12:05

On erikoista, miten monet ikäänkuin pakotetaan ”rakastamaan itseään” ja ”tyytymään pieniin iloihin”. En tiedä kuinka moni tämän blogialustan kirjoittajista elää elämäänsä ilman tunteellista sisältöä, mutta niin minä ainakin joudun tekemään. Minulle ei löydy iloisia yhteensattumia ja kivoja ihmisiä tarjoamassa seuraansa. En usko, että vaadin kohtuuttomia. Tämä ei ole asioiden ruinausta, vaan tosiasioiden toteamista, joilla on vaikutus olemassaolooni. Muiden seurassa on kaikkein vaikeinta, enkä oikein jaksa kuunnella juttuja liukuvoiteista tai parisuhteiden ylä- ja alamäistä. Tietysti aivan toiseen kategoriaan kuuluvat ns. paskiaiset, jotka aktiivisesti nälvivät niitä joilla menee heikommin. Heitä en pysty arvostamaan.

En odota enää mitään. Nukun paljon. Motivaatiota on vähemmän. En ole surullinen enkä pysty edelleenkään itkemään.

Osattomuuden kuvauksia: vapaus, hitaus, outous, riippuvuudet, kaiken erikoisuus, kosmologiset kysymykset, ja valmistautuminen.

Vaikka olisi ehkä hyödyllinen taito pystyä elämään kuin zen-munkki ilman kenenkään positiivista vaikutusta, sitä ei tulisi vaatia. Joskus elämä saisi luvan vain luonnistua juuri siten kuin minä haluan. Se ei välttämättä tekisi tästä maailmasta yhtään epäoikeudenmukaisempaa. Kaikki eivät ole kodittomia, sähköttömiä, netittömiä, ja ruoattomia. Kaikki eivät myöskään ole seksittömiä, rahattomia, tai suhteettomia. Miksi minun pitäisi olla?