Matkustelu, ehkäisypillerit, ja viini

Laitetaan syrjään se, miten paljon loskaiset talvet merkitsivät minulle lapsena. Se miten vietin tuntikausia lumihangessa pakkasella tai plussan puolella. Hangissa tuntui olevan jonkinlaisia valoenkeleitä, jotka näyttäytyivät silloin tällöin (tai ainakin olivat muilla tavoin aistittavissa).

 

Tällä ei ole sinulle mitään merkitystä. Sinä et halua katsoa verhon tuolle puolen, jossa substanssi luuraa. Sinä haluat menevän ja sisäisesti kuolleen  psykopaatin. Ja toivottavasti saatkin sellaisen elämääsi pitkäksi aikaa.

 

Suhteet Parisuhde Seksi Raskaus ja synnytys

11:05

Istun puistonpenkillä. Ihmisiä kulkee ohi ja mietin heidän matkaansa elämän halki. Tällekin on termi: sonder. En kuitenkaan voi pahemmin jutella kenellekään ventovieraalle, koska se ei olisi korrektia. Erikoinen tunteettomuus on edelleen läsnä. Ympärilläni maailmaa syntyy ja kuolee. En huomaa karanteenia arjessani mitenkään, koska mikään ei ole muuttunut. Katson puhelintani: ei uusia viestejä. Tätä on olemassaoloni edelleen, miinus päihteiden kulutus. Ainakin olen neutraalissa tilassa, enkä tarvitse jotakin ainetta välttääkseni vierotusoireiden helvetin.

Viimeinen neljännes, tai ehkä jopa viidennes, elämästäni on menossa. Olen puoliksi näkyvä, puoliksi olemassa. Skinnyfat-ruhoni jatkaa vaellustaan. En halua olla kotona.

Hyvinvointi Ravintolat Parisuhde