Kun suomalainen kohtaa suomalaisen

Kukaan ei ymmärrä suomalaista kuten toinen suomalainen. Käsittääkseen oikein suomalaisissa piilevän hiljaisen surumielisyyden, suoraselkäisyyden ja tahdon tehdä asioita itse, täytyy olla suomalainen. Piste. Mitä enemmän yritän olla maassa maan tavalla, sitä enemmän nautin hetkistä, jolloin saan pyyhkiä otsastani maahanmuuttajan leiman ja heittäytyä umpi-suomalaiseksi. Siksi hakeudun maailman toisella laidallakin tämän tästä kaltaisteni, kylmän pohjolan kasvattien seuraan.

Viime viikonloppuna kokoonnuimme viettämään Suomi-Kerhon pikkujouluja Los Angelesiin. Koska olen seudulla uusi, en tuntenut entuudestaan kuin muutaman ihmisen, joihin olin tutustunut pari päivää aikaisemmin itsenäisyyspäivän juhlissa. Kiitos uuden ystäväni, kymmenisen minuuttia myöhemmin kaikki kyllä tunsivat minut, kun taas minä itse sekoan nimissä vieläkin.

suomikuusi.jpgSuomalaiset pikkujoulut kyllä tunnistaa.
Tällä kertaa niitä vietettiin North Hollywoodissa.

Pikkujoulut olivat… no, juuri sellaiset kuin suomalaiset pikkujoulut yleensä ovat. Pöytä notkollaan jouluruokaa, nauravia ihmisiä, baaritiski ja sen ääressä ne, jotka juovat aina hieman liikaa. Ja mikä tärkeintä, ilman täytti maalaisjärjen lisäksi taukoamaton, pääosin suomenkielinen puheensorina. Eikä se ollut mitään smalltalkia, vaan bigtalkia – täyttä asiaa alusta loppuun. Ja se tunne, kun juttelet uuden ihmisen kanssa ja tajuat, että olette asuneet toisistanne vain kivenheiton päässä toisella puolella maapalloa, olette kotoisin samasta pitäjästä tai käyneet samaa koulua. Tällaisia iloisia yhteensattumia tapahtuu tällä mantereella aika harvoin.

Ja joojoo, minä tiedän, että siellä lukijapuolella on varmasti niitä takki auki maailmalle lähteneitä nuoria (ja miksei vanhempiakin), jotka ajattelevat, että Suomesta pois päästyään eivät varmasti hengaile enää yhdenkään suomalaisen kanssa. Normaali, ohimenevä reaktio, sanoisin. On normaalia, että maailmalle lähtiessään haluaa olla tekemisissä paikallisten kanssa, oppia uudesta kulttuurista ja uusista ihmisistä. Sitä vartenhan maailmalle lähdetään. Niin minäkin teen, mutta siltikään en oikeasti usko, että kukaan muu voisi ymmärtää minua kuten toinen suomalainen. Se pakkanen, syksynlehtien päällystämä hiekkatie, kuulas kevätaurinko, puusaunan tuoksu, kevään ensimmäiset hiirenkorvat, Kannelmäen ostari, puolikuollut kyläkauppa ja Saarioisten maksalaatikko täytyy itse kokea, jotta voi todella ymmärtää.

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Hormonien sekoittama minäkuva

On vaikeaa sanoa miltä näytän. Minäkuvani on maalattu liian suurella ja kömpelöllä pensselillä, kuvattu likaisen linssin läpi. Lopputuloksena on suttuinen kuva, joka muuttaa muotoaan sen mukaan mistä kulmasta, tai missä valaistuksessa sitä katselee. Eniten vääristyneestä minäkuvastani syytän naishormoneja. Onhan peilin edessä vietetty aika suoraan verrannollinen siihen, mitä kuukautiskierron vaihetta eletään.

Miehet, ei kannata lopettaa lukemista tähän. Tarina nimittäin antaa tärkeää informaatiota siitä, miksi on niin vaikeaa olla nainen ja miksi eläminen naisen kanssa on toisinaan niin vaikeaa.

minakuva.jpgKun minäkuva sumentuu, ei vika välttämättä ole peilissä

Nainen on viehättävimmillään kuukautiskierron puolessa välissä ja hetken sen jälkeen. Tänä aikana nainen hakeutuu usein vaateostoksille, meikkaa entistä aktiivisemmin, viipyilee peilin ääressä tämän tästä ja on melko varma siitä, että on kadottanut vyötäröltään muutaman sentin. Uusi kasvovoidekin on vihdoin alkanut tuottamaan tulosta, ihan varmasti. Nainen loistaa kilpaa tähtien kanssa ja tähän naiseen miehet yleensä ihastuvat.

Itsevarmuuden ja -tyytyväisyyden huippu kuitenkin kääntyy nopeasti laskuun ja eräänä aamuna herätessään nainen on täysin varma siitä, että on yön aikana lihonnut ainakin viisi kiloa. Iho kiiltelee rasvaisena eilen syödyn suklaalevyn ansiosta eikä tukkakaan pysy muutamaa tuntia pidempään puhtaana. Nainen kaivaa kaapista vanhat farkut, jotka viikkoa aikaisemmin oli ajatellut laittaa kierrätykseen liian löysinä. Huomenna aloitan laihdutuskuurin, ihan varmana. Tähän naiseen miehet menettävät hermonsa tämän tästä.

Yritä tässä nyt sitten päättää näyttääkö hyvältä vai ei. Toisinaan peilin ohi kävellessäni en edes tunnista itseäni, niin näpsäkän ja vetävän näköiseltä näytän. Seuraavana päivänä tuijotan lamaantuneena selkeästi turvoksissa olevia kasvojani, pullottavia ihohuokosiani ja mustia silmänalusiani. Mies ei ymmärrä ulkonäkökriisiäni alkuunkaan, ei vaikka kerroin juuri allieni tulleen takaisin, vaikka juuri viikko sitten olin varma, että olisin saanut ne juoksulenkillä karistettua kannoiltani. Puolentoista viikon päästä allit ovat taas poissa, vatsa litteämpi ja selluliititkin selvästi siloittuneet. Kaupassa kassaneiti kysyy, työskentelenkö mallina.

Jos on mies naisen mielialan muutoksista hämillään, niin miettikääpä naisen kokemaa hämmennystä. Muutamassa hetkessä miehen hullaannuttama, itsevarmuudella kyllästetty nainen muuttuu peilejä karttelevaksi möröksi. Olen ollut omalle käytökselleni niin sokea, että tajusin vasta äskettäin mistä ”äkillinen ulkonäön muuttuminen” ja ”painonvaihtelu” oikeasti johtuvat. Varmasti hormonaaliset muutokset vaikuttavat ulkonäköön ihan konkreettisestikin, mutta pääosin muutokset tapahtuvat kuitenkin naisen korvien välissä – minäkuvassa, ei peilikuvassa. Ehkäpä totuus tuleekin kassaneidin suusta, ei omastani.

Kauneus Mieli Meikki Ajattelin tänään