Tankkauspäivänä

Nyt kun tankkauspäivän ruokakoomasta on selvitty ja palattu säntillisesti takaisin pienempien patojen äärelle, on hyvä muistella mitä kaikkea tuli sunnuntain aikana syötyä. Yleensä tankkauspäiväni ovat koostuneet lähinnä yhdestä tankkausateriasta, mutta tällä kertaa elin kuin pellossa kokonaisen päivän.

Vaikka PT:ni aikoinaan kehoitti tankkauspäivänä menemään mäkkäriin ja tilaamaan suurimman annoksen ranskalaisineen, sokerilimuineen ja jälkiruoka-jätskeineen, en dieetistä huolimatta tunne juurikaan mielenkiintoa roskaruokaa kohtaan edes tankkauspäivänä. Ongelmaksi onkin muodostunut se, että olen syönyt sen verran puhtaasti jo niin monta viikkoa, ettei minun tee mieli juuri mitään peruslinjasta poikkeavaa (paitsi suklaata ja sipsejä…mmm…). Onneksi aamupala sentään oli helppo päättää – taas pannukakkuja!

pannukakut.jpgKunnon tankkauspäivä alkaa protskupannareilla, aina.
Päällä mustikoita, banaania, kermavaahtoa ja jotain myslin tapaista.

 

Pääruoan kanssa olikin haastavampaa ja jouduin tosissani miettimään mitä tekisi mieli syödä. Ei ainakaan pastaa eikä meksikolaista. Pizzaa ehkä, mutta vain kotitekoista ja sitä syötiin jo viimeksi. Lopulta oli pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että minun tekee mieli vain mereneläviä, kanaa ja riisiä, eli samaa mitä syön muutenkin joka päivä. Siitä se ajatus sitten lähti.

risotto.jpgGrillattuja hummerinpyrstöjä, katkarapuja, cajun-kastiketta ja risottoa.
Oi nam, oli ihan jumalaisen hyvää eikä edes ihan super epäterveellistä.

viini.jpgOlisi syntiä syödä noin hyvää ruokaa ilman viiniä, joten…

Kuten aikaisemmin mainitsin, minulla on sipsinhimo, itse asiassa vielä enemmän kuin makeanhimo. Onneksi kaapista löytyi apu tähänkin vaivaan.

sipsit.jpgOkei, tämä näyttää nyt tosi hipiltä, mutta nämä on oikeasti tosi hyviä! Hyvä puoli on se, että näissä sipseissä on vähemmän rasvaa, hiilaria ja suolaa kuin normaaleissa. Ja maku on parempi!

Tankkauspäivänä on mukava käydä pyörimässä kaikissa erikoisruokakaupoissa, sillä jos jotain sattuu tekemään mieli, voi sitä myös ostaa ja maistaa. Meillä on täällä lähimaastossa mm. itämaisia ruokakauppoja, jordanialainen ruokakauppa ja hetken ajelun päästä löytyy kokonainen saksalaishenkinen ostari. Ostarilta löytyy kahviloita, ravintoloita ja muutama pieni elintarvikekauppa, joista löytyy erilaisia saksalaisia ja muualta euroopasta tuotuja elintarvikkeita. Suuntasimme siis sinne.

saksalainenravintola.jpgOnnellinen överisyöjä saksalaisen ravintolan edustalla.
 

laku.jpgHihii, katsokaapa mitä kaupasta löytyi!

juusto.jpgKovasti tutun kuuloinen juusto. Ei kuitenkaan ostettu tätä, mutta saksalaista lauantaimakkaraa ja nakkeja kyllä!

muffinssi.jpgIltapäiväkahvin aika! Kahvin kaverina karpalo-muffinssi, joka oli superhyvää, koska a) muffinssi oli poikkeuksellisesti tehty tuoreista eikä kuivatuista karpaloista, b) epäamerikkalaisittain muffinssia ei oltu pilattu liiallisella sokerilla ja  c) muffinssin rakenne oli suomalaistyyppinen eikä paikallista höttöä. NAM!

Koska saksalaisesta elintarvikekaupasta tarttui mukaan nakkeja, päätimme tehdä iltapalaksi hodarit. Perinteisen hodarisämpylän sijaan käytimme Sproutsilta löytyneitä kokoviljasänpylöitä, joissa oli paljon sitä perus valkoista höttösämpylää enemmän makua. Ja hei, en yleensä erityisesti pidä makkaroista tai nakeista, mutta nämä nakit oli tosi hyviä!

hodari.jpgMuka-terveyshodari ja lasillinen piimää.
Aika perverssi yhdistelmä, mutta kun teki mieli…

kookosjaatelo.jpgJa tämä näyttää nyt taas hipiltä, mutta tämäkin oli tosi, tosi, tosi hyvää! Jos siis tykkää kookoksen mausta. Hyvä puoli tavalliseen jäätelöön verrattuna on se, että tässä on vähemmän sokeria ja käytetty rasva on hyvää rasvaa. Loppu ilta kuluikin sohvalla telkkaria katsellen jäätelökuppi kourassa.

Näillä eväillä pitäisi tämä viikko treenata helposti. Ai mitä, että söinkö karkkia ollenkaan? No söin minä, mutta en suklaata vaan salmiakkia, jota sitäkin löytyi siitä saksalaisesta kaupasta. Paikallisille tiedoksi, että tuo ostari on nimeltään Old World Village ja löytyy Huntington Beachilta.

