Hyvää syntymäpäivää, Suomi

Verkkolehtien alkaessa täyttyä iltapukuloistosta ja Linnan juhlien päästessä täyteen vauhtiin, alan pian itsekin kiskoa suomenlipunsinistä mekkoa ylleni ja valmistautua itsenäisyyspäivän vastaanottoon konsulaatissa. Välimatka ja aikaero Suomeen tuntuvat tänään entistäkin pidemmiltä, mutta onneksi saan viettää illan toisten suomalaisten kanssa.

Ruoho voi tällä pallonpuoliskolla olla tähän aikaan vuodesta vihreämpää, päivät lämpimämpiä ja aurinko kirkkaampi, mutta lopulta ei kotimaata kauniimpaa olekkaan. 

Hyvää itsenäisyyspäivää lukijat ja hyvää syntymäpäivää Suomi!
http://youtu.be/Fgwr3wrenkQ

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Hyvää hääpäivää, rakkaani

Päivää ennen kuin ryhdymme juhlimaan Suomen itsenäisyyttä, juhlimme me itsenäisyytemme menettämisen vuosipäivää, eli hääpäiväämme. Ei me sitten vieläkään erottu.

haakuva_sydan.jpgEtsi kuvasta sydän (yksi hääkuvistamme vuodelta 2007)

 

Pahat kielet ennustivat eroamme saapuvaksi hyvinkin nopeasti avioliiton solmittuamme. Kunhan valat olisi valettu, karkaa tuo nuori vaimo uuden rakastajansa kanssa auringonlaskuun mukanaan avioliiton kylkiäisinä saatu puolikas valtakunta. Ennen karkaamistaan hankkinee hän kuitenkin useita lapsia, joista kynityillä elatusmaksuilla hän kustantaa oman ja uuden rakkaansa leveän elämäntyylin seuraavan 18 vuoden ajan. 

Ilmeisesti kassa ei ole kilissyt vielä tarpeeksi ja valtakunta kasvanut riittävän suureksi, sillä tässä sitä ollaan, onnellisesti naimisissa vielä neljä vuotta avioliiton solmimisen jälkeenkin. Niitä yhteisiä lapsiakaan ei vielä ole ilmaantunut, liekö sitten haikara eksynyt reitiltään yrittäessään pysyä alati muuttuvan kotiosoitteemme perässä.

Kaikenlaista muuta parisuhdetta ja yksilön hermoja koettelevaa toimintaa on vielä melko tuoreen avioliittomme varrelle mahtunut. Olemme kokeneet niin suuria kuin pienempiäkin tunteita skaalan kummastakin ääripäästä sekä kaikkea siltä väliltä – kuitenkin keskiarvollisesti plussan puolella pysytellen. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin; en vaihtaisi päivääkään pois, en edes niitä huonoja. Sen sijaan, että olisimme antaneet riitojen ja vastoinkäymisten repiä meidät erillemme, ovatkin ne tuoneet meidät entistä lähemmäksi toisiamme.

Se rakkaus, joka meillä neljä vuotta sitten naimisiin mennessämme oli, olikin vasta raakile, aihio jollekin suuremmalle. Totisesti aitoa ja intohimoista, mutta kovin  kokematonta. Ja niin tuo rakkaus, alkujaan salaperäisesti ympärillämme leijaillut vahva tunnetila, on näiden vuosien varrella saanut vaaleanpunaisiin raameihinsa konkreettistakin sisältöä – kunnioitusta siihen mitä toinen on yrittämättä sitä muuttaa, luottamusta toisen rinnalla pysymiseen, rohkeutta olla voimakkaasti eri mieltä sekä voimaa kulkea rinta rinnan niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.

Hyvää hääpäivää, rakkaani
toivottaa vaimosi

Suhteet Oma elämä Rakkaus