Lajikokeilussa syvänmeren kalastus
Asiahan on niin, että minä en vedessä tai sen päällä läträämisestä juurikaan tykkää. Vesi on märkää ja yleensä kylmää, pinnan alla uiskentelee ällöttäviä nilviäisiä ja verenhimoisia petoja, niljakas kasvillisuus tarttuu sormiin ja varpaisiin, veden alle hukkuu ja pinnalla ollessa tulee oksennus. Nämä lähtökohdat huomioon ottaen ja ne taitavasti sivuuttaen, rakensimme Floridan matkan vedessä viihtyvien ystäviemme vuoksi vesiaktiviteettejen ympärille. Suunnitelmissamme oli niin ennalta tuttua snorklaamista, syvänmeren kalastusta kuin wakeboardingia, eli vesilautailua. Mutta puhutaanpa ensin siitä kalastuksesta.
Kalastuspäivän aurinko nousee.
Koko Floridan eteläkärkeä riivasi matkamme ajan melkoisen kova tuuli eikä se ainakaan helpottanut hermoiluani vesille menemisestä. Olin jo ennen matkaa hakenut apteekista perhepakkauksen matkapahoinvointilääkkeitä, minä kun tunnetusti tulen merisairaaksi jo pelkästä uima-altaassa kellumisesta. Ja nyt olisi tiedossa todellinen koettelemus, kun yksi seurueemme jäsenistä järjesti meille päivän kalastusmatkan avomerelle. En voi sanoa, että olisin ollut ajatuksesta erityisen innoissani, sillä mielessäni kummitteli vieläkin viidentoista vuoden takainen hainkalastusmatka Espanjassa, jolloin kärsin ennennäkemättömästä pahoinvoinnista koko kahdeksan tuntisen retken ajan, poltin kannella maatessani vatsani ja sain päivän päätteeksi mojovan auringonpistoksen. Tuosta vahingosta viisastuneena päätin aloittaa matkapahoinvointilääkkeiden napostelun jo kalastusretkeä edeltävänä iltana.
Niin koitti tuomiopäivän aamuseitsemän ja käänsimme pikkuruisen kalastuspaatin keulan kohti merta. Pian kävi selväksi, että vaikka kyseessä oli koko viikon tyynein päivä, ei peilikirkkaasta merenpinnasta voinut puhua hyvällä tahdollakaan. Oloni oli kuitenkin hyvä ja vatsanpohja rauhallinen, kun vene hyppi aallonharjalta toiselle yhä kauemmaksi rannasta. Maisemista nauttiessani minä unohdin pahoinvoinnin lisäksi alati läsnä olevan hengenvaaran, tappajahait ja tämän tästä vesillä sattuvat ufojen sieppaukset.
Hankkimassa perheelle ruokaa.
Ja hetkeä myöhemmin koukusta löytyi pikkuruinen yellowtail.
Puolen tunnin huristelun jälkeen kapteeni ilmoitti erinomaisesta kala-apajasta ja ankkuri heitettiin mereen. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas… Seisoin paatin kannella ja keinuin aaltojen mukana edestakaisin ottaen välillä tukea laidoista ja kanssamatkustajista. Hmm… no, tämä tuntuu hieman ikävältä, tuumailin ja keskityin tuijottemaan mereen josko näkisin siellä jotain mikä veisi ajatukset pois keinumisesta. Ja siinä se oli, hai. Kuulemani mukaan ihan vaaraton sellainen, mutta hai kuitenkin. Ja niin unohtui pahoinvointi silmänräpäyksessä, kun veneen vierellä kaarteleva, tuo reilun metrin mittainen peto, vei pelkotilojen ykkössijan.
Kun minä keskityin pikkukaloihin, vetivät muut merestä isoja purjekaloja.
Kalaa nousi aamupäivän aikana veneen kannelle nopeaan tahtiin seurueemme kalamiesten ja -naisten toimesta. Onnistuin itsekin keikkumisen ohessa nostamaan merestä hetken taistelun jälkeen pari aikaisemmin vain ruokalautasella tapaamaani yellowtailia. Kuningasfiilis! Aamun kääntyessä iltapäiväksi loppui syönti ja vedestä nousi enää pikkuruisia, mutta viheliään näköisiä haikaloja. Kun sellainen sitten tarttui omaan koukkuunikin, pääsin tarkastelemaan otuksen purukalustoa ihan lähietäisyydeltä. Ja voin kertoa, että niissä hampaissa tulisi sormista hetkessä melkoista nakkimuusia. Päätin suosiolla jättää koukun irroittamisen paatissa olevalle ammattimiehelle.
Mikäs se sieltä tulee…
Argh, hai. Heitimme otuksen takaisin mereen.
Rantaan päästyämme oli aluksen kylmäsäilöstä esille kaivettu saalis iltapäivän köyhästä syönnistä huolimatta melko vaikuttava ja tunsin hivenen ylpeyttä siitä, että vatsani selvisi koettelemuksesta kunnialla ja että ylipäätään uskalsin lähteä niin kauas rannasta. Enkä usko, että mikään on koskaan maistunut niin tuoreelta, kuin sinä iltana pannulla paistettu, vain muutama tunti aikaisemmin merestä nostettu yellowfin tuna ja kuningasmakrilli. Nam!
Päivän kalasaalis.
Kalasaalis lautasella, eli reissun paras osuus.
Jos teillä vaan on ikinä mahdollista lähteä matkustellessanne kalastamaan merelle, niin suosittelen lämpimästi! Puuha oli toisinaan vähän yksitoikkoisestakin odottelusta huolimatta pääasiassa hauskaa ja pahoinvoinnista selvisi edellisenä päivänä aloitetulla matkapahoinvointilääkityksellä. Ja kävihän se veneen kannella tasapainoilu ja kalojen ylös kelaaminen melkein treenistä, vaikkei omaan koukkuun tarttunutkaan sitä jättimäistä purjekalaa. Reissun paras osuus oli kuitenkin ehdottomasti se, kun haarukoin tuoretta kalaa suuhuni illallispöydässä. Ehdottomasti kaiken sen vatsalaukun höykytyksen arvoista!