Paluu salitauolta

Niin se vaan on, että toisinaan jopa kaltaiseni saliaktiivi joutuu pitämään salitreeneistä taukoa. En kuitenkaan vielä joulukuun alussa suunnitellut taukoa puolentoista viikon Floridan matkaa pidemmäksi, mutta toisin kävi. Floridasta tarttui rusketuksen lisäksi matkaan sitkeä flunssa, joka kaatoi minut juuri ennen joulua muutamaksi päiväksi sänkyyn ja hillitsi menoa päiväkausia vielä joulun jälkeenkin. Kun lopulta olo oli sellainen, että kaiken syödyn energian voisi muuttaa liikkeeksi, suuntasin useinmiten auringon houkuttelemana vuorille juoksemaan ja salilla käväisin vain pari kertaa viikossa, jotta voisin maksimoida aikani suomivieraiden kanssa.

Nyt edessä on vielä parin päivän reissu Las Vegasiin ja sitten ollaankin takaisin tositoimien äärellä treenitrikoot jalassa. Ja voihan kissanviikset, että jännittää. Asia on nimittäin niin, että kuukauden mittainen, lähes totaalinen salitauko tekee treenille hallaa melkoisesti. Viikon, jopa kahden tauko salitreenistä tekee silloin tällöin ihan hyvää, mutta siitä pidempi paussi alkaa kyllä näkyä suorituksessa. Ote ja voima katoaa nimittäin yllättävän nopeasti ja sitä myöten yhdellä jos toisella häviää myös se kuuluisa motivaatio. Kuunnelkaa siis kokemuksen syvää rintaääntä ja yrittäkää pitää salitaukonne alle kahden viikon mittaisena.

riippuvaliha.jpg

Riippuva liha ei sammaloidu.

 

Olen tässä nyt parina päivänä käynyt jo ottamassa esimakua siihen mitä tuleman pitää ja täytyy sanoa, että kylläpä rauta painaa, tuskanhiki vyöryy ja irvistelyssä pesisin vanhan paimenkoirankin. Lihakset huutaa tyhjyyttä, olo on voimaton ja penkille tangon alle heittäytyessä tunne on enemmänkin hätääntynyt kuin tarmoa täynnä. Tärkeintä on nyt kuitenkin se, että motivaationi ei ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Vaikka tauon aikana onkin vietetty laatuaikaa, reissattu ja pidetty hauskaa, vetää veri jo vahvasti takaisin salille ja säännöllisen treenaamisen pariin.

Mutta kuinka siitä voimattomuudentunteesta sitten pääsee yli? No, menee sinne salille ja tekee ne treenit mitkä kuuluukin, pari viikkoa vähän kevyemmin ja sitten taas sataviiskyt lasissa niin kuin ennenkin. Enempää ei tarvitse tehdä kuin mihin pystyy. Mutta kaikki mihin pystyy pitää tehdä.

Hyvinvointi Liikunta

Blogiunia

Minulla on ilmeisesti ollut hieman huono omatunto joulunajan blogihiljaisuuden vuoksi, sillä heräsin tänä aamuna blogiaiheisilta yöuniltani syke siellä 180:n tietämillä hakaten. Vaikka uni olikin juuri ennen heräämistä kääntymässä pienoisen katastrofin puolelle, oli mielikuvituksen tuottama seikkailu kuitenkin sen verran hulvaton, että oli pakko tulla jakamaan se teidän kanssanne. Se, mikä teki tästä päättömästä unesta poikkeuksellisen hauskan oli tietysti se, että tapasin siinä paljon sellaisia ihmisiä, joita en ole koskaan oikeasti tavannut. Viime yönä unissani seikkaili nimittäin sekä blogini lukijoita että kanssabloggaajia.

Uni alkoi ideasta, jolla halusin hyvittää lukijoilleni joulukuun loppupuolen anemisen blogitarjontani. Olin käymässä Suomessa ja halusin järjestää pienen lukijatapaamisen syntymäpäivieni kunniaksi (joka on oikeasti kyllä vasta toukokuussa…). Mukaan oli ilmoittautunut pieni joukko lukijoita, joille varasin kaikenlaista naposteltavaa. Sanumarialle hankin pekonisuklaata ja Kristaliinaa silmällä pitäen oli juomana Fresitaa (olin ilmeisesti unohtanut, että Kristaliina on raskaana…). Jauhelihamuffinsseja valmistaessani pelotti, että asiantuntevilla makunystyröillä varustettu Annemi ei niistä välttämättä pitäisi ja huolehdin, että mitäköhän se Jouko tykkää, kun riisikin on tehty riisinkeittimellä.

Unissa kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin Strömsössä. Tälläkin kertaa tapaamispaikka osoittautui mahdottomaksi ja tapaaminen siirtyi Kaliforniaan – niinkin käsittämättömään paikkaan kuin bensa-aseman pihalle. Hennan M:n rientäessä bensa-aseman sisälle lämmittämään ruokia mikrossa, me muut päätimme julkijuopottelukieltoa uhmaten korkata Fresitapullot, vaikka JonnaH ja Nuorgamin Emmi ajatusta vähän vastustivatkin. Ja sitten minä sähläsin. Mindekalle juomaa kaataessani pudotin pullon maahan. Syntyi kaaosta, sotkua ja sirpaleita, itse asiassa aivan käsittämättömän paljon yhdestä pullosta. Koko poppoo osallistui massiiviseen siivousoperaatioon ja asfaltilla kanssani ryömivät ainakin Tiiti, FFFifi, TMT, Nata ja Mika, joka sai haavan sormeen (en edes tiedä onko siellä lukijoissa ketään Mikaa :D). Hihityksen säestämä paniikki sen kuin yltyi, kun Matkaaja ilmoitti, että bensa-aseman pihaan kääntyi juuri poliisiauto. Ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, oli poliisi jo vaatimassa meitä kaivamaan esille todistukset täysi-ikäisyydestä. Sarvaksen Saaran ja Anna-Maijan vängätessä poliisin kanssa siitä, onko vaaleanpunainen suomiajokortti oikea vai ei, huomasin itse, että olen jättänyt lompakkoni kotiin. Kun poliisi talutti minua kohti poliisiautoa, oli viimeinen ajatukseni ennen heräämistä, että maksaakohan mies meidän pidätettyjen takuut.

Että näin. Jos joku tunsi tänään irtaantuneensa ruumiista, olleensa henkisesti toisaalla tai jotain muita omituisia tuntemuksia, saattaa syyllinen löytyä täältä.

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä