On taas se aika vuodesta, kun Facebook on täynnä juhannuksen toivotuksia, mökkikuvia, varoituksen sanoja veneestä pissaamisesta ja ohjeita juhannustaikojen oikeaoppiseen tekoon. Lehdet ovat yrittäneet ennustaa viikonlopun sääolosuhteita joulusta lähtien, ihmiset taistelevat kaupoissa viimeisistä grillihiilistä, tiet tukkeutuvat mökille matkaajista, kaupungit autioituvat, on lapsille sopivaa ja sopimatonta juhlintaa, teinit vaeltavat puistoihin kassit kilisten, pistetään grilli kuumaksi, rasva tirisee käristyvistä makkaroista ja keskikesän juhlan nesteytys varmistetaan vain hetkeä ennen kuin Alko sulkee ovensa. Tänä viikonloppuna syntyy monenlaisia muistoja – tai sitten ei.

Eräs sukulaiseni muisteli muutama päivä sitten Facebookissa niitä juhannuksia, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet erityisesti mieleen. Niitä lueskellessani ryhdyin itsekin kaivelemaan muistinystyröitäni ja muistelemaan yli kolmeakymmentä viettämääni keskikesän juhlaa. Aikani muutamaa jäljellä olevaa aivosolua pyöriteltyäni en muistanut lopulta montaakaan juhannusta. Onko se oikeasti ollut joka vuosi…?

Lapsuuden juhannukset ovat kai jääneet mieleeni parhaiten. Silloin ei ollut säällä väliä enkä muista, että koskaan olisi ollut kylmä tai kuuma. Aina oli hyvä, satoi tai paistoi. Grillasimme makkaraa pihan perällä, kävimme saunassa ja kylän juhannuskokolla. Parhaiten mieleeni on kuitenkin jäänyt isän ostama limpparikori täynnä keltaista ja punaista jaffaa. Vielä tänäkin päivänä juhannuksesta tulee ensimmäisenä mieleen Hartwallin sininen pullokori.

Sitten tuli teini-ikä eikä kukaan enää juonut juhannuksena limpparia, paitsi minä. Limsakorin vaihtuminen kavereiden käsissä kaljakoriksi oli kai itselleni se kohta, jolloin lakkasin viettämästä juhannusta. Juhannus oli vain yksi tekosyy muiden joukossa vetää pää täyteen. Kun maanantaisin luin lehdestä moniko tänä juhannuksena oli hukkunut, olin tyytyväinen vietettyäni juhannusta kotona vuokraleffoja katsellen. Itse asiassa muistan teini-iästä vain yhden juhannuksen, jolloin kävimme nopeasti kurkistamassa juhannuksenviettoa Helsingissä. Hilpeällä mielellä olleita ihmisiä katsellessa tunsin olevani väärässä paikassa ja yö oli tukahduttavan kuuma. Ajelimme leffavuokraamon kautta kotiin.

Aikuisiän juhannuksista muistan hädin tuskin edes sitä edellistä, niin tavallista viikonloppua ovat juhannukseni muistuttaneet. Viime vuoden juhannusta lukuunottamatta ei ole ollut mökkiä minne mennä eikä oikein lapsiakaan joille ostaa limpparikoria. Juhannuskokkoa en ole nähnyt vuosikausiin enkä grillimakkaran lisäksi edes tiedä mitä muuta juhannuksena tulisi perinteisesti syödä. Kaliforniaan muuton jälkeen juhannus katosi elämästäni kai lopullisesti, kun ei ole saunaa, ei ylimääräisiä vapaita eikä taikoihin tarvittavia kukkasia. Juhannuksen säätiedotuksiakaan ei tarvitse kynsiä pureskellen seurata, ymmärtänette ehkä miksi.

Minkälaisia muistoja teillä muilla on juhannuksesta? Entä poikkeaako teidän juhannus tavallisesta viikonlopusta millään tavalla?

Nyt yhdyn tähän toivotteluun itsekin, eli oikein hyvää, rauhallista ja omannäköistä juhannusta tai ihan vain tavallista viikonloppua jokaiselle! Minä ryhdyn nyt miettimään, että kuinka tästä juhannuksesta tulisi muistamisen arvoinen. Helpoiten se kai kävisi rypemällä alasti uima-altaassa kunnes naapurit soittavat poliisit taltuttamaan viuhahtajaa tai vaihtoehtoisesti sytyttämällä takapihalle juhannuskokon ja saada palomiehet paikalle silmänräpäyksessä. Eli poliisi vai palomies? Kumpaa muistella vanhana kiikkustuolissa?

Kuvituksena keskikesän meininkiä takapihalta.