Loppuun vielä pieni pyyntö. Voisitteko kaikki nyt ristiä sormet ja varpaat, ettei tämä orastava flunssantuntu muuttuisi oikeasksi lentsuksi? On nimittäin todella omituinen olo niin kurkussa kuin nenässäkin eikä nyt ei paranisi tulla kipeäksi, sillä se tarkoittaa vääjäämättä seuraavan tankkauspäivän peruuntumista. Kauhea ajatus, haluan pannukakkuja ja lauantaimakkaraa!

 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta

Päivän treenivinkit (olkapäät)

Ja tänään A. Sinivaaran treenivinkeissä rääkätään olkapäitä. Tuo hartianseutuhan on sellainen alue, joka monelta naiselta jää usein vähemmälle huomiolle. Tähän on parikin syytä. Ensinnäkin olkapäiden treenaaminen on, varsinkin aluksi, yhtä tuskaa. Kunnon olkapäätreenin aiheuttamalla lihaspoltteella voisi hyvinkin käräyttää maan tasalle pienen kylän. Toisekseen naiset mieltävät leveät hartiat ja muodokkaat olkapäät usein rumiksi ja epänaisellisiksi ja kun ne pirulaiset kasvavatkin niin nopeasti valtaviin mittasuhteisiin. Ilmeisesti teen itse jotain väärin, sillä kuten alla olevista videopätkistä ilmenee, mahdun vielä usean vuoden harjoittelun jälkeenkin kulkemaan ovista ongelmitta.

soutu.jpg

Mutta mennäänpä asiaan. Esittelyssä on tällä kertaa peräti viisi liikettä, joista neljä ensimmäistä tehdään supersetteinä, eli kaksi liikettä peräjälkeen. Itse valitsen supersettejä tehdessä hieman normaalia kevyemmät painot, jotta suoriudun kahdesta peräkkäisestä liikkeestä edes jokseenkin kunnialla. Toistomääriltään liikuskeltiin siellä 10-15 tietämillä ja settejä jauhettiin neljä kappaletta kutakin.
 

http://youtu.be/bBsZgOK42Pw

Vipunostot sivuille / pystysoutu tangolla

Vipunostoja tehdessä otetaan kevyt haara-asento ja koukistetaan aavistus polvia. Liike lähtee reisien ulkosyrjiltä, kädet hieman koukistettuina. Itse vedän viparit ehkä vähän turhankin ylös, riittäisi nimittäin, että pysäyttää liikkeen hartialinjaan. Tärkeää on taas keskittyä siihen, että liike tehdään olkapäillä, ei selällä. Kuten kuvasta näkyy, alan viimeisiä toistoja tehdessä ”heijata” painoja ylös, kun voimat loppuvat. Tämä pieni huijaus lopussa ei ole mikään kuoleman vakava asia, kunhan huijaus tapahtuu vain viimeisissä toistoissa.

Pystysoutua tangolla tehtäessä otetaan taas kevyt haara-asento ja koukistetaan aavistus polvia. Liike tehdään selkä suorana ja nostetaan tanko leuan korkeudelle, kunnes kyynärpäät ovat hartioiden kanssa linjassa.
 

http://youtu.be/N_MM8IhRDoQ

Vipunosto eteen tangolla / niskantakaapunnerrus Smith-koneessa

Kun tehdään vipunostoja eteen tangolla, kannattaa tangoksi valita mutkatanko, jotta tangosta saa luonnollisemman otteen. Kevyt haara-asento ja polvien koukistus kuuluvat myös tähän liikkeeseen. Liike tehdään kädet hieman koukussa ja tanko nostetaan eteen hartialinjan tasalle. Itsellenihän jo pelkkä tanko oli edellisen setin jäljiltä niin painava, ettei sen päihin tarvinnut laittaa painoja ollenkaan. Ja niin, koska tanko oli painava (seliseli), joudun myös heijaamaan hieman liikettä tehdessä. Eli toivottavasti teillä on enemmän voimaa tai kevyempi tanko, jotta pystytte tekemään liikkeen heijaamatta.

Niskantakaapunnerrusta tehdessä aseta penkki pystyasentoon, jotta selkä on suorana. Aseta penkki niin, että tanko laskeutuu luonnollisesti niskan taakse. Ota hieman hartioita leveämpi ote tangosta ja nosta ylös. Älä lukitse käsivarsia aivan suoraksi ylhäällä. Laske rauhallisesti alas, aina korvien korkeudelle saakka. Itse en voi ihan noin alas tankoa laskea kyynärpäävammaisuuteni takia ja sen vuoksi lopetan liikkeen, kun käsivarsi on 90 asteen kulmassa.
 

http://youtu.be/YkYXtjFf7pE

Pystysoutu taljassa narulla

Ja taas soudetaan! Ota hieman etäisyyttä taljasta, kevyt haara-asento ja pieni polvien koukistus. Sen sijaan, kun perinteisessä pystysoudussa vedetään naru hartialinjan korkeudelle, vedänkin narut ylemmäksi pään sivuille, korvien viereen.

 

Siinäpä teille jotain uutta kokeiltavaksi seuraavalle salikäynnille. Itse otan tulevan viikon kevyemmin palauttelun kannalta ja suuntaan dieetin 11 viikolle vatsa tankkauspäivän jäljiltä pullistellen. Haluatteko muuten tietää mitä kaikkea ehdin päivässä syödä? Halusitte tai ette, siitä lisää seuraavassa!

Kivoja treenejä itse kullekin!

 

 

Hyvinvointi Liikunta