Viime yönä unissani paloivat juhannuskokot vanhoissa lapsuusmaisemissa ja kanssani olivat ne, jotka ovat jo nukkuneet pois.
On ihanaa, että voin tavata unissani vielä niitä, joita ei enää ole, elää aikaa, joka on jo kadonnut. Mutta herääminen noista unista on niin tuskallista. Tuntuu, kuin olisin jumissa kahden aikakauden välissä, todellisuus ei tunnu todellisuudelta ja kuitenkin menneisyys tuntuu niin kaukaiselta, että sattuu. Minä menetän heidät uudelleen ja uudelleen.
Kiitos lintutietäväisten lukijoiden, edellisessä postauksessa mainitsemani häirikkölinnun laji on nyt selvitetty! Pihassamme jo kolmatta viikkoa metelöivä lintu on paljastunut mockingbirdiksi, joka on laajalti tunnettu raivostuttavasta tavastaan imitoida muita lintuja kovaan ääneen keskellä yötä (kuuntele ääninäyte täältä). Ideoita linnusta eroon pääsemiseksi on jo sadellut sieltä täältä ja itsellänikin on takataskussa muutama suunnitelma linnun päänmenoksi. Toimisiko kuulapyssy? Entä tekovagina? Tässä sodassa ovat kaikki keinot sallittuja.
Pahoittelen jo etukäteen herkimmille lukijoille aiheutuvaa mielipahaa.
Tämän harmittoman näköisen ulkokuoren alle kätkeytyy vertaansa vailla oleva mölyapina.
Jos joku keksii lisää konsteja linnun karkoittamiseksi, niin kaikki ideat ovat tervetulleita!
