Aukkoja sivistyksessä

Olen pian viettänyt neljä ja puoli vuotta Suomen rajojen ulkopuolella ja jotenkin tällä viikolla on todenteolla tuntunut siltä, että olen pudonnut suomalaisesta kelkasta pahemman kerran. Kyllähän minä tiesin jo lähtiessäni, että moni asia muuttuisi eikä kaikista muutoksista näin etänä voisi pysyä ihan kärryillä, mutta nyt suomivieraiden myötä olen pikkuhiljaa tajunnut, kuinka kauas minä tuosta kärrystä olen oikeasti singonnut.

Suomivieras: ”Haha, toi on ihan ku Munamies!”
Minä: ”Mmm… siis mikä se Munamies oikeen on…?”
Suomivieas: ”Siis etkö sä tiedä Munamiestä?! No sehän on jo ikivanha juttu, siitä Putouksesta”
Minä: ”Ahaa… niin mikä se Putous on…?”

***

Suomivieras: ”Kai sä oot kuullu sen Stigin Joulupipari-biisin?”
Minä: ”Mikä Stig…?”
Suomivieras: ”No se laulaja”
Minä: ”En mä tiedä ku Top Gearin Stigin”

***

Suomivieras: ”No kai sä sentäs sen Salil eka, salil vika oot kuullu?”
Minä: ”Onko tääki nyt joku Putous-juttu? Vai se Stig taas?”
Suomivieras: ”Ei, ku Musta Barbaari”
Minä: ”Äh, en mä tiiä enää mitään!”

***

Tällä viikolla sitten paikattiin aukkoja sivistyksessä. Nyt tiedän, että Munamies on setä, jolla on hassu puku ja amerikkalainen asiakaspalveluääni, Suomessa on uusi Leevi and the leavings ja että olen tietämättäni lainannut Instagram-postauksissani laulun sanoja, joita en koskaan ollut kuullut. Ei kipuu, ei hyötyy.

Joskus vähän hirvittää, kun tajuaa miten pihalla sitä on kaikista pikkujutuista ja ihan niistä tavallisista kahvipöytäkeskusteluista. Reilussa neljässä vuodessa on tuutista tullut ulos melko monta uutta televisio-ohjelmaa, biisiä, turhaa julkkista ja ihmisten mieliin iskostunutta hokemaa. Toki sitä voisi yrittää roikkua aktiivisemmin internetissä, lukea entistä enemmän viihdeuutisia, plärätä läpi Facebookia ja olla paremmin selvillä siitä mistä puhutaan nyt, mutta en minä oikein tiedä. Ei se Munamies ehkä ihan niin hyvä ollut.