Noniin. Nyt se vuosi sitten vaihtui ja yhdellä jos toisellakin on edessään uusi alku, terveellisempi ruokavalio, laihdutuskuuri, hikiset jumppatunnit, tipaton tammikuu, tupakkalakko, ostokielto, säästötilin avaaminen ja mitä nyt kullakin.

Olen oikeasti vähän skeptinen kaikkia uuden vuoden lupauksia kohtaan. Tiedättehän sen hillittömän ruuhkan, joka kaikilla kuntosaleilla on tammikuussa? Sen, joka hiipuu ennen helmikuun puoltaväliä ja lopulta, kun päästään maaliskuulle, ovat jäljellä painojen äärellä ne samat vanhat naamat kuin ennen uuden vuoden lupausten täytäntöönpanoa.

Tai ajatellaanpa tipatonta tammikuuta. Minulle korkin ruuvaaminen kiinni väkipakolla on aina kielinyt jonkin tasoisesta ongelmasta. Perustelut, joita tälle tempaukselle olen kuullut, liittyvät lähes poikkeuksetta siihen, että ”viime aikoina on mennyt vähän liian kovaa”. Tammikuu kyllä katkaisee putken, mutta estääkö se yhdentoista kuukauden bileputkea alkamasta uudelleen? Riittääkö 31 päivää asenteen muutokseen vai johtaako se tipattoman loppumisen juhlintaan helmikuussa?

Uskon, että näillä hyvää tarkoittavilla ja hyvinvointia edistävillä kauniilla ajatuksilla ja lupauksilla olisi paremmat mahdollisuudet johtaa onnistumiseen ihan tavallisena päivänä. Ratkaisevaa on tehdä muutos silloin, kun se itsestä tuntuu oikealta. Jos muutosta todella haluaa, sen aloittaa loppuelämän ensimmäisenä päivänä, tänään. Ei ensi maanantaina, ensi kuussa eikä väkisin tammikuun ensimmäisenä, jolloin naistenlehdet siihen aggressiivisesti painostavat.

Oletko sinä onnistunut päätöksessäsi? Oliko se uuden vuoden lupaus vai syntyikö päätös aivan tavallisena päivänä?