Nainen, mikä miehessä herättää mielenkiintosi?

Kyselin uteliaisuuttani viime kirjoituksessani miehiltä, mikä meissä naisissa onkaan se ensimmäinen juttu, joka herättää heidän mielenkiintonsa. Samalla kysäisin, mikä vastaavasti saa kiertämään naisen kaukaa. Nyt on miesten vuoro kuulla mikä meidät naiset saa teistä kiinnostumaan, tai päinvastoin. Vastata voin vain omasta puolestani, mutta teillä naispuolisilla lukijoilla on aiheeseen varmasti sananen sanottavana. Eli nyt pojat tarkkana!

Kaivetaanpa esiin sisäinen sinkkuni ja listataan pari faktaa. En voi sietää tärkeilyä. Esimerkiksi pikkutakin käyttäminen henkii minulle turhantärkeydestä ja tekorentoudesta. Mutta eipä hätää, te kaikki pikkutakkiset miehet. Teitä varten on varmasti olemassa sievoinen lauma jakkupukuisia naisia. Minä olen liian maalainen uimaan teidän pikkutakkeihinne.

Jostain syystä minua useinmiten lähestyvät ne kaikkein kännisimmät miehet. Juuri ne, jotka eivät vielä viidennen ei-kiitoksen jälkeenkään ymmärrä kadota paikalta. Mies, kännissä olet ääliö. Okei, ainakin vahvassa sellaisessa. En voi sietää sitä, että minun on jutellessamme pelättävä sitä, että oksennat kengilleni. Myös räkänauru sekä räkäkännisen sönkötys saavat hermoni kiristymään. Muutoin perus inhokkeihin kuuluvat kaljamahat, yli kuusikymppiset, kähmijät ja sen sellaiset.

Kuten edellisen kirjoitukseni viesteissä vihjaisinkin, näin oman mieheni ensi kertaa muualla kuin baarissa. Itse asiassa, en koskaan edes uskonut, että löytäisin itselleni miehen yöelämästä. Joten miehet, pitäkää ne silmät auki muuallakin. Joka tapauksessa, miehessäni huomioni kiinnitti ensimmäisenä kalju. Useilla meistä on ulkonäön suhteen joitain mieltymyksiä ja minulla se on hiuksettomuus. Hyvä on, myönnettäköön, että oli siinä katseessakin jotain. Jotain, joka saa vielä tänä päivänäkin jättämään pari sydämenlyöntiä välistä. Seuraava seikka (myös ulkonäöllinen, enhän ollut vielä jutellut hänen kanssaan) oli pituus. Kokemuksen opettamana olen tullut siihen tulokseen, että pitkä mies on ennen kaikkea käytännöllinen. Hän ylettää keittiönkaappien ylimmälle hyllylle, pystyy maalaamaan seinät myös katonrajasta ilman tikkaita ja on helposti paikannettavissa ihmispaljoudesta. Näiden kriteerien täyttyessä on kasassa hyvät eväät ryhtyä selvittelemään myös muita ominaisuuksia.

Jos syvälliseksi mennään, eli teoreettiseen tilanteeseen, jossa silmäni olisivat sidotut ja mielenkiintoni heräisi jostain muusta, kuin ulkoisista ärsykkeistä, olisi takuuvarma herättäjä miehen ymmärrys typeristä vitseistäni, alati viljellystä sarkasmistani ja muka-nokkelista kommenteistani. Ne hiljaiset hetket, jolloin kumpikaan meistä ei keksi mitään sanottavaa, ovat tuhoon tuomitsevia. Ujous ja pidätteleväisyyskään eivät minuun pure. Muutoinhan minä olen varsin helppo, mutta luojan kiitos – naimisissa.

Luovutetaanpa kirjoitusvuoro lukijoille. Nainen, mikä miehessä herättää mielenkiintosi? Ja mikä takuulla jättää herättämättä? Miehet, ottakaa opiksi.

 

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään

Mies, mikä naisessa herättää mielenkiintosi?

