L.A. Fitness Expo

Kävin viime sunnuntaina hakemassa motivaatiota tuleville dieettiviikoille paikallisilta Fitness-messuilta. Odotin tapahtumalta ehkä hieman enemmän, järjestettiinhän messut kuitenkin varsin ulkonäkökeskeisessä, superpumpattujen ja viimeisen päälle kiristettyjen ihmisten keskuksessa, Los Angelesissa.

tytsyt.jpgKun haluat näyttää isolta ja kömpelöltä, mene kuvaan pienen
ja siron tytön kanssa.

Tuotteiden ja lajiesittelyiden lisäksi olisin halunnut nähdä myös niitä tuotteita käyttäviä ja lajeja harrastavia kovakuntoisia naisia, jotta olisin saanut rypeä hetken itsesäälissä oman dieettini edistyessä tuskallisen hitaasti. Huippukuntoisten naisten osalta anti jäi kuitenkin melko laimeaksi odotuksiini nähden enkä matkannut kotiin läheskään sellaisen alemmuudentunteen vallassa kuin alunperin olin suunnitellut.

sporttiliivit.jpgSuperhienot sporttiliivit!

kiipeilyteline.jpgToivoin heti joululahjaksi tällaista aikuisten kiipeilytelinettä takapihalle.

absvertailu.jpgMessuilla oli mm. poikain pyykkilauta-kilpailu.

ronniecoleman.jpgKaikkien aikojen menestynein kehonrakentaja, Ronnie Coleman. Herran kanssa olisi päässyt myös yhteiskuvaan, mutta sitä varten olisi pitänyt jonottaa puoli päivää. Hieman hymyilyttää tuo taustalla oleva juliste…

kadenvaanto.jpgLajiesittelyssä kädenvääntö. Kaikista kamppailulajeista tämä voisi sopia parhaiten kaltaiselleni kömpelykselle.

leuanveto.jpgMessuilla sai myös nöyryyttää itseään julkisesti vetämällä leukoja.

maistiaiset2.jpgJa lisää maistiaisia. Lemppari proteiinipatukkavalmistajani tekee nyt myös suklaalevyjä, nam!

poledance.jpgMyös tankotanssia pääsi kokeilemaan halutessaan. Jätin nöyryyttämättä itseäni tässäkin lajissa.

philheath.jpgTässä viime vuoden mr. Olympia, Phil Heath kertoo, miksi vaihtoi koripallon kehonrakennukseen. Olisikohan pituudella asian kanssa jotain tekemistä?

danalinn.jpgJa tässä uusin idolini, Dana Linn Bailey, joka kropallaan edustaa ihannevartalomalliani. Kurkatkaapa tämän tytön rintatreeni täältä.

valkuaiset.jpgHei, munanvalkuaisia pumppupullossa!

wc.jpgJotenkin sitä vain tietää milloin ollaan Amerikassa…

kisabiksuja.jpgKisabikini-loistoa!

voimamies.jpgPaikalla käytiin myös voimamies-kilpailua.

sumot.jpg…ja sumopainia. Onpa aktiivisen näköisiä nuoria miehiä.

tyttonostaarautaa.jpgTyttö nostaa rautaa!

maistiaiset.jpgYksi sadasta maistiaispisteestä.

mutantti2.jpgJos haluat näyttää pieneltä ja sirolta, mene kuvaan mutantin kanssa. Oikeasti tuon miehen hauis oli meikäläisen pään kokoinen.

Yhteenvetona sanoisin, että ei huonot, joskaan ei kovin ihmeellisetkään messut. Kotona kassistani löytyi melkoinen määrä tuotenäytteitä jauhojen, patukoiden ja pillereiden muodossa ja vatsanikin sain täyteen pysähdyttyäni lähes jokaisessa proteiinipatukka-maistiaispisteessä. Ja niin, ehkä sieltä tarttui mukaan vähän motivaatiotakin, jos ei muuten, niin Dana Linnin ansiosta ainakin.

 

Hyvinvointi Liikunta

Päivän treenivinkit (käsivarsiin muotoa)

Ja nyt taas kaikki atleetit (ja miksei kotletitkin) katseet tänne! Päivän (video)treenivinkeissä puuhastellaan hauiksien ja ojentajien parissa taljaa apuna käyttäen sekä irvistellään silkasta liikkumisen ilosta. Eli tiedossa on ehtaa treenimatskua eikä mitään söpöstelyä!

