Suomalainen eikä mikään luuseri

Eräänä kesäiltana osallistuimme täällä Kalfiorniassa naapurimme pihajuhliin. Jokaisen tuli tuoda mukanaan pientä naposteltavaa ja me osallistuimme tuomalla korillisen itsetehtyjä korvapuusteja. Tästä seurannut keskustelu eteni suurinpiirtein näin:

– Ai kun ovat hyvännäköisiä nuo pullat, mistä ostitte?
– No itse asiassa tuo meidän isäntä leipoi ne itse tässä aikaisemmin päivällä.
– Oho, wau, ai mies leipoi! Hei kuulitteko, tuo mies osaa leipoa pullaa! Mutta mistä te ostitte tuon taikinan?
– Siis miten niin ostettiin? Ei kun me tehtiin se itse…
– SIIS TÄH! Ei voi olla totta! Ja siis mieskö teki! Mistä te nyt taas olittekaan kotoisin?
– Me ollaan Suomesta, suomalaisia.

Minulta tiedustellaan ehkä kerran viikossa mistä olen kotoisin. Ja joka kerta minä kerron ylpeästi olevani Suomesta. Tämän jälkeen nyökyttelen mukana, kun ihmiset kauhistelevat kylmyyttä ja talvea. Niin, mutta siksi me olemme sellaisia kuin olemme. Kun olosuhteet ovat suuren osan vuodesta kauniisti sanottuna haastavat, tulee ihmisistä väkisinkin sitkeitä ja sinnikkäitä. Me teemme jääräpäisesti ja hampaat irvessä loppuun sen, minkä olemme päättäneet tehdä. Me teemme asiat itse, vaikka talvipakkasessa ja näpit jäässä, sillä kukaan ei niitä tule puolestamme tekemään. Ja jos emme osaa jotain tehdä, niin maalaisjärjellä siitäkin selviää. Suomalainen puskee pelkällä sisulla läpi vaikka harmaan kiven.

Niin, tällaista kuvaa minä meistä suomalaisista Amerikassa levitän. Sitten tulen käymään Suomessa tai erehdyn suomi24:n keskustelupalstalle. Ja mitä minä näen – uusavuttomia teinejä ABC:n kulmalla notkumassa viidentoistatonnin mopoautoineen. Haukutaan vanhempia ”ku se vitun faija ei suostu ostaa mulle uutta järkkärii ja joutuu lataa feseen näit vitun paskoi kamerakänny-kuvii”. Lasten lempiruokaa on Saarioisten pinaattiletut ja kouluruokaa sanotaan kotona paskaksi, että saadaan iskältä rahaa käydä välitunnilla Mäkkärissä. Kaukana ovat ne ajat, kun autettiin halkojen kantamisessa liiteriin tai osallistuttiin muuhun arjen pyörittämiseen. Nyt asutaan mukavasti rivitalossa, ruumiillisen työn hoitaa kiinteistönhuolto, arkea pyörittävät Saarioisten äidit ja kasvatuksesta pitää huolen Salatut Elämät. Teinitytöt ajetaan prinsessan elkein auton kanssa kouluun talvipakkasilla, kun ei merkkivaatteiden seasta löydy enää ainuttakaan oikeaa talvivaatetta. Ja sitten samaan aikaan, kun eivät lapset osaa enää kiivetä puuhun eivätkä leikkiä kirkonrottaa, ihmetellään kun liikalihavuus yleistyy ja yleiskunto sen kuin heikkenee. Katsokaapa peiliin.

Nyt suomalaiset pää pois sieltä mihin ei päivä paista. Lopeta se lorvailu ja ala tehdä asioita. Me emme ole mitään uusavuttomia luusereita, emmehän?

Voisimmeko olla sellaisia suomalaisia, kuin täällä maailmalla kerron meidän olevan? Olemme sen velkaa menneille polville, jotka rakensivat meille tämän hienon kotimaan.

ps. kirjoittaja pahoittelee raakaa yleistämistä, vaikka todellisuudessa maalaisjärkeä on Suomessa jäljellä vielä rutkasti.