Kuten ehkä muistattekin, niin Neitsytsaarille lähtiessäni matkalaukustani löytyi niin hyppynarua, juoksulenkkaria kuin snorklausvälineetkin. Koska dieetin päättymisestä ei vielä ollut kulunut kovinkaan kauan, halusin turhia kropan shokkitiloja välttääkseni ja miksei muutenkin, pitää liikunnallisia elintapojani yllä myös reilun viikon mittaisella matkallani. No, kuinkas sitten kävikään. Vaikka uskottavuuspisteeni nyt romahtaisivatkin pohjalukemiin, niin myönnettäköön ainakin sen verran, että se hyppynaru jäi kyllä suosiolla matkalaukun sivutaskuun ihan koko matkan ajaksi. Eli jos joku nyt kuvitteli, että olen superihminen, joka ei koskaan syö plussakaloreita, ei ikinä tingi liikunnasta, ei tarvitse lepoa ja vastustaa tiukasti kaikkia elämän epäterveellisiä houkutuksia, niin ikävä kyllä, olit väärässä.

Tätäkin kuvaa ottaessa paloi ainakin kolme kilokaloria

Hyvä on, pitääkseni yllä edes jonkinlaista reiluhkosti liikkuvan ihmisen kulissia, on toki myönnettävä, että taisi se matka hyppynarun hylkäämisestä huolimatta kallistua enemmän aktiiviloman puolelle, kuin pelkäksi nahan käristämiseksi rantahiekalla. Ihan jo matkakohteen valinnan puolestakin oli selvä, että aikaa vietettäisiin snorkkelin läpi hengittäen niin paljon kuin suinkin mahdollista. Lopulta snorklauspäiviä mahtui lomaan viisi, viidellä eri rannalla. Ei snorkkelointi toki ole rasittavuudeltaan juuri kävelyä kummempaa liikuntaa, mutta sitäkin hauskempaa. Ja sehän on pääasia.

Niinä kahtena päivänä, kun pysyttelimme poissa vedestä viittä vaille palaneen takamukseni vuoksi ja keskityimme kävelemään ristiin rastiin St. Thomasin pääkaupunkia ja kiertelemään läpi pakollisia nähtävyyksiä, aloitin aamuni reippaalla juoksulenkillä. Valitettavasti juoksumaastot eivät vastanneet lähimainkaan odotuksiani, sillä lähihiekkarantamme oli auttamattoman lyhyt ja toisaalta heti ensimmäisen päivän jälkeen oli selvää, ettei maantielle olisi mitään asiaa jalkaisin, kiitos mitättömän pientareen ja pienessä rommissa ajelevien paikallisten. Niinpä juoksin ristiin rastiin venelaiturilla, hiekkarannalla ja hotellialueella. Ainoan mielekkään lisämausteen lenkkeihini toi hotellialueella ollut pitkä ja jyrkkä ylämäki, jossa päädyin juoksenteluni lopuksi tekemään hikisen tuskallisia mäkivetoja. Tulihan saavutettua kylähullun maine silläkin saarella.

Tukikohtamme viereinen St. Johnin saari olisi tarjonnut luonnonpuistoineen upeita vaellusreittejä ristiin rastiin, mutta pitkät päivävaellukset oli tällä erää pakko unohtaa, koska miehen selkäleikkauksesta toipuminen ei valitettavasti ole edistynyt aivan odotetunlaisesti. Lyhyempiä kävelyreissuja mäkisessä maastossa hotellialueen ja lähikylän ravintoloiden välillä tuli kyllä tehtyä sitten senkin edestä. Joten jos ei nyt suoranaista liikuntaa, niin ainakin hyötyliikuntaa mahtui ihan jokaiseen päivään.

Kuntosaliharjoittelusta en matkan aikana edes haaveillut ja reilun viikon tauko lihasten jatkuvaan rasittamiseen ja rikkomiseen teki takuulla enemmän hyvää kuin huonoa. Ehkä juuri tästä syystä jätin lopulta suunnittelemani kuntopiiritkin suosiolla välistä. Tästä palautuneesta kropasta nauttiessani voisinkin sanoa, että elin todennäköisesti ennen lomaa aikalailla viimeisiä hetkiä ennen jonkin paikan lopullista laukeamista riittävän palautumisen puutteesta.

Loman jälkeisen peilikuvan perusteella voisin sanoa, ettei reissu mitään peruuttamatonta tuhoa kropassa ehtinyt tehdä ja vaikka olisikin tehnyt, niin matkan sivutuotteena syntynyt rusketus kyllä peittää tuhot kohtuullisen hyvin.

Mitenkäs te muut, jätättekö treenikamppeet suosiolla lomalle lähtiessä kotiin vai pyrittekö harrastamaan liikuntaa myös reissussa?Itsehän pakkaan aina matkalle mukaan vähintään juoksulenkkarit, jotta jos vain on aikaa ja mahdollisuus, voin tilanteen salliessa purkaa ylimääräistä energiaa juoksemalla.