Sports Illustrated 2014 Swimsuit -spesiaali ja ajatus vartalokateudesta
Eilen se sitten ilmestyi. Tuo varma merkki kevään lähestymisestä ja muistutus siitä, että viimeistään nyt on aika ryhtyä työstämään myös sitä omaa bikinikuntoa. Sports Illustrated -lehden legendaarinen uimapuku-spesiaali on teos, jonka kansien väliin mahtuu reilut 250 sivullista naiskauneutta, aurinkoa, paljasta pintaa, rajatonta rusketusta, täydellisiä hammasrivistöjä, kuppikokoja aakkosten jokaiselle kirjaimelle sekä tietysti upeita bikineitä jotakuinkin kaikilta mahdollisilta valmistajilta. Kun palasin postilaatikolta puoliravia sisälle, olin lehdestä varmasti yhtä innoissani kuin teinipoika Anttilan kuvaston alusvaatesivuista. Juuri tämä jokavuotinen erikoisnumero on se syy, miksi lehden ylipäätään tilasin.
En usko, että tuo eilispäivän kohokohta olisi koskaan päätynyt blogiini asti, ellen lehteä selaillessani olisi tajunnut erästä asiaa. Minä nimittäin olen tuosta lehdestä hämmentävän innoissani ja siinä kun mies ei vielä tähän aamun mennessäkään ole avannut koko lehteä, olen itse selannut sen alusta loppuun jo kolmesti. Ai että miksikö? No, koska lehden kuvat ovat todella ammattimaisia, bikinit hienoja ja kuvissa olevat naiset superkauniita. Ja positiivista kyllä, joukkoon mahtuu myös muualtakin kuin rinnoistaan runsaita naisia, on kovakuntoisempia, hoikempia, tummia ja vaaleita tyttöjä. Ja myös lehden huippuluokan ulkoasu ja taitto miellyttää vanhan AD:n silmää.
Jos mennään ajassa kymmenisen vuotta taaksepäin, en takuulla olisi avannut koko lehteä, saati sitten tilannut sitä kotiin. Vähäpukeisten, kauniiden naisten kuvat saivat niskavillani nousemaan pystyyn, haukuin suoriltaan musiikkivideoilla ja elokuvissa ketkuvat puolialastomat naiset, suhtauduin halveksuen autolehdissä poseeraaviin tyttöihin ja pidin pääsääntöisesti kaikkia vähäpukeisia naisnäyttelijöitä, -artisteja, -malleja ja julkisuuden henkilöitä bimboina.
Vetosin milloin naisten halventamiseen ja esineellistämiseen tai ihan vain mokomien eukkojen vähäjärkisyyteen. Näin jälkeenpäin ajateltuna se ainoa vähäjärkinen olinkin minä itse. Syy sappinesteiden kiehumispisteen ylittymiselle ei ollut sen lehdessä, kalenterissa tai telkkarissa patsastelevan naisen älykkyysosamäärä, rasvaprosentti, rinnanympärys tai mahdolliset naisen arvoa alentavat vaikutukset. Minua vaan vitutti, kun en itse näyttänyt samalta. Jumankauta, kun ne tytöt olivat hoikempia, kauniimpia, enemmän photoshopattuja, meikattuja, treenattuja ja puunattuja. Ja minä vain ihan tavallinen.
Onneksi tuli ikä, itsetunto ja pelastus. Aika nopeasti pääsin asiasta yli ja hyväksyin sen, ettei tämä maalaistyttö syntynyt huippumallin mittoihin eikä edes Elovena-tytöksi. Eikä se, että joku toinen tuli voittaneeksi geneettisissä arpajaisissa, ole pois minulta. Kun iän myötä hyväksyin vartalomallini ja tajusin, että sitäkin voi tietyissä rajoissa muokata mieleisekseen, siirtyi turhanpäiväinen kateus syrjään ja ryhdyin katselemaan hyväkuntoisia ja kauniita naisia enemmänkin ihaillen. En ole enää yhtä nuori enkä kai koskaan ole ollut yhtä hoikka ja kaunis, mutta pääsääntöisesti riitän kyllä itselleni ja maailmalle tällaisenakin.
Olen onnellinen, että sain siirrettyä syrjään omasta heikosta itsetunnosta johtuvan vartalokateuden ja ennakkoluulot kauniita ihmisiä kohtaan näinkin aikaisessa vaiheessa. Muistan vieläkin elävästi, kuinka vuosia sitten MP-messuilla töissä ollessani muuan keski-iän ylittänyt herrasmies otti minusta kuvan. Muutamaa sekuntia myöhemmin nainen, ilmeisesti hänen vaimonsa, mukiloi miehensä käsilaukulla, koska hän kuvasi tuota itseään esittelevää halpaa lutkaa. Siinä karskeita haukkumasanoja kuunnellessani päätin, ettei minusta koskaan tulisi samanlaista kuin tuo edessäni riehunut, selvästi jonkin tasoisista itsetunto-ongelmista kärsinyt naishenkilö. En enää ikinä tuomitsisi ketään vain ulkonäön vuoksi tai siksi, että olen kateellinen.
Ja niin se on, että kun sulkee turhan kateuden, ennakkoluulot ja umpimielisyyden ulkopuolelle, niin voi nähdä paljon enemmän kuin paljasta pintaa tai rinnan ja takapuolen kaaria. Aivan kuten tässä lehdessä – ammattitaitoa, tekemisen iloa, omistautuneisuutta ja monen tytön kohdalla elämänsä tilaisuuden. Miten tästä edes voisi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle?
