirjaan leikkipuiston reunalla. Toisinaan kävelen lasten kanssa kadulla kuulokkeet korvilla tai katselen tv.tä kotona kuulosuojaimet päässä. Silloin kun lasten välinen kinastelu rikkoo sietokyvyn rajan on parempi vetäytyä omiin oloihinsa. Toki kerron lapsille ihan asiallisesti, että äiti ei nyt jaksa kuunnella enempää riitelyä ja kerron kuuntelevani hetken musiikkia tms. Sitten kun viesti on mennyt perille voin ottaa kuulokkeet pois päästä. Äitikin on kuitenkin vain ihminen. Yksinhuoltajana ainoat keinot paeta ympäröivää todellisuutta edes hetkeksi ovat laskettavissa yhden käden sormilla.
Pyrin järjestämään joka viikko kahdenkeskistä aikaa molempien kotona asuvien tyttöjen kanssa. Isompi tykkää mm. askartelusta, hamahelmistä ja maalaamisesta. Pienemmän juttu on mm. leipominen ja barbie-leikit. Olen alkanut ottaa tavaksi myös sen, että syömme päivällisen ruokapöydässä ja keskustelemme samalla päivän tapahtumista. Tämän olen kokenut erittäin toimivaksi, koska ruokapöytäkeskustelujen yhteydessä tytöt ovat uskaltautuneet kertomaan minulle aroista ja henkilökohtaisistakin asioista. Olen ylpeä siitä että he uskaltavat avautua minulle!
Silloin kun olen itse flunssassa en mieti kuinka paljon ruutuaikaa on hyväksi lapsille ja syödäänkö meillä eineksiä vai terveellistä kotiruokaa.
Yksinhuoltajana minulla ei ole useinkaan hoitoapua saatavilla jaksampa olla läsnä tai en. Jos sairastun esimerkiksi pahaan flunssaan saatan viettää päiviä sängynpohjalla. Silloin kun olen itse flunssassa en mieti kuinka paljon ruutuaikaa on hyväksi lapsille ja syödäänkö meillä eineksiä vai terveellistä kotiruokaa. Silloin mennään sieltä missä aita on matalin.
Joskus voin henkisesti huonosti. Näitä tilanteita varten olen joutunut selittämään lapsille lapsentasoisesti mitä masennus on. Yhtenä tällaisena hetkenä kun voin henkisesti huonosti tyttäreni kerran kysyi minulta, olenko jostain vihainen, ja miksen koskaan hymyile. Nämä kysymykset sattuivat, paljon. Ne myös herättivät miettimään asiaa lapsen näkökulmasta. Yritin vetää tunteeni taka-alalle ja toimia normaalisti. Välillä se tunteiden taka-alalle laittaminen onnistuu ja välillä ei. Silloin kun ei onnistu, voin vain olla kiitollinen siitä että lapsillani on muitakin ihmisiä elämässään. On mummo, pappa, eno ja isäpuoli. Jos he eivät ole paikalla heille voi ainakin soittaa.
En ole paras mahdollinen äiti mutta olen paras mahdollinen äiti niillä korteilla jotka minulle on annettu.
En ole paras mahdollinen äiti mutta olen paras mahdollinen äiti niillä korteilla jotka minulle on annettu. Äitinä vahvuuksiani on mm. luottamuksellinen keskustelu, avoimuus ja tietenkin rakkaus lapsiani kohtaan. Yritän parhaani mukaan kasvattaa heistä kunnon kansalaisia, ja mielestäni olen siinä onnistunutkin. Lapseni ovat empaattisia, sosiaalisia,muut huomioon ottavia ja heillä on terve itsetunto ja omatunto. Lapseni ovat luovia ja älykkäitä sekä hyvällä ongelmanratkaisukyvyllä varustettuja. He eivät ole kasvaneet kultalusikka suussa vaan opettelevat kotitöitä kehitystasonsa mukaan ihan pienestä pitäen. Heillä on arvot kohdillaan ja he kunnioittavat auktoriteetteja. Toki tätä kehujen listaa voisi jatkaa pitempäänkin, mutta jätetään nyt tällä kertaa tähän. Yritän myös parhaani mukaan olla sellainen äiti, josta voi olla ylpeä. Opiskelen, teen töitä ja olen yhteiskunnallisesti aktiivinen. Uskon vakaasti että olen onnistunut tässäkin.
Myöhemmissä postauksissani tulen kertomaan miten opetan lapsille esim. luontoarvoja. Tässä on kuitenkin linkki ilmastonmuutosaiheiseen videooni Facebookissa.
Terveisin, One woman