Periaatteeni on, että jokainen salitreeni on hieman erilainen. Kun teen joka kerta hieman eri liikkeitä eri järjestyksessä, saan treeneihin vaihtelua eikä lihas pääse rutinoitumaan tiettyyn kaavaan. Koska perinteiset hauiskäännöt ovat kaikille salilla käyville jo melkolailla tuttuja, valitsin tällä kertaa videoitavaksi kaksi hieman poikkeavaa hauisliikettä sekä yhden allien karkoitus-, eli ojentajaliikkeen.

http://youtu.be/rHQQ8329LI0

Hauikset ristitaljassa
Olen saanut elämäni hirveimmät hauislihas-poltteet juurikin tällä liikkeellä. Painoa ei taljaan kannata liikaa ladata tai liike muuttuu helposti epäpuhtaaksi ja veto siirtyy salakavalasti olkapäälle ja rintalihakselle. Astu hieman eteenpäin ja pidä kyynärpäät mahdollisimman paikoillaan ja keskity siihen, että puristus tulee hauikselle. Älä anna kyynärpäiden siirtyä eteenpäin! Jos salilla on kaveri mukana, niin omien voimien ehdyttyä saadaan kunnon polte aikaiseksi, kun väännetään avustettuna muutama toisto lisää.

http://youtu.be/DCav-FxkrxQ

Hauikset ylätaljassa leppoisasti selällään maaten
Tämä on liike, jota en ole nähnyt kenenkään muun tekevän. Ehkä siihen on syynsä, ei nimittäin tule heti mieleen tehdä hauiskääntöjä tuosta vinkkelistä. Joka tapauksessa, tämä liike on taatusti erilainen, muistat vain pitää kyynärpäät mahdollisimman paikoillaan. Mutta varo otsaa! Olen pari kertaa kajauttanut itseäni tangolla otsalohkoon kohtuullisen kovasti ja sen kyllä huomaa…

http://youtu.be/wdN-d21SuO0

Ranskalainen vastaotteella taljassa
Oikeasti vain köllöttelen salilla, kuten tätäkin liikettä tehdessä. Niille, jotka ovat tehneet ranskalaista tangolla, pitäisi tämänkin liikkeen sujua kuin tanssi. Tämän liikkeen vaikein osuus on lienee lähtöasentoon pääseminen, itse nimittäin tarvitsen apua, jotta saan tangon käsiini, mutta ehkä te muut olette notkeampia? Kyynärpäät elävät hieman mukana liikettä tehdessä, mutta tärkeää on, etteivät ne sojota suoraan ylöspäin vaan olkavarret pysyvät viistossa. Näin liike on kyynärpäille armollisempi. Huomatkaa muuten tuo taka-alalle ilmestyvä kesämies!

suoraansalilta.jpgKun ei salilta tullessaan ole kuitenkaan hehkeä, on sama vähän pullistella.

 

Tänään alkoikin sitten dieettiviikko nro 10. Ajattelin hieman hienosäätää salijakoa, jotta ongelma-alueille saadaan lisää treeniä. Näin ollen palaan takaisin viime keväältä tuttuun jakoon, jossa jalkoja treenataan kahdesti viikossa.

Tulevat treeniviikot näyttävät nyt siis tältä:
Maanantai: Aamucardio 45 min, olkapäät
Tiistai: Aamucardio 30 min, yläselkä/rinta, 15 min intervallia
Keskiviikko: Aamucardio 45 min, takareidet/pohkeet/alaselkä
Torstai: Aamucardio 30 min, hauikset/ojentajat, 15 min intervallia
Perjantai: Aamucardio 45 min, vatsa
Lauantai: etureidet/takamus/pohkeet
Sunnuntai: selällään makoilua sohvalla, moottoripyöräilyä

Kuten Facebookissa viime viikolla mainitsinkin, tulin osallistuneeksi erään paikallisen lisäravinnevalmistajan muodonmuutos-kilpailuun. Homma toimii niin, että lähetin viikko sitten kilpailuun ennen-kuvat, kuuden viikon treenaamisen jälkeen toimitetaan puolivälissä-kuvat ja 12 viikon päästä jälkeen-kuvat. Näistä sitten raati valitsee voittajan ja ilmeisesti myös kansa valitsee oman suosikkinsa. Harmi vain, että oikeastihan olen jo hyvässä vauhdissa dieettiäni ja suuri muutos oli jo tapahtunut ennen kilpailun alkua, mutta josko tässä nyt vielä jotain saataisiin aikaiseksi jäljellä olevan 11 viikon aikana. Tulen tänne sitten kalastelemaan ääniä, kun sen aika on!

 

 

Hyvinvointi Liikunta