Kyseinen aihe on viime aikoina pulpahdellut pinnalle tämän tästä, kiitos vastikään sinkkuuntuneiden miesystävieni. Kuvittelin, että valikoiminen on naisten yksinoikeus ja etteivät miesten vaatimukset olisi järin suuria, sillä kaikkihan tietävät, kuinka ronkeleiden käy. Olin kuitenkin mitä ilmeisemmin väärässä. Modernin miehen mielenkiintoa ei enää riitäkään sytyttämään pelkkä oikea kromosomiyhdistelmä. Sen sijaan oikea kromosomiyhdistelmä korkokenkien jatkeena toimii jo paljon paremmin.

kyssari.jpgOnko se hymy vai oikeanlainen hiustyyli? Oikean merkkinen auto vai korkeat korot? Mies, mikä naisessa herättää mielenkiintosi? Entä mikä on varmin tapa pitää sinut mahdollisimman kaukana?

 

Tuttavapiirissäni on useampikin tapaus, jossa kysyntä ja tarjonta eivät tunnu kohtaavan. Jokin aika sitten miespuolinen tuttavani manaili minulle, kuinka viikonloppuiselta baarikierrokselta ei löytynyt montaakaan mielenkiintoa herättävää naista. Avainongelmaksi muodostui, etteivät naiset olleet hänen silmissään vaivautuneet laittautumaan tilanteen vaatimalla tavalla, vaan saapuivat iltaa viettämään hompsuisina, verkkarit jalassa ja korottomissa kengissä. Hän esitti universumille hartaan toiveen siitä, että myös suomalaisnaiset käyttäisivät korkokenkiä. Myös ne varatut, jotka eivät ole haku päällä.

Toinen tuttavani taas oli harmissaan siitä, että valtaosa lähestyvistä naisista on naimisissa tai muutoin varattuja. Jollekin toiselle miehelle varatun naisen iskuyritys voisi olla kultakaivos, mutta vakavalla mielellä olevalle miehelle kyseinen ilmiö oli lähinnä sääliä herättävä. Hän kertoi, että lähtökohta mielenkiinnon heräämiselle on, että nainen ylipäätään olisi saatavissa.

Koska itse olen selviytynyt alttarille, tai tarkemmin sanottuna maistraatin vihkimishuoneeseen saakka, kysäisin mieheltäni mikä minussa hänen mielenkiintonsa aikoinaan herätti. Hän korjasi välittömästi, etten minä suinkaan ollut se, johon hän ensin silmänsä iski, vaan allani ollut moottoripyörä. Seuraavaksi huomio kiinnittyi kertomansa mukaan nahkahousujen peittämään, loittonevaan takalistooni auton peruutuspeilissä. Tarpeetonta lienee sanoa, että miehissä minua viehättää heidän suorapuheisuutensa.

Pienimuotoisen aihetta selventävän tutkimuskierroksen tuloksena löysin myös muutamia muita  miehen mielenkiintoa herättäviä, ja toisaalta myös luotaan työntäviä piirteitä naisissa. Toki tässä, kuten muissakin asioissa, makuja on monia. Hymy on yleisesti ottaen kuitenkin se ensimmäinen asia, joka sulattaa jään. Useaan mieheen vetoaa myös söpö, hieman ujo ensivaikutelma. Hölöttävät naiset sen sijaan kierretään kaukaa, samoin prinsessamaiset ja ylpeän oloiset kottaraiset. Yleisesti ottaen toivotaan, että nainen näyttää siltä, että hän pitää itsestään huolta ja on laittautunut tilanteeseen sopivalla tavalla. Hutsahtavan yliampuvasti laittautuvat naiset eivät sen sijaan vakavalla mielellä liikkuvaa miestä viehätä. Ehdottomaksi inhokiksi miehet nostavat kaljamahaisen tai toisaalta liian laihan naisen. Hieman yllättäväkin toive on, että nainen olisi liikkeellä yksin, jotta lähestyminen olisi helpompaa. Olenkohan aivan hakoteillä, jos aavistelen, että mies haluaisi kokea pienen sankarillisen, ehkä jopa metsästysretkimäisen pistoksen sisimmässään, pelastaessaan ujohkon, ehkä tavallaan orvonoloisenkin, yksinäisen naisen kylmältä yöelämältä?

Miehet (tiedän, että teitä on siellä), valaiskaa meitä naisia siitä, mikä mielenkiintonne herättää ja mikä on varmin tapa pitää teidät loitolla? Osaamme sitten valita jomman kumman toimintatavan, kun on tarvis.

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään